Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 21. toukokuuta 2012

If I Stay


Bongasin Gayle Formanin hittiteiniteoksen, If I Stayn (suomeksikin ilmestynyt otsikolla Jos vielä jään) Goodreadsistä. Kirjan suhteen minulla ei ollut oikein mitään odotuksia, koska aiempi teinihitti Twilight oli jättänyt minut enemmän kuin kylmäksi. Ja... ehkä ihan hyvä ettei niitä odotuksia ollutkaan.

If I Stayn Mialla elää unelmaansa - hänellä on ihana, rokahtava perhe, hän on juuri suoriutunut hienosti musiikillisen koulun pääsykokeista. Lisäksi hän seurustelee paikallisen teinirocktähden, Adamin kanssa. Kuka tahansa nuori olisi hänelle kateellinen. Sitten, eräänä päivänä, Mia menettää koko entisen elämänsä ja hänelle jää vain yksi päätös: jatkaako elämää vai päästää irti?

Olen varmaan ylittänyt tämän kirjan ikärajan. Kirjassa jahkailtiin moneen kertaan elämään kuuluvia valintoja, ja nämä jahkailut puuduttivat. En tiedä, onko syynä se, etteivät ne vain enää yksinkertaisesti kiinnosta. Muutenkin tuntuu, että olen kasvanut näistä niin sanotuista yhden idean romaaneista ulos. Alkuun sitä jaksaa miettiäkin, miten Mia nyt ongelmansa ratkaisee, mutta loppua kohden mielenkiinto hiipuu miltei pakosti. Pientä tappelemista siis oli tämän kirjan kanssa nähtävissä.

Forman on ennen If I Stayn kirjoittamista työskennellyt toimittajana, ja kerronta on kyllä sen verran sujuvaa ja tyylikin miellyttävää lukemista, että Formanin tunnistaa kokeneeksi kirjoittajaksi. Harmi vain, että teini-ikäisen suusta tällainen kerronta kuulostaa varsin analyyttiseltä ja aikuiselta. Kuusitoistavuotias Mia kun pohtii elämäänsä niin viisaalla ja tarkalla silmällä, että uskottavuus saa kyytiä. Verrattuna esimerkiksi Laurie Halse Andersonin Wintergirlsiin (jossa oli kyllä angstia enemmän, se myönnettäköön!) If I Stay vaikuttaa ajatusmaailmaltaan kolmikymppiseltä. Toisaalta ei voi muuta kuin miettiä, että If I Stayn menestys kenties viittoo siihen suuntaan, että nuoret hakevat kypsempää näkökulmaa?

Uskottavuus ei kirjassa tietenkään rajoitu pelkkään kerrontaan. Jo ihan perusidea vaatii pientä sääntöjen venytystä, mutta lisäksi tarinaa on höystetty niin imelillä rakkausmausteilla, että suuta supistaa. Ei mikään ihme, jos näitä luetaan toivoen että joku päivä itse löytäisi samanlaisen hunajaisen emopojan, niin sitten ollaankin ikisinkkuja. If I Stayn antama kuva rakkaudesta on niin täydellisen kaukana (ainakin omasta) todellisuudesta, että se naurattaa. Reginat ja harlekiinit punoittavat Formanin teoksen rinnalla.

 Pientä suikistusta aiheutti myös kirjassa soiva musiikki. Kirjailija on jopa loppuun listannut biisit, jotka kuullaan kirjassa, ja kirjoittanut niistä pienet omat sepustuksensa loppuun. Musiikki siis sykkii henkilöille samaan tahtiin heidän sydämensä kanssa. Ja, koska bloggarinne ei ole tippaakaan musikaalinen, hänellä oli suuria ongelmia samaistua henkilöitten musiikki-intoiluun. Joo, varmaan todella hienoa soittaa selloa... Samasta ongelmasta kärsin esimerkiksi Kjell Westön Missä kuljmme kerran kanssa, joten vika ei ole kirjassa vaan lukijan rajoittuneessa kyvyssä tuntea empatiaa musiikkia kohtaan. Luulen, että musikaalinen yltiöromanttinen teinityttö nauttii tästä teoksesta ihan varmasti.

PS. Kirjasta on tehty vetoava traileri, kurkkaa tästä! Mitä mieltä muuten olet kirjatrailereista? Ovatko ne mielestäsi mielenkiintoisia ja kannustavat lukemaan kirjaa? Vaiko täysin turhia?

JA: Pääsykokeisiin kaksi viikkoa! Tämä tarkoittaa sitä, että TwAK hiljenee. Toisten blogien seuraaminen jatkuu, mutta omia postauksia ei ole odotettavissa. Näin pyrin suomaan itselleni viimeisen lukurauhan. TwAK palaa jo 5.6 (heti pääsykokeen jälkeisenä päivänä), ja pureutuu kesä-heinäkuussa Virginia Woolfin maailmaan! Tiedossa siis kesä Woolfin kanssa, tulkaa mukaan keskustelemaan!

---
If I Stay.
2010, Speak.
262 sivua.
Kannen suunnittelu Monica Benalcazar.
Kustantajan sivut.

6 kommenttia:

  1. Uuh... Hauskaa tutustua tähän genreen välillisesti sinun kauttasi, itse en nää itseäni lukemassa tällaisia kirjoja. ;) (Joskaan ikinä ei pitäisi sanoa ei ikinä, tietenkään.)

    Lukuintoa viimeisiin päiviin ja menestystä pääsykokeisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä miustakin nyt vihdoin tuntuu, että teinihömpät jäävät hetkeksi miulta rauhaan. Aivoni mössööntyvät muuten! :D

      Kiitos, yritän jaksaa lukea! :)

      Poista
  2. Tsemppiä viimeisiin lukuviikkoihin ja menestystä sitten kokeisiin! Odottelen innolla Woolf-postauksiasi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna!

      Innolla odotan miekin Woolf-kesää. :)

      Poista
  3. Tsemppiä pääsykokeisiin lukemisessa!!

    VastaaPoista