Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Sikalat


Suomesta Ruotsiin muuttanut perhe, joka luulee aloittavansa uuden elämän onnelassa. Uusi asunto. Ja sitten langat karkaavat pikkuhiljaa käsistä, ja pieni Leena pohtii, minne isä ja äiti menevät kun ne ovat humalassa. Kun onnelasta tuleekin sikala, se pienin ja haurain joutuu kantamaan koko perhettä harteillaan.

Susanna Alakosken Sikalat ei päästä lukijaansa helpolla, on samaan aikaan sekä herkkä että niin pirun kipeä. Jos pitäisi kuvailla tätä kirjaa yhdellä adjektiivilla, se adjektiivi olisi rehellinen. Alakosken romaani ei kieri pelkästään kauheuksissa, vaan myöntää ja hellii myös perheen hyviä hetkiä. Pelon, häpeän ja kusenhajun jälkeen koittaa aina uusi alku, perusteellinen kevätsiivous. Väkivaltaan turtuu. Ehkä siitä syntyykin kirjan suurin dramatiikka - vaikka tämä elämä olisi kuinka surkeaa, se on minun ainoa elämäni.

Sikalat ei kuitenkaan ole pelkästään alkoholistiperheen kuvaus, vaan samalla se noudattelee myös kehitysromaanin linjoja. Minäkertojan, Leenan, ymmärrys tapahtumista ja kieli paranevat romaanin edetessä. Tätä keinoa on käytetty kenties tunnetuimmin Alice Walkerin romaanissa The Color Purple (suom. Häivähdys purppuraa). Konkreettinen ja hieno työväline korostaa ajankulua ja kehittymistä, mutta mietin, olisinko nauttinut tästä enemmän, jos Walkerin teos ei olisi ollut minulle tuttu. Nyt osasin jo odottaa kielen parantumista, eikä se tehnytkään niin suurta vaikutusta.

Myös syrjäytymistä sivutaan. Sikalat herättää kysymyksen, onko vanhempien ulkopuolisuudella osaa heidän alkoholismiinsa. Ajaako ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta tulokkaat niin ahtaalle, etteivät he löydäkään omaa paikkaansa? Minäkerronta jättää toisten henkilöitten kokemuksiin mielenkiintoisia aukkoja, jotka saavat lukijan pohtimaan tarinaa myös toisista näkökulmista. Mitä vanhemmat kertoisivat sairaudestaan? Leena on itse asiassa perheen ainoa selviytyjä, sillä Leenan veljet kärsivät vakavista ongelmista. Leena siivoaa ja ui mitaleita, porskuttaa eteenpäin. Mikä on tuon selviytymisen hinta aikuisuudessa? Alkoholismi on siitä omituinen sairaus, että yleensä juuri ne, jotka eivät perheessä sitä sairasta, oirehtivat eniten. Eikä sille vahingolle ole mitään mittaa.

Suosittelisin Sikaloita niille, jotka haluavat lukea alkoholismista tai kaipaavat 60-70 -luvuilta hienoa ajankuvaa. Alakosken romaanissa on niin paksu (vaikkakin välillä toki painostava) tunnelma, että se kiehtoo lukijaansa siltäkin osin. Henkilökohtaisiin suosikkeihini tämä ei kuitenkaan mene, sillä tuntuu, että olen lukenut kenties liikaakin kehitysromaaneja (en vieläkään ole toipunut Hannu Väisäsen toisista kengistä!), että olisin innostunut tästä. Sillä tasolla jokin jäi siis minulle puuttumaan.

PS. Alkoholismi on sairaus. Siksi on turha kuvitella, että siitä selviäisi yksin ja ilman apua, vaikka raitistumispäätös lähteekin aina ihmisestä itsestään. Jos olet alkoholistin läheinen, hae apua! Yksi ihminen on liian pieni kantamaan sellaista taakkaa harteillaan. Jos taas sinulla itselläsi on ongelmia alkoholin kanssa, voit tehdä päätöksen ihan milloin vain. Sitä ei tarvitse läpikäydä yksin, vaan löytyy ammattiapua, joka tukee sinua päätöksessäsi. Alkoholismi vahingoittaa sinua ja läheisiäsi - se tuhoaa maksasi ja aivosi, repii läheisesi sisältä rikki. Älä satuta ihmisiä, joita rakastat. 

