Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

perjantai 18. toukokuuta 2012

Kevätnäyttely


György Spirón Kevätnäyttely on ensimmäinen unkarilaisen kaunokirjallisuuden kentältä lukemani kirja (tarkemmalla tutkiskelulla tämä osoittautui törkeäksi valheeksi - olen lukenut pari vuotta sitten György Dragomanin Valkoisen kuninkaan, josta pidin kovasti). Tänä vuonna olen jo päässyt pyörähtämään niin peribriteissä, Ranskassa, Pakistanissa, Japanissa kuin Barcelonassakin kirjallisuuden puolesta! Mitähän on matkoja vielä odotettavissa...

Kevätnäyttelyn päähenkilö (tai sankarimme, kuten kertoja häntä tahtoo irvokkaasti nimittää), elää Unkarissa Neuvostoliiton vallanaikaa. Toinen maailmansota on ihmisillä vielä tuoreessa muistissa, eikä uusista vaaroista ole vielä tietoa. Sankari yrittää luovia sääntöjen välissä miten kuinkin näkymättömänä, piittamatta naapureiden joskus traagisistakin kohtaloista. Eräänä päivänä päähenkilö kokee kuitenkin rajun herätyksen: häntä syytetään maanpetoksesta.

Ihan ensin täytyy lässyttää siitä, kuinka tylsän kirjan Spiró on kirjoittanut. Vaikken olekaan Sofi Oksasen Puhdistuksen suurimpia faneja, täytyy nostaa hattua siitä, kuinka Oksanen onnistuu elävästi ja mielenkiintoisesti kuvaamaan teoksessaan neuvostoterroria. Spiró valitsee tylsemmän ratkaisun: kirja on täynnä päähenkilön paatosmaisia fokalisaatio-osuuksia, jotka lähentelevät jo miltei yliluonnollista jälkiviisautta (ottaen huomioon, että henkilö vasta elää kuluvaa neuvostoaikaa). Päänsisäiset monologit olivat tehdä minut hulluksi, eikä sekään oikein auttanut asiaa, että kirja lähti vauhtiin vasta jossain 150 sivun paikkeilla. Huhhuh mikä savotta!

Ymmärrän kyllä, että Kevätnäyttely on tärkeä ja rohkea teos - se tarttuu useissa maissa tabuiksi jääneeseen neuvostovaltaan ja terroriin. Silti inhoan miltei suoraa jälkiviisautta, ja nautin enemmän kirjallisista keinoista, joilla myös lukija saa mahdollisuuden elää valloituksen uudelleen. Kevätnäyttelyssäkin mielestäni parasta antia eivät todellakaan olleet nuo paatosmonologit, vaan juuri päähenkilön arjesta ja perhe-elämästä kertovat osuudet. Niihin kätkeytyy ongelmallisuutta, joka herättää ajatuksia. Esimerkiksi se pohdituttaa, että kuinka naapureiden kohtalo on päähenkilölle miltei yhdentekevää, mutta heti, kun hän itse tulee syytetyksi maanpetoksesta, kapinallisuus alkaakin näyttäytyä jokseenkin uljaassa valossa. Niinpä niin.

Synkästä miljööstään huolimatta Kevätnäyttelyssä on myös henkistä heräämistä, maailmanlopun tuomaa elämäntunnetta. Pelko raskas taakka, mutta samalla se piirtää elämän teräväksi ja kirkastaa kaikki värit. Vierelle syntyy täysin sopimaton toivo, epäusko ja kiihkeä halu elää.

En tiedä, olisinko innostunut Spirón teoksesta enemmän, mikäli Neuvostoliitto ja poliittinen historia kiinnostaisivat minua enemmän. En ole kuitenkaan ollut ikinä erityisemmin kiinnostunut (poliittisesta) historiasta, eikä Kevätnäyttely onnistunut minua siis innostamaan. Ehkä lukukokemuksestani kertoo paljon jo se, että tämän kirjan jälkeen ainoa mielikuvani on joukko unkarilaisia naisia käyskentelee kaduilla viehkeissä kesämekoissa. Hah.

