Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Nainen, jonka nimi on Nathalie



"Olohuone vaikutti liian pieneltä verrattuna hänen haluunsa elää."

Nathalie rakastuu Francoisiin. Tai toisinpäin. Seuraa sokerista höttöä, jossa palapelistä kasataan avioliitto, hääpuku kieritään mutaiseksi pihamaalla ja kaikki on hyvin. Kunnes Francois lähtee lenkille, eikä Nathalie enää tiedä voiko koskaan lukea erästä kirjaa loppuun. Elämä näyttää ilottomalta, kunnes Nathalien elämään astuu röyhkeästi, vahingossa, Markus. Mutta onko Nathalie valmis luopumaan surustaan, menetetystä elämästään?

David Foenkinosin Nainen, jonka nimi on Nathalie (ihmettelen taas kerran suomennosta, mutta on kyllä todettava etten keksinyt mitään alkuperäistä nimieä, La Délicatesse, vastaavaa paitsi jättää nimi kokonaan suomentamatta), on varmaan hömppäasteeltaan maksimia, mitä pystyn lukemaan. Sopivan höttöinen, mutta kuitenkin erikoinen ja älykäs. Nautin kovasti tästä kirjasta, kerrankin kykenin vain antautumaan lukunautinnolle.

Kirja muistuttaa kovasti söpöä kulttileffaa, Amélieta. Eikä siis ihan vähän. Tässäkin henkilöillä on ongelmia heittäytyä tunteensa valtaan, ja kaikki pelkäävät elämän kohtaamista. Mutta yllätys yllätys, turvallisuus ei tarjoakaan onnea, vaan onni löytyy sieltä, mitä eniten pelkää. En voi sanoa, että idea olisi mitään kovin omaperäistä. Nathalien perusastelmia on varmaan käytetty moneen kertaan, mutta voin silti hurrata Foenkinosin toteutukselle. Hän tuo suruun, rakkauteen ja uskaltamiseen ripauksen jotakin omaa - kuitenkin vain sen verran, että se tekee tarinasta mielenkiintoisen eikä ärsyttävän (kröhöm, tästä voi olla toki eriäviäkin mielipiteitä).

Itse nautin kovasti Foenkinosin tavasta häiritä lukijaa. Välillä kertomuksen keskeyttää jokin sanomalehtikatkelma, historia kertaus tai (Lumiomenassakin lainattu) kuvitteellinen diskografia. Ensisijaisesti nämä töksäykset häiritsevät lukijaa. Lukija etääntyy tarinasta, ihmettelee mihin on oikein törmännyt. Jatkumo katkeaa. Toisaalta ne korostavat kirjan miljöötä erikoisella tavalla - sen sijaan, että kertoja keskittyisi kokolattiamattoon, hän päättäkin antaa lyhyen selvityksen mattojen historiasta. Lukija näkeekin pelkästä matosta paljon muuta kuin pelkän lattialla makaavan objektin. Samalla kertomus sidotaan yhteiskuntaan, aikaan ja historiaan. Vaikka Nathaliessa keskitytäänkin pääasiassa muutamaan henkilöön, taustalla höyryää pysähtymätön elämä ja miljardi muuta muurahaista. Hämmentävää ja mielenkiintoista. Töksäykset voisi lukea myös kertojan mielivaltana (erityisesti tämä kuvittellinen diskografia!), jolla korostetaan teoksen fiktiivisyyttä ja kertojan valtaa tarinaan ja lukijan kokemukseen. Tai jotain.

Nainen, jonka nimi on Nathalie on virkistävä, suloinen leivos keskellä arjen kaurapuuroa. Tai sitten piristävä vitamiiniruiske raskaan romaanin jälkeen. Ja kuitenkin aivoja ei ihan tarvitse jättää narikkaan. Voisin melkein varauksetta sanoa, että tässä on upea teos, JOS Foenkinos olisi pitänyt langat käsissään loppuun asti. Sillä ainakin minulle kirjan alku ja keskikohta olivat ne parhaimmat palat, lopussa taas tuntui, että kertomus väsähti ja ideat loppuivat. Hieno suoritus kuitenkin, joka söpöstytti kovasti päivääni. :)

Lopuksi vielä muistutus:



PS. Kerrankin voin sanoa, että leffakansi on parempi kuin kirjan alkuperäinen teiniromanttinen (suomalainen) kansi. Hyhhyh!

