Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kuusi kovaa kotimaista: Missä kuljimme kerran


"Minä ymmärrän niitä jotka kärsivät, ymmärrän heitä paremmin kuin luuletkaan, on vain niin että joidenkin kohtalo on vaeltaa kärsimyksen läpi ja olla muille avuksi sen sijaan että he kärsivät itse." 

Kjell Westön historiallinen pikkujärkäle pääsi yllättämään. Odotin, että en olisi pitänyt tästä kirjasta yhtään, mutta toisin kävi. Pidin nimittäin kovasti. Missä kuljimme kerran oli kyllä pitkälti juuri sellainen kuin oletinkin, mutta ehkä yllätyinkin eniten itsestäni. Siitä, miten antauduin romaanin vietäväksi ja elämään aikuistuvan Helsingin sykkeessä. Takakanteen oli jotakin kriitikkoa siteerattu, että "syvällinen lukuromaani", ja siihen tiivistykseen voin yhtyä täysin.

Missä kuljimme kerran on yhdistelmä kaupunki-, sota- ja sukukuvausta. Se on kurkistus Helsingin ruotsinkielisen väestön elämään vähän ennen sisällissotaa, sen aikaan ja aina toiseen sotaan asti. Sodasta huolimatta elämä kuljettaa koko ajan eteenpäin, eri henkilöiden nuoruus kuohahtaa ja toisaalta taas himmenee loppua kohden. Paloa on ja paljon, mutta samalla täyttymättömät unelmat ja pettymykset luovat varjoaan likaisen ja kasvavan Helsingin kaduille.

Ainoana pienenpienenä heikkoutena pitäisin Missä kuljemme kerran laajaa henkilökaartia. Kaikkiin henkilöihiin ei perehdytä kunnolla, toiset jäävät huomattavasti heppoisemmiksi kuin toiset, vaikka heillä tuntuukin olevan paljon vaikutusvaltaa romaanin kulkuun. Mutta uskoisin, että tämä on jo ihan genrestäkin johtuva välttämätön pikkuvika. Pientä mutinaa ilmaisisin myös romaanin laajoista ja välillä teknisestikin intensiivisistä musiikkijaksoista, joissa kuvaillaan Helsingin kehittyvää musiikkielämää ja kaupunkia kouristelevia musiikkisuuntauksia. Musiikki toisaalta sitoo kirjassa Helsingin osaksi maailmankarttaa ja toisaalta tukee kaupungin levottomuutta ja nuorten kiihkoa, mutta minulle nuo pätkät olivat vaikeita. Nimittäin jos pitäisi etsiä maailmasta SE epämusikaalinen ihminen, se olisin melkovarmasti minä. Reputin ala-asteella nokkahuilukokeen, ylä-asteella rumpukokeen ja ties mitä melodiantunnistustehtäviä. Pidän silti musiikista, mutta päässäni en osaa luoda mitään musiikkia. Missä kuljimme kerran musiikki ei siis soinut päässäni, en pystynyt eläytymään Westön swingiin ollenkaan. Minä ja henkilökohtaiset ongelmani. -.-

Henkilöistä eniten pidin Lucie Lilliehjelmistä, luonnollisesti. Westön hahmon rohkeus ihastutti, samalla tunsin kuitenkin myötätuntoa Lucieta kohtaan, kun naisen ainoat keinot kapinoida ovat juhliminen, tenniksen sääntöjen rikkominen ja suhteet taitelijoihin. Silti juuri Lucie on teoksen vahvin henkilö, ja koko romaanin kirkkain valo. Siinä missä miehet tuhoutuvat ja joutuvat ahdinkonsa nielaisemiksi, Lucie pysyy ja loistaa. Lucie ei ehkä ole kirjan monipuolisin henkilöhahmo, mutta ehdottomasti kiehtovin. Edes vuodet tai kärsimykset eivät vie Lucielta hänen valoaan. Ja kaiken aikaa hän loistaa yksin, rohkeasti ilman miestä. Kiitos Kjell Westö Luciesta.

Parasta antia Missä kuljimme kerrassa on ehdottomasti Westön herkkä kerronta, joka tekee kaikesta niin humaania. Joskus kritisoin jotakin kirjaa siitä, ettei siinä kohdattu rumia tunteita tai rumia asioita. Westö kohtaa rumuutta, mutta kirja on kirjoitettu ja kerrottu silti niin kauniisti, koskettavasti. Teoksen 20-luku oli todella kuin jostakin Edith Södergranin runosta. Ja ah ja voih, kunpa pääsisi kävelemään Westön likaisessa mutta niin elävässä Helsingissä! Piristävää luettavaa keskelle lakonista ja kyynistä perisuomalaistakirjallisuutta.

