Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Lasten linnoitus: Ruohometsän kansa


En ollut ihan varma, kun aloitin lukemaan Richard Adamsin Ruohometsän kansaa, olinko lukenut kirjan joskus aikaisemmin vai ainoastaan nähnyt (loistavan) piirretyn. Ainakin alku muistui vahvasti mieleen, mutta tuskinpa tätä silloin ala-asteella loppuun luin. Sen verran varauksettomasti olen kirjaan nyt ihastunut.

Sandlefordissa elää joukko kaneja. Kaikki on hyvin, kunnes eräs nuori kaniini, Viikka, alkaa nähdä näkyjä uhkaavasta tuhosta. Ainoa, joka uskoo Viikkaa, on tämän neuvokas veli Pähkinä. Pähkinä saa puolelleen tyytymättömän Isopään, ja pian joukko kaniineja lähtee tavoittelemaan parempaa elämään ja pakenemaan kasvotonta uhkaa kohti ylänköjä. Mutta elämä ylängölläkään ei ole täysin vaaratonta, ja siellä kaneja odottavat uudet ongelmat..

Adamsin klassikko on paikkansa kaanonissa ansainnut. Kirja tempaa mukaansa niin aikuisen kuin lapsenkin, ja sitä voi lukea vaikka miten. Kehityskertomuksena, allegoriana, lukuromaanina, lastenkirjana, eläinsatuna, odysseiana, seikkailukertomuksena - vaihtoehtoja tuntuu löytyvän loputtomasti. Ja silti kirjan perusidea on ihanan yksinkertainen, Ruohometsän kansahan on tarina pelkästään kaniineista. Ei mitään rakettitiedettä siis. Tulee mieleen George Orwellin satiirinen Eläinten vallankumous, vaikka Ruohometsän kansa tuntuu ainakin näin alkuun tarjoavan enemmän tulkintoja, enkä kyllä suosittelisi Eläinten vallankumousta lasten luettavaksi. Ruohometsän kansa sen sijaan passaa kouluikäiselle jo hyvin (toki arvostan erilaisia linjauksia kasvatuksessa, tämä on siis täysin subjektiivinen mielipide, josta varmasti riittää keskusteltavaa).

Itse luin Adamsin romaania kehityskertomuksena. Erityisesti Pähkinän kannalta - epävarmasta kaniinista kasvaa neuvokas, vastuuta ottava johtaja. Jos joku tarvitsee päivitystä johtamistaitoihinsa, neuvoisin jopa lukemaan Ruohometsän kansaa ja perehtymään Pähkinän hahmoon. Vaikka Pähkinä johtaa yhteiskuntaa, se jakaa vastuuta rohkeasti myös muille kaniineille. Tuo vastuu saa myös muut kaniinit kehittymään - Isopää on toinen tärkeään rooliin kohoava kani, joka muuttuu aika lailla romaanin edetessä. Näin yhden kanin kehitys kasvaa koko yhteiskunnan yhteiseksi edistykseksi. Hyvän johtajan ohjauksessa kaikki haluvat antaa kaikkensa. Tässä saisivat pomot ottaa mallia kaniinimaailmasta.

Mielenkiintoinen on myös Ruohometsän kertoja. Onko kertoja tohtori Adams, joka on kirjoittanut itsensä kirjaan? Ehkä, ehkä ei. Mietin kuitenkin kertojan mahdollista ihmisyyttä/eläimellisyyttä, koska kaniineista ei käytetä hän-pronominia, vaan niihin viitataan sanalla se. Tämän perusteella päättelisin, että kertoja on ihminen. Kerronan tiedostaminen toi ainakin minun lukukokemukseeni tiettyä satumaisuutta, fiktion tuntua, koska kertoja on ihminen eikä mitenkään siis voi kommunikoida kaniinejen kanssa ja ymmärtää niiden tarinoita. Kaikki on siis keksittyä, kertojan fantasiaa. Tästä voisi lähteä pohtimaan ekokriittisesti ihmisen suhdetta luontoon, kuinka ihminen romantisoi ympärillään olevia eläimiä ja niittyjä jajaja... Stop. Suitset tekstille, tai bloggarille. Ettei veny romaaniksi koko postaus ja mene ihan överiksi ruodinta.

