Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Wise Children


"By ourselves, neither of us was nothing much but put us together, people blinked."

Jokusen aikaa sitten sain (todennäköisesti) tämän vuoden viimeisen Angela Carter -romaanini loppuun. Kyseessä on tietenkin myös Carterin viimeiseksi jäänyt teos, Wise Children, ja mikäs sen parempi tapa päättää ihana alkuvuosi Carterin kera. Kenties yksi suosikkikuukausistani aikoihin.

Wise Children on tarina äpäräkaksosista, Nora ja Dora Chancesta, joiden isä on kuuluisa näyttelijä Melchior Hazard. Kaksosten äiti kuolee synnytykseen, ja tytöt varttuvat erikoisen vanhan naisen hoivissa. Nrasta ja Dorasta kasvaa kaikennähneitä showtanssijoita, jotka värittävät mitä mielenkiintoisempia näytelmiä. Mutta isänikävä ei ota laantuakseen, ei vaikka tyttäret saavatkin sijaisisän Melchior Hazardin kaksoisveljestä, Peregrine Hazardista. Kerrontahetkellä Chancet täyttävät 75 vuotta, ja odottavat isänsä satavuotispäiviä ja tilintekoa.

Wise Children on lukemisenarvoinen teos perhesiteistä. Samalla se on erilainen, räväkämpi ja elämänmakuinen sukukertomus (jos kammoat Buddenbrookkeja, neuvon tarttumaan tähän). On harmi, että kirja jäi syöpään kuolleen Carterin viimeiseksi. Mutta samalla olen toisaalta onnellinen, että nainen päätti uransa näinkin hienoon teokseen. Siihen ei moni pysty.

Tarinaa kertoo kaksosista pidättyväisempi, Dora. Dora on liioitteleva, kommentoiva ja räväkkä kertoja, joka tuo oman mausteensa tarinaan. Ehkä yksi hauskimmista kertojaäänistä, joita brittikirjallisuudessa on nähty. Kuitenkaan en voinut olla miettimättä, minkälainen tarinasta olisi tullut, jos kertojana olisi ollut Chancen sisarista impulsiivisempi, Nora. Vaikka Dora toki kertoo paljon siskostaan, tuntui, että kirjailija on tarkoituksella jättänyt toisen kaksosista verhon taakse. Nora on näkyvillä, mutta ikunoita hänen mieleensä ei avata.

Carterin viimeinen teos vilisee kaksosia. Jo nämä tuovat kirjaan tiettyä dualismia, kaksijakoisuutta, joka näkyy muutenkin vahvasti kirjassa. Carterin lempiaiheita tuntuukin olevan eräänlaiset peilimaailmat, joissa kaksi maailmaa tuntuvat miltei samanlaisilta, mutta heijastuma on kuitenkin hieman vääristynyt. Wise Childrenin miljöökin henkii kaksinaisuutta - Lontoon jakaa kahtia silta, jonka toisella puolella asuvat Chancen siskokset, ja toisella puolella heidän sukunsa. Kaksinaisuutta voisi lukea myös heijastumana sodasta ja sen aiheuttamasta maailman jakautumisesta kahtia, sillä Wise Children sijoittuu myös maailmansotien tiimellykseen, vaikkei siitä suoranaisesti kerrokkaan.

Oli myös ihanaa lukea näinkin mielikuvituksellinen ja runsas romaani näyttelemisestä. Tämä, yhdessä peilautumisen kanssa, kuuluu ehdottomasti Carterin lempiaiheisiin. Monet Carterin romaanien tapahtumat ovat kuin näytelmien kohtauksia, ja henkilöt kuin Shakespearen luomia roolihahmoja. Usein Carterin teoksia lukiessa tuntuukin, että joku aina näyttelee jotakin. Tässä romaanissa vain ihan rehdisti kerrotaan näyttelijöistä, joiden elämä myös noudattelee vuoroin komedian ja vuoroin taas tragedian lakeja.

Vaikka Wise Children kuuluukin ehdottomasti Carterin tuotannon parhaimmistoon, en ole vieläkään (nyt jo toisella lukukerralla) täysin myyty itse tarinasta. Keskikohdassa kirja polkee mielestäni paikoillaan, eikä hahmojen runsaus päästä lukijaa helpolla. Onneksi kirjan takaa löytyy lukemista kovasti helpottava luettelo kaikista henkilöistä, ja sitä kannattaa kyllä hyödyntää tarvittaessa. Ja kenties pienen haasteen kiinnostavuuteen heittää päähenkilöiden ikäkin - en ole vielä ollut kertaakaan kovin innostunut lukemaan vanhuksien elämästä. Tosin suurin osa kirjasta on muistelmaa, enkä osaisi kuvitella Dora Chancea kertomaan elämästään yhtään nuorempana.

Silti suosittelen Wise Childreniä. Varsinkin, jos olet tykästynyt jo kirjailijan aiempiin töihin. Kaiken kaikkiaan kyseessä on Angela Carterin viisas, koskettava ja ihan mielettömän hauska joutsenlaulu, johon kätkeytyy paljon tärkeää sanottavaa. Vanhat tanssitytöt koskettavat varmasti lukijaa kuin lukijaakin, ja saavat miettimään, että elämä ei ole haikailemista varten. Vaan elämistä.

---

Ja lopuksi:

Angela Carterille

Kiitos kaikista ihanista kirjoista, jotka ehdit kirjoittaa. Kirjasi ovat joko kynsineet, itkettäneet tai naurattaneet tiensä sydämeeni. Helmikuu 2012  ja sen tuottamat blogimerkinnät ovat minun rakkaudentunnustukseni kaikille lumoaville teoksillesi. Toivottavasti moni muukin lukija eksyisi näkemään palasen siitä luomastasi maailmasta, joka on täynnä peilejä ja taikuutta.

lukien ja rakastaen,

-noora.

4 kommenttia:

  1. Ihana loppukommentti. Jotkut kirjailijat vain osaavat sen täydellisesti, maailmojen luomisen ja lumoamisen. Terveisinä Carterille, että ainakin minä aion vielä tutustua häneen - kirjailijaan, josta en ennen sinun blogimerkintöjäsi ollut koskaan kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jotkut sen todella osaavat.

      Ja ihanaa, Suketus, että sinäkin. :)

      Poista
  2. Sen verran olet Carteria hehkuttanut, että nimi pysyy mielessä ja tartun hänen kirjoihin jossain vaiheessa! Minuakin loppukommentti ihastutti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että postaukseni ovat tuottaneet tulosta. Lämmittää miun sydäntä :)

      Poista