Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 30. huhtikuuta 2012

No ja minä


"Minä ajattelen, että tämäkin on väkivaltaa, tämä mahdoton ele, joka kulkee hänestä minuun, ele, joka ei koskaan pääse perille."

Älykkään, mutta syrjäytyneen  ja ujon Loun pitää tehdä esitelmä. Hän päätyy puhumaan kodittomista, ja heidän joukossa olevasta uudesta ystävästään, Nosta. Kun Lou tapaa Non, hän haluaisi pelastaa tämän kadulta, auttaa uuden elämän alkuun. Tytöistä tulee parhaimmat ystävät. Hetken näyttää jopa siltä, että myös Nolla on mahdollisuus tavalliseen perhe-elämään. Pian Loun maailma alkaa kuitenkin rakoilla, kun Non ongelmat seuraavat tätä aina puhtaaseen kotiinkin. Loulla ja Nolla on enemmän yhteistä, kun kumpikaan aluksi uskoi, mutta vain toisella on mahdollisuus pelastua.

Delphine de Viganin romaani No ja minä edustaa sitä nuorisokirjallisuutta, josta löytyy jotakin sekä nuorelle että vähän aikuisemmallekin. Se on monitasoinen romaani, kehityskertomus täynnä kasvukipua. Samalla Viganin teos kuvailee myös yhteiskunnan ongelmakohtia, kodittomia ja parempiosaisten välinpitämättömyyttä. Ja koko ajan taustalla kumisee tyhjyys, halu tulla rakastetuksi ja nähdyksi.

Pidin kirjailijan ratkaisusta tehdä päähenkilöstä tavallista älykkäämmän. Näin kerronta säilyttää koko ajan uskottavuuden, eikä lukijan tarvitse haaskata aikaa pohtimiselle, voiko nuori ymmärtää asioita näinkin syvällisesti. Ja muutenkin tuntuu, että nykyään aliarvioidaan nuorten älykkyyttä ihan liikaa, tässäpä hieno näpäytys myös siihen suuntaan ;). Vigan on tavoittanut kertomuksessaan hienosti nuoruuden ahdistuksen, ihastumisen ja mustasukkaisuuden mutta myös epävarmuuden ja etsinnän. Lou sai minut elämään omaa varhaisteini-ikäni uudestaan, kaikkine elämää isompine tunnemyrskyineen. Voin suositella tätä ehdottomasti myös itsekin teinille lukijalle. 

Osuvasti Vigan myös kuvaa nuorten paineita kuulua johonkin. Lou on älykäs, mutta nuorempi omia luokkalaisiaan. Hän tuntee itsensä alikehittyneeksi, eikä uskalla lähestyä ihastustaan tai mennä juhliin. Tuntuu jotenkin vääristyneeltä, että älykäs nuori ihminen kokee itsensä muita huonommaksi, mutta näinhän se menee. Se, että elämä yhtäkkiä nuoruudessa laajenee, saa ihmisen miettimään uudestaan omaa asemaansa kaiken keskellä. Herätänkö niin paljon huomiota? Erotunko liikaa, vai eikö kukaan oikeasti näe minua? No toimii teoksessa Loun vastaparina. Hän ei edes jaksa yrittää enää kuulua mihinkään, niin vieraantunut hän jo on. Vaikka Lou keskittyy keronnassaan Non elämään, hän tulee paljastaneeksi enemmän itsestään kuin ystävästään. Kun Lou haluaa pelastaa Non, lukija miettii, haluaako hän oikeasti vain löytää itsensä.

No ja minä painottaa myös perheen tärkeyttä nuoren kehityksessä. Nolta puuttuu perheen suoma turva, ja hän on kykenemätön ja haluton luottamaan elämään ja itseensä. Lou taas tasapainoilee vaarallisella rajalla, vuoroin kaivaten äitinsä läsnäoloa ja tukea, vuoroin alistuen yksinäisyyteensä. Myös Lucas, Loun ensirakkaus, kokeilee koulunkäynnin rajoja ilman vanhempiensa valvontaa. Mielestäni Vigan hipaisee arkaa kohtaa, koska niin moni nuori joutuu itseänäistymään liian aikaisin, ilman tukea. Kenenkään ei pitäisi kasvaa yksin.

