Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Musta, kaunis ja kaupan - Euroopan uudet orjat


Isoke Aikpitanyin ja Laura Maragnanin yhteinen projekti on kokoelma Afrikasta Italiaan päätyneitten ihmiskaupan uhrejen tarinoita. Välillä kirja ravistelee kaikella julmuudellaan, ahneudellaan ja piittaamattomuudellaan, toisinaan taas antaa toivoa paremmasta. Tämä kirja tarvitsisi kanteen varoituksen: "Sisältää tosiasioita."

Useimmat Italiaan päätyneet laittomat seksityöläiset ovat kiristyksen ja huijauksen uhreja. Paperiton maahanmuuttaja kokee melkein poikeuksetta niin psyykkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. Jotkut menettävät luottamuksensa, toisilta puhkotaan kohtu. Kukaan ei selviä ehjänä. Päinvastoin, selviytyjä on usein vuosien hyväksikäytön läpikäynyt ja turtunut ihmisraunio, jolla ei ole enää mielessä mitään muuta kuin ryhtyä itse saman bisneksen pyörittäjäksi. Se tarkoittaa lisää sinisilmäisiä tyttöjä kiertelemässä kaduilla pelkissä pikkupöksyissä.

Kirja ja lukuisat sen sisältämät onnettomat tarinat välittyvät pääasiassa Isoken kerronnan kautta, ja koko teosta leimaakin vahva omakohtaisuus. Välillä se toimii lukijan eduksi ja painottaa kirjan rankkaa emotionaalisuutta, mutta toisinaan lukija menee sekaisin tarinoitten ja henkilöitten vaihtuessa tiuhaan tahtiin. Toisaalta Maragnani ja Aikpitanyi ehkä haluavat korostaa sitä, kuinka valtaväestö kokee ihmiskaupan uhrit näkemistä sekavana ja etäisenä massana, sen sijaan että heidät nähtäisiin yksilöinä. Itse olisin kuitenkin kaivannut kirjaan enemmän tilastoja ja asiantuntijan näkökulmaa. Voihan myös olla, ettei sellaisia tilastoja olekaan olemassa...

Vaikka Musta, kaunis ja kaupan sisältääkin paljon julmuutta ja väkivaltaa, suurimman pahan rooli kuuluu kieltämättä ihmisen ahneudelle. Eniten järkytyin siitä, että "mamanit", prostituoitujen majoittajat ja kiristäjät, ovat yleensä ensin itse olleet prostituoituja. Kuinka voi antaa kokemansa kidutuksen vielä eteenpäin, ihan vain siksi, että saa helpon loppuelämän? En voi ymmärtää.

Jotkut ihmiskaupan ympärillä pyörivät ihmiset eivät sijoitu selvästi hyvän tai pahan kummallekkaan puolen. Väliinputoajat ovat usein aidosti kiinnostuneita ja kiintyneitä tyttöihin, mutta tukevat näitä taloudellisesti - siten myös mahdollistavat tyttöjen katuelämän. Harva lopulta menee naimisiin prostituoidun kanssa tai auttaa häntä nostamaan syytteitä. Silti kadulla syntyy myös rakkaustarinoita - kuten myös tarinoita siitä, kuinka tyttö onkin alkanut hyväksikäyttää rakastajaansa ja samalla jatkanut katuelämäänsä.

Morre oli laittanut fb-seinälleen linkin YK:n vaatimuksesta, jonka mukaan seksityön pitäisi olla laillinen ammatti. Mitä mieltä olette? Poistaisiko prostituution laillistaminen sen ympärillä vellovat ongelmat, vai tulisko niitä lisää?

Itse en osaa vielä päätellä omaa kantaani. Aikpitanyin ja Maragnanin kirja saa minut suhtautumaan ehdotukseen hieman skeptisesti, juuri nyt koen vastenmielisyyttä kaikenlaista seksityötä kohtaan. Mutta jos ihmiskauppaa voitaisiin prostituution laillistamisella vähentää, miksei. Toisaalta taas mietin, että tekisikö laillisuus prostituutiosta yhtään helpompaa työtä itse prostituoidulle? Prostituutio tuntuu sirpaloivan, oli se sitten laillista tai ei. 

X Kustantajalta pyydetty arvostelukappale. 

---
Italiankielinen alkuteos La ragazze di Benin City: la tratta delle nuove schiave dalla Nigeria ai marciapiedi d'Italia
Kääntänyt Hannimari Heino.
2012, Into.
218 sivua.
Layout Elina Salonen.
Kustantajan sivut.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Jos olisin



Jos olisin harrastus,
olisin Kellopeli appelsiini.