Pidin myös Westön tuoreesta näkökulmasta sotaan. Kirja oli kirjoitettu enimmäkseen valkoisten näkökulmasta, mutta ketään ei puolusteltu. Tuntuikin, että Missä kuljimme kerran henkilöistä itse sota ei tee hirviöitä tai tuhoa heidän elämäänsä, se vain tuo ihmisen pahimmat puolet esiin. Westö myös tutkii tyytymättömyyttä sodan takana. Katkeruutta, mutta myös nuorten kiihkoa, joka on vain etsinyt väärät urat.

Missä kuljimme kerran on myös varsin mittava tutkielma isä-lapsi -suhteesta, ja välillä olisin kaivannut samaa pohdintaa myös äitisuhteesta. Vaikka en ehkä toki tähän kirjaan, koska sivujakin täytyy jo vähän rajoittaa. Mutta samalla tuli mieleen, että löytyykö mitään suomalaista historiallista romaania, joka pohtisi äidin ja tyttären suhdetta, sukujatkumon näkökulmasta? Kielen päällä pyörii nyt lähinnä Sofi Oksasen Stalinin lehmät, mutta olisi mukavaa tietää että löytyykö muita. Vinkkejä kommentteihin siis, kiitos. :)

Lopuksi vielä pieni ikkuna Westön ja Guy de Maupassant'n yhtäläisyyksiin. Maupassant'n novelli Jules-setä kertoo perheestä, joka laittaa tulevaisuutensa toivon varakkaaksi luultuun Jules-setään. Kun perhe maistelee äveriäästi ostereita, isä näkee veljensä laivalla ryvettyneenä merimiehenä. Osterit valuvat pitkin hänen rinnuksiaan. Myös Westön romaanissa henkilöt, esimerkiksi Allu Kajander, maistelevat ylellisyyttä (taateleita), mutta niiden makeus yllättää tai onkin liian äiteliästä, tai sitten shamppanjat valuvat rinnuksille. Köyhä kadehtii rikkaan elämän makeutta, mutta kuitenkin tuntee äveriyttä kohtaan vastenmielisyyttä. Ja rikkaat rypevät omissa shamppanjoissaan, ja haaveet valuvat pitkin rintoja.

Ja kyllä, jos ette ole lukeneet, lukekaa. Helsinki-fanit, ehdottomasti.

Osallistun kirjalla Kuusi kotimaista -haasteeseen.

15 kommenttia:

  1. Olen aikonut jo useamman vuoden lukea Westöltä tämän tai Leijat Helsingin yllä. Lisäsinkin tuon jälkimmäisen omalle TBR100-listalleni, eli jospa vihdoin tänä vuonna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voivoi, en olekaan ehtinyt vielä kommentoimaan listaasi! Niin kauheasti ollut blogattavaa, blogissa kommentteja (mikä on kyllä ihanaa) ja vielä luettavaa. Tältäkin päivältä on vielä pääsykoekirja lukematta. Mutta nyt pistäydyn blogissasi ettei kauemmaksi jää! :)

      Poista
    2. Ja itsekin ajattelin lukea Leijat Helsingin yllä, jahka ehdin. Westö nimittäin vakuutti. :)

      Poista
  2. Hyvä arvio, luin teoksen ja olin silloin samaa mieltä kuin sinä "Ainoana pienenpienenä heikkoutena pitäisin Missä kuljemme kerran laajaa henkilökaartia", uusintalukukerralla henkilögalleria ei ollut yhtä suuri ongelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke. :)

      Tämä on kyllä niitä kirjoja, jotka lukisin vielä mieluusti uudelleen. Joskus. Kunhan nyt ensin saisin muut Westön kirjat luettua, mikä sekin tuntuu kaukaiselta! Liian paljon hyviä, lukemattomia kirjoja, ja liian vähän aikaa.