Yksinäisyys näyttelee isoa teemaa Viganin romaanissa. Kaikki henkilöt kaipaavat rakkautta ja läheisyyttä, mutta ovat kyvyttömiä tarttumaan siihen, kun sitä olisi tarjolla. Torjuminen muodostaa rautaisen ketjun, joka paiskoo ihmisiä erilleen, yksinäisyyteen. Toiset jopa koleille kaduille.

Suomalaiselle lukijalle Ranskan kodittomien kuvaus saattaa tuntua etäiseltä. Euroopassa kodittomuus on kuitenkin iso ongelma, ja syrjäytyneisyys on ajankohtainen keskustelunaihe Suomessakin. Uhkakuvia ei tulisi vieroksua siksi, että ne tuntuvat vielä kaukaisilta, vaan niihin pitäisi suhtautua vakavasti ja ottaa opikseen. Vaikkei No ja minä tarjoakaan mitään ratkaisuja ongelmiin, se herättää keskustelua. Naivi kerronta jopa auttaa lukijaa näkemään asioita sellaisina, kuin ne ovat ja ilman tilastotiedettä: Miksi toiset meistä pärjäävät paremmin, miksi toiset nukkuvat teltassa keskellä roskia? Mikä todella erottaa Non ja Loun? Kun vastakkainasettelua on olemassa, ei ole lapsellista pysähtyä huomaamaan. Lapsellista on sivuuttaa se.

No ja minä sai minut itkemään. Eriarvoisuutta, kasvamista ja yksinäisyyttä.

X Kustantajalta pyydetty arvostelukappale. 

---
Ranskankielinen alkuteos No et moi.
Suomentanut Kira Poutanen.
2012, Wsoy.
233 sivua.
Kannen suunnittelu: Anna Makkonen.
Kustantajan sivut.

6 kommenttia:

  1. Sivuuttaminen on kylmyyttä ja empatian puutetta. Välittäminen on elämistä!

    Kärsimys ei tunne maiden rajoja, ei myönnä kulttuurieroja, ei omista passia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, mie olen jo sen verran pessimistinen, että tuntuu, että kärsimyksellä todellakin on passi. Esimerkiksi Suomen hot-topic-maahanmuutto:

      - Iso osa suomalaisista haluaa, että maahanmuuttoa rajoitettaisiin ja ongelmiin puututtaisiin siinä maassa, missä niitä alunperin esiintyy.

      - Kuitenkin vain häviävän pieni osa olisi halukas laittamaan maahanmuuttoon valuvat rahat näiden ongelmien ratkomiseen, vaan haluaisi käyttää ne ensisijaisesti oman valtion hyvinvointiin.

      Makes me sad.

      Poista
  2. Tämä vaikuttaa kyllä monin tavoin kiehtovalta kirjalta. Ja tällaisissa aiheissa onkin ehkä hyvä, ettei kirja tarjoa mitään suoria vastauksia vaan herättää tosiaan pohdintaa, keskustelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tässä oli siinä mielessä jotakin samaa kuin Kellopeli appelsiinissa, kun sekään ei tarjonnut mitään suoria ratkaisuja. Tuskin niitä aina onkaan.

      Poista
  3. Kiinnostavalta vaikuttava kirja. Muistan joskus aiemminkin lukeneeni tästä jonkun blogista (tai muualta vastaavasta) ja harkinneeni tämän lukemista. Nyt harkitsen jälleen ;)

    (Ps. En tiedä onko kyse minun näytöstäni tai silmistä, mutta hailakka teksti hailakalla pohjalla oli vähän vaikea lukea. Näin pitkän tekstin kohdalla varsinkin :I )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi, Katri. Mie vaihdoin tekstin värin mustaksi, nyt näkkee! ;D

      Suosittelen kyllä tätä(kin) kirjaa. Tullut paljon hienoja lukukokemuksia jo keväällä... Toivottavasti loppuvuosi sujuu yhtä hyvin eikä sitten lässähdä!

      Poista