Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Maan ääreen


"Hän kysyy rakastanko. Minun suuni on sidottu kuin rahasäkki. Ei rakkautta ole ilman olosuhteita. Tunne karkaa, jos huoneessa vetää. Joka askeleella koko kysymys rakkaudesta käy vaikeammaksi."

Joskus harvoin törmää sellaisiin kirjoihin, joista on vaikea sanoa mitään sen jälkeen kun on ne lukenut, koska lukukokemus on ollut niin mykistävä. Nytkin huomaan itseni edelleen sanattomaksi Kristina Carlsonin Maan ääreen -romaanin jälkeen, vaikka lukemisesta onkin jo jokunen päivä. Huih, kuinka kirpaisee vieläkin ja syvältä muistella koko teosta.

Maan ääreen kertoo nuoresta Lennartista, joka lähtee niin monen muun samankaltaisen ylioppilaan tavoin hakemaan onneaan Siperiasta, Amurinmaalta 1860-luvulla. Mutta vastassa onkin nälkä, ahdistus ja lannistava byrokratia. Kivihiili, joka saa ihmisen epätoivoiseksi. Sekä äiti ja tytär, joiden väliltä Lennart ei osaa valita. Kun Lennart sitten joutuu murhayrityksen kohteeksi, alkaa kuumeinen ja ahdistuksen kirjoma pohdinta siitä, kuka mahtaa olla tuo öinen murhamies?

Carlson kuvaa ihailtavasti kuumeisen ja sairaan Lennartin pohdintoja, toisaalta taas elämän mitättömyyttä, venäläistä välinpitämättömyyttä. Tunnelmat romaanissa ovat voimakkaita, niin rakkaudesta ahdistukseen. Ja kaikkea leimaa tietenkin nuoruuden etsintä, tunne että on hukassa. Ettei tiedä, mikä olisi oikein itsensä tai muiden kannalta.

Ja oh, jokaisen lauseen voisi kehystää seinälle. Niin kaunista ja lumoavan puhdasta on Carlsonin kieli. 

Tapahtumista kerrotaan sirpaleisesti, joka sopii muistelmien muotoon kirjoitettuun romaaniin täydellisesti. Sirpalointi myös tehostaa joitakin lukijalle syntyviä kuvia, osa tästä teoksesta oli kuin valokuvaa minulle, mutta toisaalta taas vetää toiset pimentoon. Kaikkea ei kerrota lukijalle, ja tarina on kuin reikäinen kalaverkko täynnä aukkoja. Kertojaääniä on kolme, mutta missään vaiheessa tämä ei tuota sekaannusta lukijalle, vaan ratkaisu on perusteltu. Yleensä en pidä monista eri kertojaäänistä, ellei niitä ole perusteltu hyvin. Liian monta näkökulmaa voi helposti räsäyttää katon koko teoksen yltä, mutta tässä kaikki kolme kertojaa asettuvat hienosti eri kehille, joista uloin kuuluu kaikkitietävälle ratkaisijalle, kaksi sisempää pohtijoille.

Näin hienon kirjan kanssa jännitin koko ajan sitä, miten kirjailija päättää lopettaa tarinan. Inhottaa, jos loppu läsäyttää kaiken hienon työn ja pilaa lukukokemuksen. Maan ääreenhän on eräänlainen salapoliisitarina, joka sekin jo asettaa lukijalle oletuksen, että murhayritys (jännite) ratkeaa lopussa. Mutta onneksi Maan ääreen kantoi ihan viimeiseen lauseeseen asti, ja minua alkoi jopa harmittaa, ettei kirja ollutkaan pitempi. Olisin ihastellut venäläisen kurjuuden kuvia, Veran sirpaloitunutta olemusta ja Carlsonin jumalaista kieltä vielä pitempäänkin.

Carlsonin vuonna 1999 Finlandia-palkittu teos on pieni helmi, joka on palkintonsa ansainnut. Onneksi hyllyssä odottaa vielä Herra Darwinin puutarhuri, ja William N. päiväkirja tulee taatusti hankittua ihan lähiaikoina. Luulenpa, että olen löytänyt uuden suosikkikirjailijan. Ja suosittelen myös kaikille muille. :)

8 kommenttia:

  1. Suositus rekisteröity! En ole lukenut vielä mitään Carlsonilta, mutta nimi on pilkahdellut esiin silloin tällöin kiinnostavasti. Pitänee ottaa oikeasti vakavasti tämä uusi mahdollinen tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti.:) Uusi tuttavuus oli Carlsonkin minulle, en ollut tästä romaanista kuullutkaan vaikka Päiväkirja ja Puutarhuri olivatkin tuttuja.

      Poista
  2. Tämä on minun Finlandia-lukulistallani. Kuulostaa mielenkiintoisemmalta kuin olin kuvitellut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin muihin Finlandioihin perehtyneenä odotin jotain erilaista, mutta onneksi olin väärässä. Tutustu ihmeessä. :)

      Poista
  3. En meinannut päästä tekstiin kun jumituin kutakuinkin täydelliseen kuvaan! Mukava lukea arvostelu kirjasta, joka on vaikuttanut sinuun noin vahvasti :) Maan ääreen alkoi kiinnostamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maan ääreen kannattaa kyllä lukea, ainakin miulle se todella oli mykistävä lukukokemus. Huoh, kuinka voikaan kirjoittaa niin kauniisti! :)

      Hienoa että kuva miellyttää, pitkään pähkäilin mitä keksisin tähän postaukseen. :)

      Poista
  4. Rakastuin myös Carlsonin kieleen, jo ensimmäisellä sivulla, Herra Darwinin puutarhuria lukiessani! Muuhun en ole vielä ehtinyt mutta tämä on hyllyssä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, siis Puutarhurikin on yhtä hienoa kieltä! Siihenhän täytyy tarttua heti kohta..

      Suosittelen lukemaan tämän hyllystä ja HETI. ;)

      Poista