Kaniinejen matka kesti minulle viisikymmentä päivää. Luin siis yhden luvun päivässä, ja mikäli jokin päivä lukeminen jäi välistä, paikkasin seuraavana päivänä. Näin kirjan yksioikoisuus (kieli on kirjassa aika yksinkertaista, raportoivaa, eikä rönsyilyä juuri ole) ja juonellisuus eivät vieneet mennessään, ja sain lukemaani etäisyyttä. Aikaa pohtia. Ehkä jatkan tätä perinnettä jonkun toisenkin romaanin kanssa. Samalla suosittelisin tekniikkaa muille lukijoille, jotka kokevat Ruohometsän yksinkertaisuuden tylsänä tai kenties lapsellisenakin. Viidessäkymmenessä päivässä oli etunsa myös siksi, että tuntui ihan oikeasti siltä, kuin olisin kaniinien kanssa matkalla kohti siintävää lupausta paremmasta.

Ja oi, mikä ihana, avartava matka se olikaan.

Osallistun tällä postauksella Opusculon Lasten linnoitus -haasteeseen.

11 kommenttia:

  1. Tätä minä en olekaan lukenut. Olen joskus sekoittanut tämän siihen, jonka taidan osata ulkoa, mutta nyt tiedän, että ihan eri, mutta yhtä hurmaavat.

    Meillä on puhkiluettu Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee (The Wind In The Willows).

    Kaniineista olen lukenut Beatrix Potterin kirjoista.

    Hyvin sisäistetty matka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaislikossa suhisee pitäisi lukea myös, samaten Potter on perehtymättä. Hmmn, olen kyllä lapsena katsellut kyseisistä kirjoista tehtyjä piirrettyjä, mutta kyllä nämä pitäisi lukeakin... :)

      Poista
  2. Tämän olen lukenut joskus lapsena (tai ehkä teininä), ja vaikka muistikuvani ovat hataria, muistan, että pidin tästä kovasti. On ollut mielessä myös, että pitäisi lukea joskus uudestaan näin aikuisena. Paljon en muista, mutta sellainen muistikuva minulla on, että minuun teki vaikutuksen erityisesti se, että kaniineja ei kuvattu satuolentoina vaan eläiminä. Tai siis että niille ei annettu liikaa ihmismäisiä piirteitä, mutta silti ne olivat kiehtovia hahmoja. Onkohan muistikuvani yhtään oikea?

    Blogisi vaikuttaa kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein muistit! Kaniinien maailma on kaniinien maailma - esimerkiksi rakkaudesta sanottiin niin että kaniinit tuntevat toisiinsa enemmänkin jonkunlaista käytännön viehtymystä eivätkä tiedä mitään romanttisesta rakkaudesta. Mutta onhan kaniineja kyllä ihmismäistetty jonkin verran, mutta kuten sanoit, ei liikaa. :)

      Poista
  3. Oijoi, minä luin tämän ensimmäistä kertaa joskus vuosi sitten ja ihastuin. Olin kuvitellut lukeneeni Ruohometsän kansan joskus lapsena, mutta ei, muistikuvani oli väärä. Tarina on upea kaikessa yksinkertaisuudessaan ja tuo raportoiva kieli sopii mielestäni kirjan tunnelmaan. Minua kiinnosti eniten kanien sosiaaliset suhteet ja hierarkia, toisaalta myös se, miten ihmisten ja kanien maailmojen risteyskohtia käsiteltiin. Hieno, hieno kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno on. <3


      Hierarkia kiinnitti myös miun huomion tässä kirjassa. Olisikin kivaa lukea tästä Juonittelua-blogista, pääsisi avaamaan vaikka mitä kätköjä! ;)

      Poista
    2. Ja myöskään mie en voisi kuvitella tätä kirjoitettuna millään rönsykielellä. Hyrh. :D

      Poista
  4. Oi, kuulostaa ihanalta. Ainakaan tietääkseni en ole tätä lukenut, täytyy korjata asia :) Kiitos lukuvinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä, tittelinsä ansainnut klassikko. :)

      Poista
  5. Ruohometsän kansa on ihanaihana kirja! Voi, ja se loppu! Yksi maailmankaikkeuden parhaista kirjoista minun mielestäni. Ja mitä tulee Ruohometsän kansaan johtamisoppaana, niin minäkin suosittelen sitä siihen tarkoitukseen, emmekä ole varmasti ainoita. Paitsi että Pähkinä-kania voi tarkastella johtajana, on kirjassa tosiaan muitakin johtajatyyppejä, kaikki erilaisia: Isopää, Kenraali Ratamo, perinteinen johtaja+owsla-kuvio... Voi että, ja sen lisäksi, että Ruohometsän kansassa on tasoja vaikka muille jakaa, se on kertakaikkisen ihana tarina :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se toimii niin tarinana kuin taideteoksenakin ihana kirja, joka sopii kaikenikäisille. Loppu on kyllä upea, tosiaankin kirjallisuuden parhaimpia. Hienoa, että toisetkin ovat rakastuneet. :)

      Poista