Apua alkoholismiin tästä.

13 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä kirjasta, vaikka aihe oli rankka. Kävin kirjan lukemisen jälkeen myös katsomassa tähän pohjautuvan elokuvan ja tämä kirja-elokuva-pari jäi todella hyvin mieleen kaikessa rehellisyydessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva oli kyllä hyvä myös - vaikka pidinkin enemmän kirjassa. Tosin leffaan oli tuotu hienosti kirjasta yksi uupuva näkökulma, nimittäin Leenan aikuiselämä.

      Poista
  2. Minäkin tykkäsin tästä. Huomioni keskittyi aika paljon siihen, että miksi alkoholilla on niin suojattu erikoisasema päihteiden joukossa. Hyvää vangkilaa toivoo Jenna -kirjassaanhan Alakoski käsittelee sitten muitakin päihteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun teit tästä arvion, mutta en ole vielä lukenut kumpaakaan kirjaa. Enkä katsonut elokuvaa.

      Poista
    2. Pitääkin laittaa tuo toinen kirja korvan taakse, Alakosken tuotanto jäi kyllä sen verran kiinnostamaan. :)

      Poista
  3. Olen lukenut tuon Jorin mainitseman "Hyvää vangkilaa toivoo Jenna" ja sitä kai voi pitää jonkinlaisena jatkona tai ainakin sisarteoksena "Sikaloille", joka tosin on itseltäni vielä lukematta. Samoin on katsomatta elokuva, joka tosin jo odottaa hyllyssä. Kirjankin aion jossain vaiheessa lukea kunhan osuu kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva on kovin erilainen, mutta hyviä molemmat. Äidin roolityö oli elokuvassa ihan uskomatonta! :)

      Poista
  4. Ai tästä on tehty elokuvakin, enpä tiennyt. Olen lukenut tämän kirjan ja monella tapaa se kosketti. Avasi myös vanhoja haavoja tietyllä tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös miulla on vanhoja haavoja juurikin tästä aiheesta. Ja on vain niin kipeää huomata, että ne jotkut haavat eivät arpeudu ikinä.

      Elokuvan nimi on Sovinto. :)

      Poista
  5. Minulle tämä kirja oli aivan erilainen lukukokemus, koska tuntui, että olisin voinut kirjoittaa tämän itse. Olenhan elänytkin tämän itse. Tästä oli tosi vaikea kirjoittaa kirjana mitään, sillä lukukokemus oli niin voimakas, että jotenkin se kirja itsessään jäi vain kappaleeksi, joka herätti tunteita ja ajatuksia, mutta siitä itsestään oli vaikea sanoa juuta tai jaata.

    Pidin kyllä kovasti, vaikka itse en osannut ajatella tätä suoranaisesti kehityskertomuksena. Tai tottakai :D Mutta minulle tässä oli ihan muut jutut pinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä siun arvion - ja ihan sen takia laitoin sen lukulistalle. Nytkin on siun blogista taas muutama teos kerääntynyt luettavien jonoon. Jos saisi nyt entisetkin luettua...

      Jos et muuten Katri ole vielä lukenut Tummien perhosten kotia, niin siitäkin löytyy myös lapsuuskuvausta alkoholismin varjossa. Ja muutenkin upea kirja, suosittelen. :)

      Poista
  6. En kestä, kuvasi on niin ihana. En ole kirjaa vielä lukenut, mutta olen ostanut pokkarin omakseni ja tarkoitus on kirja lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Chéri suostui taas kerran kuvattavaksi (hän on kovin erikoislaatuinen, karva on pitkää rinnasta, hännästä ja takapuolesta, muualta lyhyttä, lisäksi entinen omistaja vieroitti hänet emosta kolme viikkoa liian aikaisin, minkä takia hän jäi pysyvästi "minikissaksi". Paitsi että ei tietenkään painonsa puolesta, Chérillä kyllä riittää vatsaa :D ).

      Suosittelen lukemaan - eikä tarvitse edes varata paljon aikaa kun on niin nopealukuinen. Vaikka rankkojen aiheiden äärellähän tässä viivähdetään.

      Poista