---
Ranskankielinen alkuteos La Délicatesse.
Suomentanut Pirjo Thorel.
Gummerus, 2012.
268 sivua. Kannen kuva: Michaël Crotto.
Kustantajan sivut

12 kommenttia:

  1. Söpö kirja on hyvin sanottu! :) Minulle tämä oli tosi mieluisa, onneksi luin tämän. Elokuvasta en tiedä uskaltaako katsoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöhän tämä todella on. :)


      Voi, mie taas niin haluan nähdä leffan! Mutta toivottavasti se ei sitten pilaa kirjan fiiliksiä... :S

      Poista
  2. Kiva, että sinäkin pidit tästä! Minä ihastuin kirjaan myös kovasti ja tämän tyyppisistä kirjoista ehdottomasti parhaimpia, mitä olen lukenut. Suoranainen nautinto lukea välillä tälläistä suloisuutta! Minä pidin kyllä myös kirjan alkuperäisestä kannesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansimakujakin on erilaisia - kaikkia on aina vaikea miellyttää. Mutta pakko on marmattaa kun siltä tuntuu. :D

      En ole kovinkaan paljon lukenut tällaista kirjallisuutta, joka asettuu kevyesti hömpän ja vakavan välille, mutta voisin kuvitella lukevani lisää Foenkinosia. :)

      Poista
    2. Totta, kansimaut vaihtelevat, ja ehdottomasti on marmatettava aina kun siltä tuntuu, niin myös minä teen :D Foenkinosin uusin Vaimoni eroottinen potentiaali oli pettymys, tosin nopeasti luettu jos siihen haluaa tutustua.

      Poista
    3. Ai :S No, on tässä jonossa muitakin kirjoja, joten katson sitä sitten myöhemmin.

      Poista
  3. Tämä oli tosiaan sellainen suloinen välipalakirja ja minullekin varmaan kepeintä mahdollista kirjallisuutta, jota kestän lukea. Elokuvalta odotan melkein enemmän ihan vain Amélie-mielleyhtymän vuoksi. Ranskalaiset osavaat tehdä kepänfiksuja leffoja.

    Minä pidin tästä kannesta. Olen jo niin vanha, että teinimäisyys tuntuu varmaan vaan raikkaalta muistolta. :) No, toisaalta kansi on aika esineellistävä - vielä enemmän kuin Foenkinosin luoma naiskuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo huomautus naiskuvasta: Nathalie herää elämään miehen kautta, odottaa vain tietämättömänä oikeaa taluttajaa. Toisaalta - monen mieskirjailijan naiskuvassa on moittimista.

      Leffaa odotan miekin. :)

      Poista
  4. No juuri kirjoitin Lumiomenalle, että tykkäsin aikoinani tästä kirjasta, mutta ehkä siksi, että se tutustutti mut ranskalaiseen kirjallisuuteen ja hihkuin sen takia onneani.

    Nyt on toinen ranskalainen kirja kesken, ja sitä luin työmatkalla ja olin jäädä bussista. Mutta aivan mahtava tyyli kirjoittaa! Tykkään. Ja siis varmasti tykkäsin kirjastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskalainen kirjallisuus on ihanaa, vaikka nykykirjallisuuteen mie en ole vielä oikein ehtinyt tutustua. Suunnitelmissa olisi esimerkikis Barberya, mutta saapa nähdä miten ehdin! :)

      Poista
  5. Jos haksahtaa lukemaan kevyttä kirjallisuutta, tämä on siihen tarkoitukseen sopiva. Oikeastaan kuitenkin sijoitan tämän kategoriaan lähes hykerryttävän kepeän taidokkaat laatukirjat. Mutta vertaus Woody Alleniin...enpä oikein tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putosin kärryiltä - vertaus Alleniin..?

      Poista