Jos olisin vastakohta, 
olisin Nöyrin palvelijanne.

Jos olisin piilossa, 
olisin Halu.

Jos olisin hetki, 
olisin Rakkautta koleran aikaan.

Jos olisin pala historiaa,
olisin Idiootti.

Jos olisin pahuus,
olisin Maailmanlopun tyttö.

---
Kiitos haasteesta Katrille. Runoilemaan omasta hyllystä haastan Suketuksen. Alut mukaan ja oman hyllyn kirjat sekaan. ;P

perjantai 20. heinäkuuta 2012

The Vast Fields of Ordinary



Täytyy myöntää, etten ole kovin perehtynyt nuortenkirjallisuuteen - viime keväästä alkaen olen yrittänyt täyttää tätä sivistys aukkoa tarttumalla Penguinin Speak-sarjaan, jossa julkaistaan shokeraavia aiheita käsitteleviä nuorten kirjoja (taino, onko nykyään enää mikään shokeeraavaa?). Nuorten homokirjallisuus on etenkin ollut minulle aikaisemmin täysin tuntematonta aluetta. Siksi innostuin kovasti kun törmäsin Goodreadsissa Nick Burdin The Vast Fields of Ordinaryyn.

Burdin esikoisteosta voisi pitää tavallisena nuorten kirjana, joka keskittyy yhden nuoren, Daden, erityiseen kesään. On ihan lukijasta kiinni, haluaako tarttua päähenkilön homouteen vai ei. The Vast Fields kuvaa samaa nuoruuden turhauttavaa etsintää, etäisyyttä vanhempiin, päihteitä ja ihastumista kuten varmasti moni muukin nuorten kirja. Myös homot rakastuvat ja riitelevät vanhempiensa kanssa. Burd on myös hienosti tavoittanut amerikkalaisen tuppukylän ahtaan ilmapiirin.

Vaikka teoksen alku on hieman eksyksissä, lukija saa kaivella kiinnostumistaan, niin lopulta Daden elämän surkeus imaisee itseensä. Tulee tunne, että tästä täytyy olla tie vain ylöspäin. Rakastin Burdin kirjassa erityisesti sitä, ettei se esitä homoutta rajoittavana tekijänä - syrjinnän ja kiusaamisen yläpuolelle täytyy uskaltaa itse astua. Kaappi rajoittaa ja syö ihmistä lopulta paljon enemmän kuin mikään syrjintä ja kiusaaminen. The Vast Fields on arvokas, kaunis ja kipeä yhtäaikaa, ja sillä olisi paljon annettavaa myös suomalaisille lukijoille. Etenkin epävarmoille teineille. Ja miksei epävarmoille vanhemmillekin (että haloo vaan kustantajat, tämän voisi kääntää (!).

Ei The Vast Fields silti mitään iloista luettavaa ole. Se sisältää toivoa, mutta myös varoittaa pahimmasta. Suvaitsemattomuus aiheuttaa pelkoa, pelko vihaa joka syö niin pelkääjää kuin pelon kohdettakin. Pari vuotta sitten Suomessakin keskusteltiin mediassa kiihkeästi näistä asioista - nähtiinpä esimerkiksi  kohuttu Anni-video, joka kehotti homoseksuaaleja nuoria kääntymään raamattuun ja heteroseksuaalisuuteen ja eheytymään. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että itsensä kieltäminen on kovin kaukana eheytymisestä. Päinvastoin, se sirpaloi paljon pahemmin kuin mikään muu.

Burdin esikoisen parasta antia on sen keskikohta ja rohkeus, alku on hukassa ja loppu on venynyt turhaksi selostukseksi. Kuitenkin The Vast Fields of Ordinary on yksi niitä harvoja teoksia, jonka sanoma ja rohkeus korvaavat monet puutteet. Tärkeä kirja, jolle toivoisin Burdin vielä joskus kirjailevan jatkoa. Jos nyt ei ihan varsinnaista jatko-osaa, niin ainakin lisää ennakkoluuloja hajottavia teoksia. 


Ja lopuksi:


Lesbian, gay, and bisexual youth are up to four times more likely to attempt suicide than their heterosexual peers.
Massachusetts Youth Risk Survey, 2007

---

The Vast Fields of Ordinary.
2009, Speak.
309 sivua.
Kannen suunnitelu Theresa M. Evangelista.

