Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Lulú


Almudena Grandesin eroottinen esikoisromaani, Lulú, keskittyy nuoren tytön seksuaaliseen kehityskaareen. Romaanin päähenkilö, Lulú, etsii raivosasti itseään seksuaalisuuden tiheästi viidakosta, mutta eksyy myös matkalla moneen kertaan. Hän pyristelee voimattomasti irti ensirakkaudestaa Pablosta, joka nöyryyttää ja estää Lulúa kehittymästä. Lopulta myös lukijalle jää epäselväksi, mitä Lulú matkallaan löysi.

Grandesin kohtuteos hylkii kronologiaa, ja kerronnan piste sijoittuu jo Pablon ja Lulún avioliitton jälkimaininkeihin. Pablo kiihottuu Lulústa pikkutyttönä, ja pukee tämän vielä aikuisenakin lapsen vaatteisiin. Lulú tiedostaa suhteen epäterveyden, mutta ei osaa elää ilman Pabloa. Pikkuhiljaa kuoritaan esiin parin yhteinen menneisyys ja eroon johtaneet syyt. Samalla liikutaan myös nykyisyydessä, johon Lulún seksuaalinen etsintä painottuu.

Heteroseksuaalisuus edustaa Lulússa staattista tilaa, tosin heteroseksuaalisuudesta ei nähdä kuin Pablon ja Lulún epäterve ja hyväksikäyttöä suosiva malli, homoseksuaalisuus taas vaaraa, kehityksen kynnystä ja äärimmäistä seksuaalista kiihoketta. Tästä näkökulmasta teos käsittelee tosin vain miesten välisiä seksuaalisia kanssakäymisiä, joita Lulú katselee kiihottuneena. Lesbouteen Lulú suhtautuu negatiivisesti, ylenkatsoen.

Lulún suurin ongelmallisuus on seksuaalisten roolejen ulottuminen myös parisuhteisiin. Grandesin romaanissa parisuhteen valtaapitävät osapuolet tyrannisoivat myös aktin aikana, ja uhrin tehtävä on alistua. Lulú putoaa väliin - toisaalta hän nauttii seksuaalisesta alistumisesta, ulkopuolisuudesta, mutta tuntee ahdistusta parisuhteensa ja itsensä staattisuudesta. Romaanin voisikin nähdä eräänlaisena allegorisena kannanottona miesten ja naisten välisiin valtasuhteisiin. Nainen ei enää halua olla lapsinukke, pelkkä seksuaalinen objekti. Mutta toisaalta nainen ei tiedä, miten olla itsenäinen subjekti. Syntyy etsimisen ja eksymisen loputon kierre, jossa hyväksikäytetty jää aina pelkäksi uhriksi. Suurin syy on oma kyvyttömyys itsenäisyyteen.

Vaikka nautin Lulún allegorisuudesta, olisin kaivannut kirjaan enemmän ehjyyttä. Nyt tapahtumat sekoittuvat, ja kirjassa on paikoin myös ihan selkeitä virheitä (ellei sitten ole suomentajan moka, että esimerkiksi autolla ajetaan niin kovaa että törmätään takana tulevaan autoon?). Välillä ihmettelin myös ihan oikeasti, että mikä teoksen tarkoitus on. Nojaako Grandesin kertomus pelkästään allegorian varaan, vai onko tällä vielä jotakin muuta sanottavaa? Onko Lulún tarkoitus paheksuttaa, kohauttaa, kiihottaa vai mikä? Tuntui, että jotakin jäi jumiin rivien väliin. Silti tuo lukemista varjostanut hämmennys kiehtoi ja kutkutti juuri sopivasti, ja luinkin kirjan varsin rivakkaan. Ja eihän pornokirjoja saa jättää pitkäksi aikaa lojumaan yöpöydälle...!

Nautin kirjallisuudessa yleensä ongelmallisemmista ja kenties räväkämmistä naishahmoista kuin Lulú. Lulú tuntui minusta täysin nukkemaiselta, läpinäkyvältä ja yksinkertaiselta. Suoraan sanottuna yhtä eläväiseltä kuin liiskaantunut kastemato. En siis samaistunut kertojaan ollenkaan, ja tämä toi lukukokemukseeni etäisyyttä ja kyynisyyttä. Toisaalta voisin kuvitella, että se juuri on ollut Grandesin tavoite: tehdä Lulústa vastenmielinen, etäinen ja nukkemainen.

