Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Toiset kengät


Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien jälkeen Hannu Väisäsen romaani Toiset kengät tuntui jopa herkältä. Ja piristävältä. Ja hauskalta. Ja kuitenkin unohdin kirjan jälkeen suurimman osan tapahtumista, vaikka jälkiolotilaksi jäikin seesteisyys.

Toiset kengät kertoo taiteellisesta nuoresta, Anterosta, joka yrittää selviytyä elämässä eteenpäin Oulun ahtaassa ilmapiirissä. Eikä kotonakaan odota ymmärrys, vaan sekamelska, velikatras ja sekavan ankara isä. Kirja keskittyy eniten Anteron tekemiin havaintoihin ympäröivästä maailmasta, ihan arjen kauneudestakin, sekä isän ja pojan väliseen suhteeseen. Tai sen puutteeseen.

Liikutuin Toisten kenkien tavasta katsoa maailmaa. Hannu Väisäsen kerronnassa on jotakin erikoista, ja pieniä yksityiskohtia nostetaan vähän väliä tarkempaan tarkasteluun. Kirjan Antero katsoo maailmaa hyvin erilaisin silmin, joissa välkkyy kauneutta, nuoruuden ihmetystä ja etsintää. Kuitenkaan en voi sanoa, että Toiset kengät olisi kiihkeä romaani. Enemmän tuntuu, että se on täynnä aitoa olemassa olon ihmetystä ja eksyneisyyttä. Ei sellaista levotonta eksymistä, vaan pöllästynyttä. Tai ehkä mielikuvani on muuttunut lukemisen jälkeen, en tiedä.

Vaikka kyllä Toisissa kengissä kuvataan vakaviakin asioita. Isän alkoholismi - asia, joka kyllä tiedetään, mutta josta ei puhuta ja joka yritetään kohdata huumorin keinoin. Isää ei esitetä demonisena riivaajana, vaan ehkä hieman vinksahtaneena miehenä, jonka elämä on lunksahtanut pois raiteiltaan. Hän kyllä rakastaa poikiaan, mutta tuntuu, että tuosta siteestä puuttuu ymmärrys sekä vuorovaikutus. Ja pojat rakastavat isäänsä, mutta myös pelkäävät. Ehkä on vaihteeksi ihan virkistävää lukea kirjoja, joissa alkoholismiin ei suhtauduta mustavalkoisesti - se koskee, repii rikki, mutta alkoholistiperheessäkin voi olla omat hetkensä. Perhe on aina perhe, oli se millainen tahansa.

Anteroon oli helppo samaistua. Perheolot olivat tuttua ja ympäristön ahdasmielisyys samoin. Välillä tuntuu, että Imatralla jos kuiskaa kaupankassalla jotakin, niin se lukee seuraavana aamuna lehdessä. Tai että jos värjää hiuksensa vihreiksi niin ihmiset kehittävät tarinoita skitsofreniasta. Itsekin entisenä koulukiusattuna ymmärsin Anteron tilanteen, sen, kuinka ei edes osaa olla normaali vaikka haluaisi, ja samalla ihmettelee, että miksi pitäisi. Kirjan koulukiusaamistilanteisiin on vain etsitty huumoria, joka tosielämästä puuttuu. Tuntuu, että muisteleva kertoja hakee revanssia koulukiusaamiselleen esittämällä kiusaajansa koomisessa valossa. Tosielämän koulukiusaamisessa on kun on niin kovin vähän komiikkaa.

Pidin Toisista kengistä. Mutta ehkä olen lukenut niin paljon kasvukertomuksia, että alan olla jo varsin vaativainen niiden suhteen. Jos Väisäsen kirjassa olisi ollut edes hieman enemmän maustetta, olisin voinut ehkä listata sen suosikkikirjoihini. Nyt kuitenkin jäin kaipaamaan jotain, ehkä jännempää kieltä tai mieleenpainuvampia kohtauksia, joka olisi tehnyt kirjasta vielä himpun verran erikoisemman. Unohdin paljon jo heti lukemisen jälkeen, vaikka minulle jäikin kirjasta positiivinen fiilis.