Ps. Iloisempia asioita: kämppä saatu Tampereelta! Uusi kotini on suuri kaksio, ja vieläpä ihan keskustan sykkeessä! Edelleen kaipaan kuitenkin vaikkapa kaupunkiopasta, olenhan käynyt Tampereella vain kaksi kertaa aikaisemmin. Pientä stressiä ilmassa sen suhteen että löydänkö töitä vai en, mutta eiköhän kaikki järjesty. Ainakin toivotaan niin. :) Elokuussa lupaan bloggailla jo useammin, heinäkuu on mennyt asioita hoitaessa ja ensi viikolla olen kiinni muuttopuuhissa. 

Hyvää kesää kaikille! 

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Vähän Mrs Dallowaysta ja paljon tekosyitä



Tiedän, kesäni Virginia Woolfin kanssa on lähtenyt (kröhöm) vähän kehnosti käyntiin - olen tähän mennessä lukenut huikeat kaksi teosta kirjailijattarelta. Mutta kuten kaikkeen muuhunkin, myös tähän on tusina ihan käypiä tekosyitä.

Ensinnäkin, Woolf ei ole ihan parasta stressilukemista. Mrs. Dalloway on niin intensiivinen teos, jossa fokus vaihtuu koko ajan henkilöstä toiseen, ettei se todellakaan sovellu vain silmäiltäväksi. No, sitten seuraa toinen väittämä: Jos on juuri pyrkinyt yliopistoon ja jännittää tuloksia niin, ettei saa edes nukutuksi, niin keskittyminen voi olla vaikeaa. Tästä pääsemme seuraavaan johtopäätökseen - Dalloway meni minulta harakoille. Ihan totaalisesti.

Jos nyt olisi joku lastentarhan tentti tästä teoksesta, että summaa juoni, niin sanoisin että Clarissa ostaa kukkia. Tai Clarissalle ostetaan kukkia. Tai jotain. Loput unohdin.

Pystyin kyllä nauttimaan Woolfin tyylistä (josta löytyy upea postaus Taas yhdestä kirjablogista, eikä minulla ole mitään rakentavaa lisättävää, menkää sinne jos kaipaatte syvempiä vesiä). Välillä otteeni kertomukseen kuitenkin herpaantui ja usein jouduin palaamaan sivutolkulla taaksenpäin, kun en enää muistanut mitä olin juuri lukenut. Korostan, että tällaista tapahtuu minulle harvoin. Varsinkin, kun kyseessä on hieno teos. Ja hienohan Dalloway on, tietenkin. Lupaan tuhannesti itselleni, että luen kyllä kirjan vielä uudestaan kunhan johonkin repeää sopiva väli uusinnalle. Jatkan kuitenkin kesää Woolfin kanssa ja kenties pystyn keskittymään toisiin teoksiin hieman paremmin.

Ja sitten vielä. Kokoelmateos saattaa houkuttaa petollisesti - kaikki kirjailijan superklassikot yksissä kansissa! Joo ei kannata. Joskus seitsemäntoistavuotiaana bongasin Woolfin Selected Worksin opiskelijabudjetilla, ja nyt kaduttaa. Sivut ovat ohuita, fontti haaleaa, riviväli miinuksen puolella ja lukunautinto tiessään. Ja on tuskallista havahtua unien keskeltä siihen, että päälle tuhat sivua lämähtää naamalle. Ihan niin suuri fani en kuitenkaan ole. Vielä.


Eli ostakaan ne klassikot kivasti eri kansissa, ettei kaduta myöhemmin. Eikä tule naama niin kipeäksi ennen nukahtamista.  


PS. Tiedän, postaus on anteeksiantamaton tynkä. Mutta tähänkin on hyvä tekosyy! TwAK nimittäin muuttaa TAMPEREELLE!  (Perjantaina heräsin aamulla siihen, että mies huutaa korvan juuressa että "katokatokato!". Olin ihan varma, että kissa on oksentanut taas matolle. No, menihän siinä hetki tajuta, kun mies raahasi kädestä tietokoneen ruudun ääreen ja osoitti hyväksyttyjen listaa ja toisteli sitä "katokatokatoa". Eli tamperelaiset kirjabloggarit/lukijat, ottakee yhteyttä! :) Stressistä olen siis liikkunut ihan mielettömään intoon, joka ei sekään ole parasta keskittymiselle. Mutta koitan pikkuhiljaa herätä todellisuuteen ja tajuta, mitä oikein tapahtuu ja palauttaa blogini ruotuun. Siihen saakka pyydän lukijoiltani pientä kärsivällisyyttä. :)


Hyvää kesää kaikille!