Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Meri


Valtameri. Se on meidän maamme.
Siellä me itse asiassa elämme. 
Meressä. Kuvittele sitä.

Meri. Sinistä loputtomiin, yksinäisyyttä ja seikkailua. Se kiehtoo, pelottaa ja huolestuttaa ihmisiä - sen kätköistä löytyy niin uponneita sukellusveneitä kuin ydinjätettäkin. Sellainen on meri, ainakin Monika Fagerholmin ja Martin Johnsonin yhteisessä esseekokoelmassa.

Teoksen kirjallisuuslaji on lyyrinen essee, mikä tarkoittaa polveilevaa, fiktion ja faktan sekoittavaa ja yhdistelevää tyyliä. Pohdittavasta aiheesta edetään hetkeksi uusille urille, sitten palataan taas takaisin avaukseen. Joskus soudettava vene ajautuu hedelmälliseen rantaan, toisinaan lukija saa ihastella vain siintävää horisonttia.

Muutama kirjan lukenut bloggari on hehkuttanut lyyristä esseetä, ihastunut sen yhdistelevään voimaan (Maria / Sinisen linnan kirjasto), mutta toisaalta hämmentynyt teoksen edessä ja todennut, että ihan kaikkea ei ymmärtänyt (esimerkiksi Jenni Kokolailla kirjaimellisesti -blogista). Uskonkin, että Fagerholmin ja Johnsonin kokoelma hastaa perinteisiä esseitä lukeneet. Itsekin ihastuin näiden esseitten vapauteen - kaikki lukioaikainen "pointissa pysytään ja pidetään tyyli terävänä mutta persoonallisena" -jankutus puuttui näistä. Näin myös tyyli painottaa teoksen tärkeää teemaa, vapautta. 

Lukion esseet pyrkivät oivaltamisiin, ja muistankin, että äidinkielentunneilla maikka taputti inoissaan käsiään, jos onnistui jonkin asian napakasti perustelemaan ja vielä kirjoittamaan hienosti. Meressä perustelu ei ole tarpeen. Se hämmentää ihan tarkoituksella, enkä usko, että esseiden pohjalta löytyy edes mitään kokonaista ja terävää ydinlausetta. Se juuri tässä teoksessa kiehtookin, sillä se sallii lukijalle äärettömän määrän vapaata aivotyötä ja lukunautintoa, jossa ei ole ymmärtämisen pakkoa. Ideoita voi siepata sieltä ja täältä, mutta ne voi myös jättää vapaasti ajelehtimaan. Lukiessani teosta pohdin jostain syystä usein veneen keinuvaa liikettä ja vedenpinnan kehämäistä väreilyä, kenties teoksen rakenne ja tyyli innoittivat näitä pohdintoja.

Takakannen perusteella odotin teokselta enemmänkin ekokritiikkiä, mutta onneksi Fagerholm ja Johnson keskittyvät tekemään merestä arvokkaan ja tärkeän, ja saarnaaminen on jätetty pois. Tietysti kokoelma saattaa lukijan kasvokkain monien yhteiskunnallisten ongelmien kanssa. Näitä ovat esimerkiksi ydinvoima, Itämeren tuhoutuminen ja merirosvous (siihen liittyy kuulkaa muutakin, kuin pelkkä ryöstely!). Taas kerran voisi sanoa, että takakansi siis saattaa lukijaa metsään - tosin tällä kertaa lukijan onneksi.

Jos Fagerholmin kieleen ei ole ihastunut aiemmin, en usko, että Meri tekee poikkeusta. Mutta jos Fagerholmiin ei ole vielä tutustunut, niin tämä teos voi olla loistava avaus uudelle tuttavuudelle. Nimittäin Fagerholmin kieli kiehtoo, sitoo ja lumoaa - kirjailijalla on jokin yliluonnollinen kyky luoda mystiikkaa. Mystisyys, johon ihastuin Amerikkalaisessa tytössä, on läsnä myös Meressä. Se on jokin sanoinkuvaamaton taito kirjoittaa niin, että selkärangassa kihelmöi, kun joku sanoo asiat niin hyvin. Se on sellainen taito, että se saa bloggarin kiittämään sylillisestä merta, joka loiskuu ja läikkyy vielä pitkään lukemisen jälkeenkin.

X Kustantajalta pyydetty arvostelukappale. 

---
Meri. Neljä lyyristä esseetä.
Suomentanut Asko Sahlberg.
2012, Teos.
170 sivua.
Kannen graafinen suunnitelu Maria Appelberg.
Kustantajan sivut.

10 kommenttia:

  1. Oi, Itämeren merirosvot (ja rantarosvot!) ovat lähellä sydäntäni, sillä muinainen historian pääsykoekirjani kertoi heistä. Olen sen jankkaamisesta saakka halunnut päästä käymään Suomenlahden saarilla, joissa vielä 1800-luvulla rantarosvouskulttuuri oli hyvissä voimissaan.

    Tekisi mieli ehkä lukea juuri jotain tällaista. Meri kiehtoo minua kovasti, enkä karsasta lyyristä esseetäkään ajatuksen tasolla. Kenties!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö... kyseessä ei kyllä nyt ollut Itämeren merirosvot, mutta uskon että kiinnostuisit siltikin tästä :D

      Lyyristä esseetä ei kannata pelätä, nämä olivat mielenkiintoisia.

      Poista
    2. Hö, no emmä sit! :D No ei vaan, täytyy siis tyytyä muihin merirosvoihin. Yhdistin vaan tuon lauseesi kautta nopeasti lukiessani ne rosvoroopet nimenomaan Itämereen.

      Poista
    3. Hmmn, pitääkin muutta sanajärjestystä. :D

      Poista
  2. Hyvin kirjoitit tästä! Minuakin yllätti se, millainen kirja loppujen lopuksi oli (vrt. kustantamon esittelyyn ja mainitsemaasi takakanteen), mutta oikeastaan vain positiivisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria!

      Miekin olin iloinen, että kirja osoittautui lopulta erilaiseksi. :)

      Poista
  3. Lyyrinen essee on minulle aivan uusi tuttavuus... aihe on niin ihana (oi meri!) että voisin rohkaistua uuteen aluevaltaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatta ehdottomasti! Kesäksi ihan mahtavaa luettavaa. :)

      Poista
  4. Tämä on luvussa,mutta jäi dekkarisuman alle. Tarvitsin rentoutusta.

    Olen jo kauan halunnut tutustua Fagerholmin tekstiin ja kohta sen teenkin. Olen jo aloittanut hitaasti, mutta varmasti...Tyttäreni on Meri ja kannan aina merta sydämessäni.

    Siis vain pikaluin, sillä tämä on jo toinen teksti tästä kirjasta ja se ei passaa ennen kuin olen kirjan lukenut. Sen jälkeen voimme palata asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa palaamaan asiaan, pitääpä käydä kurkkaamassa sitten sinunkin arviosi. :)

      Fagerholm on ainutlaatuinen.

      Poista