X Kustantajalta pyydetty arvostelukappale. 

PS. Lukukomustani häiritsi myös dialogissa viljellyt tripla huuto/kysymysmerkit. Yök, kuinka töksähtävää!

---
Unkarinkielinen alkuteos Tavaszi Tárlat (2010).
Suomentanut Juhani Huotari.
2012, Avain.
308 sivua.
Kansi Jussi Karjalainen.
Kustantajan sivut.

12 kommenttia:

  1. Minua kiinnostaa kovasti tämä aihe, mutta kertomasi perusteella Kevätnäyttelyä kohtaan tuntemani mielenkiinto laimeni. Varsinkin nuo triplahuutomerkit ovat ihan ookoo facebook-commenteissa, mutta kirjallisuudessa en niille lämpene. Ehkä kuitenkin ihan sivistyssyistä luen kirjan - sitten jos ja kun ehdin ja muilta kirjoilta maltan :)

    VastaaPoista
  2. Jos aihe kiinnostaa, neuvon toki kurkkaamaan. Miuta tämä lähestymistapa ei vain lämmittänyt. Ja huutomerkkijono murhaa silmät. :D

    VastaaPoista
  3. Minulla tämä kirja on ollut kesken kaksi kuukautta, luen pienen pätkän kerrallaan, sillä kirja on kuten kirjoitit harvinaisen tylsä todella mielenkiintoisesta aiheestaan huolimatta. Ja minä olen kiinnostunut poliittisesta historiasta. Luen kuitenkin sisulla loppuun ja postaan sitten jotain kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miullakin tämä oli varmaan lähemmäs kuukauden kesken. Toivottavasti sinulle jää kirjasta posiitivisempi kokonaiskuva kuin miulle! :)

      Poista
  4. Minustakin tämä oli tylsä. Vaisu. Puuduttava.
    Ajattelin koko ajan, että jos olisin paremmin perillä unkarin kansannoususta, niin tajuaisin jotain oleellista kirjasta - mutta ehkä vika ei ollutkaan yksin minussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että vika oli sinussa. Tämä oli kerrassaan puuduttavan tympeä kirja!

      Poista
  5. Voiko olla vieläkin tylsempi kirja kuin se Finlandian vuonna kirves ja kivi voittanut Uuni. Päänsisäiset monologit voivat olla myös hyvin kiinnostavia, kaikki riippuu siitä, kenen pään sisällä olemme.

    Minua kauhusta väristyttää kun tätä ajattelenkin...Onneksi sain ihania vibroja, kun luin arviotasi. Minä katsos, jätän nykyään puuduttavan tylsät kirjat kesken: Elämä on niin lyhyt ja sitten se on ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Eivät kaikki monologit todellakaan ole puuduttavia.

      Uuni on hyllyssä, mutta tuskin ihan heti luen. Finlandia-kuussakin skippasin sen ihan tietoisesti :D

      Tämä oli jäädä miulta kesken, mutta kun oli arvostelukappale niin purin huulta. Sen sijaan elizabeth Bowenin The Death of a Heart on kesken ja todennäköisesti jääkin kesken. Huoh, odotin kirjalta niin paljon...

      Poista
  6. En ole varmaan minäkään koskaan lukenut mitään unkarilaista kirjallisuutta, mutta enpä taida ainakaan tästä kirjasta aloittaa tutustumista. Ehdin jo ajatella että aihe kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta viimeistään nuo triplahuutomerkit pelästyttivät!!! Eivätkä muutkaan kommenteista päätellen ole tainneet oikein vakuuttua tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmn... tämä ei ole ehkä paras kirja aloittaa. En tosin tiedä unkarilaisesta kirjallisuudesta mitään - eikun - nyt tulikin mieleen, että olenhan minä lukenut unkarilaisen György Dragomanin Valkoisen kuninkaan, joka oli oikein loistava! Sitä voin suositella.

      Poista
  7. Kiva kuulla, että Valkoinen kuningas kuitenkin oli hyvä :) Se odottelee hyllyssä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä voin kyllä suositella - muistan pitäneeni aika lailla. :)

      Poista