En suosittele Lulúa herkkänahkaisille. Feminismistä kiinnostuneet voivat löytää tästä jotain kiinnostavaa, ja mikäli pornografia kutkuttaa, kyllä tämä aktejakin ja mitä mielikuvituksellisempaa pervoutta tarjoilee (ja juuri sitä allegorisuutta!). Lulú ei kuulu ehkä genren parhaimmistoon, mutta on varmasti erilainen lukukokemus. Lisäksi se heijastelee hyvin espanjalaista elämänmenoa, ja kertomuksen taustalla sykkii eksoottinen ja vaarallinen kuumuus. 

PS. Suomennos kärsii hän-taudista. Tällaista näkee silloin tällöin suomennoksissa, joissa alkuperäisteoksessa vuorottelee nais- ja mies-hänejä (esim. he / she), ja kaikki suomentuvat hämmentävästi suomen uniseksuaaliksi häneksi. Alkuperäistekstissä sukupuoli saattaa olla juuri se määrittävä tekijä, joka erottaa kaksi henkilöä toisistaan jossakin kohtauksessa. Lulún ongelma oli toisenlainen - en tiennyt erässä kohtaa, jossa puhuttiin homoista, että oliko kyseessä nyt sitten miesryhmä vai naisryhmä. Espanjankielisestä alkuteoksesta tämä kyllä olisi käynyt selväksi. Jos tekijä ei ole tarkoittanut henkilöiden sukupuolta epäselväksi, olisi mielestäni ihan asiaankuuluvaa se myös käännöksessä ilmaista. Eikä hänhänhän tai hehehehehe hokeminen ole muutenkaan kovin antoisaa luettavaa. Kannesta voisin myös murista: se antaa teoksesta pajon hömpämmän ja romanttisemman kuvan kuin mitä kirja todellisuudessa edes on.

---
Espanjankielinen alkuteos Las Edadas de Lulú (1989).
Suomentanut Anu Partanen.
2010, Tammi.
253 sivua.
Kansi: Markko Taina.
Kustantajan sivut.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja. Olen kanssasi hieman eri mieltä siitä, että kuuluuko tämä eroottisen kirjallisuuden parhaimmistoon. Omista lukemistani teoksista ehdottomasti, ainakin lähelle parhaita. Teoksen epäkronologisuus ja melko tiivis kerrontatyyli pitävät tälläisen putkiaivoisen miehenkin kiinnostuneena. Lisäksi seksin (tai pornon) "erilaisuus" on piristävää. Lukiessa tuli tunne kuin kirjailija olisi ihan oikeasti yrittänyt luoda jotain uutta, mitä voidaan pitää jo jonkinlaisena meriittinä.

    Mikä kirjassa sitten oli sitä "erilaista". En ole lukenut homoseksuaalista kirjallisuutta, joten ehkä siksi koen sen kuvaamisen erilaisena yleensä tämän genren kirjoihin verrattuna. Myös Lulun ja Pablon suhteen kivijalka, eli lähes pedofiilinen suhde, joskin teennäisesti sellainen, tuo mielenkiintoisen aspektin ja saa pohtimaan yleisesti ihmisten motiiveja omiin parisuhteisiinsa ja siihen, mistä kukin kiksinsä saa.

    Täydellinen kirja tämä ei missään nimessä ole, mutta eroottinen kirjallisuus on vaikea laji. Ainakin jos haluaa teoksensa otettavan vakavasti.

    VastaaPoista
  2. Homoseksuaalisuuteen ja transseksuaalisuuteen aukeaa mielenkiintoisia näkökulmia esimerkiksi Hubert Selby Jr.:n teoksesta Last Exit Brooklyn (suomeksi kait Päätepysäkki Brooklyn (?). Lesboudesta voi lukea vaikkapa Leducilta (joskin suomennos taitaa olla kivikautinen ja vaikeaa löytää).

    Itse kuulun Saden ja Ninin vankkoihin ihailijoihin, enkä oikein tiedä, toiko Grandesin teos miulle mitään uutta. Ei kait. Ehkä intentionaalista allegorisuutta, jos jotakin. Mutta makuja on erilaisia.


    Se on kyllä totta, että erotiikka tasapainoilee liian usein halvan vitsin ja pehmopornon välillä. Miten kirjoittaa vakavan ja vaikuttavan pornoteoksen, siinäpä pulma. :)

    VastaaPoista
  3. Bigas Luna on muuten tuoreeltaan (vuonna 1990) tehnyt romaanista filmatisoinnin, pääosassa Francesca Neri.

    VastaaPoista