Vaikka Väisäsen romaanissa siis käsitelläänkin vaikeita aiheita ja ajankohtaisia teemoja, se ei sorru synkkyyteen tai toivottomuuteen. Toiset kengät on nimenomaan muistutus siitä, että jossain on erilaista. Että jossain ei kiusata ja että jossain ei tarvitse kestää kännistä isää. Ja että jokaisella on oma vahvuutensa, sisäinen kauneutensa, kuten romaanin Anterolla taiteellisuus ja esteettinen silmä, joka kulkee taskussa läpi vaikeuksien. Se on siellä taskussa silloinkin, kun tuntuu, ettei enää millään jaksaisi.

Ps. Tässä kirjassa oli räjäyttävä alku, enkä ole monesti törmännyt niin vaikuttaviin ensisivuihin. Sen muistan ehkä parhaiten koko kirjasta.

12 kommenttia:

  1. Kuulosti ihan sellaiselta kirjalta, josta voisin pitää! Laitetaanpas siis lukulistaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä mieleen, että Katri voisi pitää tästä. :) Ainakin piristävää kerrontaa keskelle suomalaista lakonisuutta.

      Poista
  2. Oulu ympäristönä voisi olla mielenkiintoista luettavaa tässä kirjassa kun siellä asun. Vai kuvaillaanko sitä edes paljon?

    Innostuin, kun huomasin sivupalkissasi Ruohometsän kansan! Jään odottelemaan arviotasi siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänkin ilmapiiriä kuin itse ympäristöä. Tässä ollaan vielä 60- ja 70-luvuilla, joten voi kai olla ihan mielenkiintoista katsella kotikaupunkiaan niistä raameista. :)

      Ruohometsän kansa oli ihana! Siitä kirjoitan jo huomenna. :)

      Poista
  3. Niin se lukumaku eroaa... musta tämä taas oli maailman tylsin kirja, jonka vain taistelen sain loppuun =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, eihän tässä paljon tapahtunut, mutta mie kyllä pidin. Jotenkin tuntui jopa raikkaalta. :D

      Poista
  4. Itse luin Toiset kengät joskus viime syksynä ja minulle sattui samoin: en hetki lukemisen jälkeen muistanut kirjasta enää mitään. Jotenkin jäi semmoinen olo, ettei kirjassa tapahtunut sitten yhtikäs mitään. Tai kun en edes muista, tapahtuiko. :D

    Pidän kuitenkin kirjailijasta, Väisänen on taidemaalarin lisäksi oikea sanamaalari, hän osaa käyttää kieltä erinomaisesti ja tyyli on omanlaisensa. Ellet ole lukenut Väisäsen trilogian viimeistä osaa Kuperat ja koverat, suosittelen ehdottomasti. Itse pidin siitä huomattavasti enemmän. Kieli on yhtä taidokasta, mutta tapahtumia on enemmän ja Anterokin jo sen ikäinen, että tarinaan hyppää mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että joku toinenkin unohti kirjan tapahtumat :D Ehkä tässä tunnelmoidaan enemmän kuin toimitaan. En tiedä.

      Kuperat ja koverat odottaa vuoroaan hyllyssä. ;)

      Poista
  5. Olen useasti pysähtynyt Väisäsen kirjojen kohdalle kirjastossa, mutta ei ole vielä tullut napattua mukaan... Kiinnostaa jo senkin puolesta, että Oulu on aika lähellä ja olen siellä asunutkin. Muistelinkin, että tämä on osa sarjaa ja Rosa tuon vahvistikin, Wikipedian mukaan on vieläpä omaelämäkerrallinenkin... Kiinnostus heräsi entisestään kun mainitsit tuosta räjäyttävästä alusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, vaikkei tämä kokonaisuutena miksikään tajunnanräjäyttäjäksi osoittautunutkaan. :)

      Alku oli tosiaan tykitti, jopa siinä määrin että tuntui miltei irralliselta. Pidin. :)

      Poista
  6. Minäkin luin tämän juuri, ja kirjasta jäi hyvin samanlainen vaikutelma kuin sinulle. Kuvailet kirjan tunnelmaa ja jälkimakua todella osuvasti! Minäkin pidin kirjasta - Väisäsen moniaistisesta kerronnasta ja siitä, miten maailmaa todella katsellaan Anteron silmin, Anteron nahoissa - mutta silti muistikuvat kirjasta tuntuvat jotenkin epämääräisiltä, vaikka ovatkin periaatteessa ihan tuoreessa muistissa... Hm?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Luru! :)

      Tämän kanssa kävi niin sanotut siepparit ruispellossa siis :D Mikäköhän lienee sitten ollut syynä tähän pyyhkiytymiseen...

      Poista