      Poista
    2. Westöstä tuli tämän kirjan myötä yksi suosikkikirjailijoitani. Minulla on seuraavaksi Westöltä lukuvuorossa Älä käy yöhön yksi ja sen jälkeen vanhempaa tuotantoa:) Kiva, että tykkäsit!:)

      Poista
    3. Itsekin varmaan tutustun Westöön vielä paremmin tulevaisuudessa, joskaan en ihan heti ehdi. :)

      Poista
  3. Minäkin pidin tästä, kun luin kirjan 2007, mutta johtuiko sitten vauva-ajasta vai mistä, etten hurmaantunut niin paljon kuin odotin. Lukeminen eteni aika hitaasti pätkissä, enkä muista kirjasta näin jälkeenpäin paljonkaan (minulla oli hyvin nukkuva vauva, joten en ollut erityisen väsynyt, ehkä kuitenkin jossakin hormonihuuruissa).

    Leijat Helsingin yllä on mahtava! Sen muistan paljon paremmin, vaikka luin sen kymmenen vuotta aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että vauvan kanssa luettava kirja jää pakostikin vähemmälle huomiolle. :)

      Mietin pitkään että kumpi, Missä kuljimme kerran vai Leijat Helsingin yllä. Luen kyllä Leijatkin vielä joku päivä.

      Poista
  4. Oi, tämä on kuuluu lempikirjoihini ja on lisäksi samalla lempparini Westöltä. Ja ai niin, onhan Westö myös lempikirjailijoitani ;-) Minulla oli kuitenkin aluksi epäilevät fiilikset tästä teoksesta, kuten sinullakin. Olin kuullut muutamilta tutuiltani negatiivisia kokemuksia, ja koska Westö kuului lemppareihini, pelotti hirveästi tarttua teokseen, koska en halunnut pettyä. Ja oih, onneksi kuitenkin päätin lukea vuoden epäröinnin jälkeen! Ihana, ihana teos. Minua laaja henkilökaarti ei edes haitannut, vaikka aluksi hieman pitikin muistuttaa, että kukas henkilö onkaan kyseessä.

    Leijat Helsingin yllä on ihana myöskin, vaikka Missä kuljimme kerran onkin mielestäni hitusen parempi. Kaikista vanhimmat Westöt odottavat vielä lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Westön teos taitaa olla aika pidetty blogipiireissä, ja suosionsa kyllä ansaitsee. :)

      Itse olen jarrutellut suosikkikirjailijaani Angela Carteriin tutustumista, koska esimerkiksi The Infernal Desire Machines of Doctor Hoffman oli saanut negatiivista palautetta (enkä sitten pitänytkään teoksesta yhtään). Mutta onneksi päätin tarttua pelkoani sarvista ja kahlata suurimman osan Carterin tuotantoa, koska sitä kautta löysin kyllä aivan uusia helmiäkin. :) Ei saa jäädä pelkäämään siis!

      Poista
  5. Tämä on minun Westö-suosikkini ja itse asiassa noin ylipäänsäkin TOP3:ssa, jos listaan kaikkein parhaita lukemiani kirjoja. Lukemisesta on tosin jo vuosia aikaa, mutta kokemus jäi niin vahvana mieleen, ettei kirjan asema ole päässyt horjumaan. Aion kyllä lukea tämän uudelleen joskus, mutta epäröin - mitä jos se ei vaikutakaan minuun enää niin voimakkaasti kuin silloin ensimmäisellä kerralla...?

    Tarkkasilmäinen arvio, ja olen samoilla linjoilla henkilögallerian kanssa. Ja Lucie... <3 Parasta on kuitenkin kirjan yleistunnelma ja teema, ajankuva ja miljöö. Suoraan sanoen rakastan tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suketus. :) Ihanaa, että muutkin fanittavat Lucieta! Ihastelin ja huokailin Westön hahmon perään niin monesti, olisipa minulla hippunen sitä vilpitöntä elämännälkää, mitä Lucielta löytyy.

      Itse epäröin joskus tarttua Anna Kareninaan uudestaan - mitä, pettyisinkin? Enkä pettynyt. :) Näin tuoreesta näkökulmasta mie uskaltaisin jopa sanoa että Westö kestää kyllä sinulta toisenkin lukukerran. ;)

      Poista
  6. Tunen olevani melkein vajaa, kun en ole lukenut Missä kuljimme kerran. Mitään toista kirjaa ei eräs paljon lukeva ystäväni ole minulle niin kovasti tyrkyttänyt kuin tätä.

    Ja minä sentään kuljen koko aika mukanani yhden sivun juttu, jossa Westö kertoo jotain itsestään ja musiikista. Minun täytyy, täytyy lukea tämä kirja viimeistään suvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie voin kyllä liittyä niiden lukuisten suosittelijoiden joukkoon, ja kannatan ajatusta tästä kirjasta kesälukemisena. :)

      Poista