Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Me Rosvolat


Vilja Vainisto on tylsällä automatkalla tylsien vanhempiensa kanssa, kun tapahtuukin yhtäkkiä jotain yllättävää. Vilja kaapataan Rosvoloiden matkaan. Luvassa on liuta karkkipäiviä, pikkuvaarallisia tilanteita eikä sekuntiakaan tylsyyttä. Tervetuloa karavaanarilomalle, jossa on ripaus Peppi Pitkätossua ja aktiivista perhe-elämää.

Siri Kolun Me Rosvolat on Finlandia Juniorinsa ansainnut, sillä vaikka kirja on hauska ja pikkukapinallinen, se käsittelee myös kipeitä kysymyksiä ja suomalaisen yhteiskunnan ongelmakohtia. Kyseessä on siis lastenkirja, joka on myös salaa kovin aikuinen, mutta ei silti yhtään vähemmän jännä!

Viljan kesäloman ja arjen vastakkainasettelu herättää monia mielenkiintoisia kysymyksiä. Kasvaako nykyajan lapsi siistissä lasikopissa, johon eivät ulkona seikkaileminen ja mielikuvitus kuulu? Onko lasten elämästä tehty liian nättiä? Joskus olen oikeasti joutunut ihmettelemään, kun kymmenvuotias lapsi ei saa yksin leikkiä lähimetsässä. Omassa lapsuudessani minulla oli lupa seikkailla tuntitolkulla pikkumetsikön siimeksessä, välillä kävin vain ilmoittautumassa vanhemmilleni ja sitten painuin takaisin. Toisinaan vanhempani pakkasivat rinkkansa mukaan, ja teimme yhdessä salaa metsään nuotion. Eikä sitä tosiaankaan olisi saanut tehdä! Varovainen saa olla, mutta ei rajoja pitäisi vetää liian tiukalle. Ei kukaan jaksa istua koko ajan selkä suorana ja hymyillä. Se aiheuttaa tukehtumista ja kapinaa.

Toisaalta joku voisi kritisoida romaanin kaikkea karkkimässäilyä, joka jatkuu päivästä toiseen. Eihän vastuulliseksi kasvavalla lapsella voi aina olla tikkunekku suussa? Ei voikkaan, mutta Kolu on tietoisesti ripauttanut romaaniinsa hyppysellisen Peppiä, mikä on ihan virkistävä ratkaisu. Ei aina tarvitse miellyttää ja valita kultaista keskitietä, joskus saa ihan oikeasti olla tuhma ja ahmia mahansa täyteen.

Pitkittyneen karkkipäivän käsite saa tummempia sävyjä, kun sitä pohditaan Rosvoloitten aikuisten kannalta. Kolun romaani on myös tarina syrjäytymisestä, siitä, kun ihminen tipahtaa äkkiä pois oravanpyörästä, eikä löydä enää paikkaansa yhteiskunnassa. Kiertolaiselämässä ja riippumattomuudessa on hetkensä, mutta pitemmän päälle jokainen perhe kaipaa jonkinlaista kivijalkaa, kotia ja turvaa. Loputtomiin ei voi paeta, ja sen joutuu Viljakin kohtaamaan.

TÄMÄ KAPPALE SAATTAA SPOILATA
Eniten minua hätkähdytti Rosvoiloissa se, ettei Vilja oikeastaan kaipaa kotia, vaan enemmänkin haikailee jo uutta lomaa. Toki tämä korostaa Viljan lapsellisuutta, mutta itse hätäilin kyllä koko ajan romaanin vanhempien puolesta. Vilja taas vain ajattelee isänsä kokevan kaappauksen lähinnä nöyryyttävänä huolestumisen sijaan. Olin useaan otteeseen valmis kaivamaan kattilan ja mosauttamaan tyttöä päähän, ja olisin myös halunnut tietää, mitä tapahtuu, kun Vilja palaa kotiin. Mielenkiintoisen itseään korostavan aukon on Kolu jättänyt vanhempien kokemukseen.

Vaikka Me Rosvolat on ehdottomas ansiokas lastenkirja, johon on upotettu hienoja syvyyksiä, oma lukukokemukseni jäi vähän laimeaksi. Ehkä suurin syy on se, että automatkat ja kesäinen karavaanarielämä toi mieleeni lenkkimakkarat, likaiset tiet ja porottavan auringon. Ne ovat niitä asioita, jotka kesässä minua eniten masentavat (joskus olen miettinyt, olenko ainoa ihminen joka masentuu auringonpaisteesta?). Yhteiskunnallisella tasolla Me Rosvolat on siis kunnari, minun osaltani huti. Silti suosittelen, jos kaipaat kesälomanmittaista karkkipäivää tai freesiä lastenkirjaa.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen arviosi kirjasta sai minut kyllä nyt kiinnostumaan tästä kirjasta ja kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen ehdottomasti! :)

      Poista