Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kätilö


Katja Ketun Kätilö oli minulle hienoinen pettymys. Olen ihan tarkoituksella koittanut vältellä blogisauhuja, joita tämä teos tuntuu keränneen, mutta pakostihan sitä on törmännyt siihen että tämä nyt olisi viime vuoden SE KIRJA. Ainakaan minulle Kätilö ei osoittautunut mullistavaksi lukukokemukseksi, vaikka sivut kääntyivätkin tiheään. Kelpo lukuromaani, mutta se jokin jäi vielä uupumaan.

(Ja mitään juonijohdatuksiahan en ala kirjoittaa, koska varmasti on jokainen blogivieras jo jossakin aikaisemmin johonkin johdatukseen törmännyt. Että niillä mennään.)

Kettu on saanut paljon kehuja kielestään. Itse yllätyin kaikesta suitsutuksesta, koska minusta kieli oli joissain paikoissa jopa liian lihallista - pyöri vittua, kyrpää ja narttua joka lauseessa niin perkeleesti. No jopas on omaperäistä suomenkieltä (huomaa ironia). Kerran jopa hymähdin päähenkilön kiimailulle, enkä usko, että kirjailija on hakenut tuollaista komiikkaa. Mutta makuasioita, sillä aina välillä rujo kieli korostaa tarinassa piilevää kauneutta. Mutta kun ei ollut mitenkään kaunis tarinakaan. Hiukan vähemmän kiimailua olisi riittänyt minulle ihan hyvin. :D

Ja tarinasta. Mikä tässä on niin erikoista? Kyllä, toinen on natsi ja toinen vinosilmäinen ikäneito, mutta onhan näitä rumia ja kiellettyjä rakkauksia nähty kirjallisuudessa ennenkin. Tuoreimmassa muistissa on Sofi Oksasen Puhdistuksen mustasukkaisuusdraama, joka aiheuttaa siskosten välille sodan. Juuri tuon kioskiromaanimaisen rakkaustarinan takia en pitänyt Puhdistuksesta, ja nytkin joudun toteamaan, että minulle Ketun Runberg-palkitun (sekä vuoden 2011 Blogistanian Finlandian voittaneen) romaanin ansiot olivat jossain muualla kuin rumassa romantiikassa. Kielletty rakkaustarina oli mielestäni välillä jopa koominen, kliseinenkin. Ja loppu oli jo sellaista saippuaoopperaa että suu vaahtosi. Ei iskenyt minuun.

Onneksi Kätilöä voi lukea ihan myös sotakuvauksenakin. Ja hyvänä sellaisena. Se keskittyy sotaan paikallisesti, tarkentaa muutamaan yksilöön eikä pyrikään yleistämään sodan kokemuksia massoihin. Juuri tuo iski minuun. Kätilö on avoin tunnustus siitä, miten sota riisuu ihmisen humaanisuuden, piiskaa  pedon esiin. Miten luonnottomat julmuudet muuttuvat arkipäiväksi, ja ihan huomaamatta. Pikkuhiljaa, myönnytysten kautta. Ehkä olisin kaivannut Kätilöön vielä enemmän hirveyksien kuvaamista, sillä Kätilössä päähenkilö kertoo useasti tehneensä vaikka mitä hirveyksiä, mutta lopulta lukija tietää kovin vähästä. Mutta ehkä sekin luo lukijalle mielenkiintoisia kysymyksiä, ja muistuttaa siitä, kuinka vähän oikeasti tiedämmekään sodan hirveyksistä. En ole sotakirjojen fani, ja yleensä jo sana sota tuo odotushorisonttiini harmaan sumun, mutta Kätilö yllätti iloisesti. Jos luette, lukekaa sotakuvauksen eikä rakkaustarinan takia.

JA LOPUKSI: TÄMÄ KAPPALE KESKITTYY HAMPAISIIN JA SAATTAA SPOILATA
Lukiessani törmäsin usein hampaisiin - eritoten päähenkilön hampaisiin. Mietin, mitä kaikkea hampaat symboloivatkaan. Niistä voi kertoa ihmisen iän, sillä synnymme hampaattomana, sitten vaihdamme hampaita ja lopulta usein menetämme ne vanhuudessa. Hampaiden välähdys voi myös kieliä hymystä, tai sitten kyseessä voi olla murisevan pedon raateluhampaat. Ne myös kertovat jotakin ihmisen laadusta, elintasosta - huonot hampaat viestivät huonoista elämäntavoista ja hyvät hyvästä hygieniasta. Oli mielenkiintoista, että romaanin alussa päähenkilöllä on täydelliset hampaat, hänhän on puhtoinen, mutta sodan edetessä hän syyllistyy mitä suurempiin rikkomuksiin ihmisyyttä vastaan. Kätilö menettää ihmisyytensä. Ja lopulta natsit lyövät hampaat hänen suustansa. Ja mitä tekeekän Kätilö, tappaa natsin ja ottaa tämän hampaat. Ja kaikkien julmuuksien jälkeen natsin, Herman Gödelin, hampaat sopivatkin hänen suuhunsa täydellisesti. Mielenkiintoista.

18 kommenttia:

  1. Mä olen ehkä viimeinen, joka koskaan lukee Kätilön, koska en ole sitä vieläkäään lukenut...

    Mulla on nyt ihan lopuillaan Ketun toinen teos, ja olen vähän ristiriitaisin tuntein sitä lukenut. Monestakin syystä, yksi on aihe. Mutta palailen asiaan, kun olen lukemaani hieman niellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja miusta kun tuntui että mie olin myöhässä. :O Mutta kirjathan on ajattomia, onneksi.

      Innolla jään odottamaan arviota Ketustasi. :)

      Poista
    2. En olisi niin varma Mari A ;) Minulla nimittäin on myös Kätilö lukematta. Tosin sain sen äidiltäni lainaan ja se odottaa jo vuoroaan hyllyssä, mutta jotenkin suitsutus on saanut minut varuilleen ja muut kirjat tuntuvat jatkuvasti kiilaavan edelle.

      Hassua sanoa näin noora, mutta kiva kuulla että et ihastunut ;) Jospa minäkin uskaltaisin tarttua kirjaan kun ennakko-odotukset tasoittuvat pikkuhiljaa näiden negatiivisempien arvioiden myötä... (Minä muuten tykkäsin Puhdistuksesta, mainittakoon näin ohimennen.)

      Eräs +50v. nainen kuului sanovan Kätilöstä, että se on rumasti kirjoitettu ja mainitsi että p****a ja muita nimeltä mainitsemattomia sanoja vilisi tarinassa jatkuvasti. Oli kuvitellut nimen perusteella kyseessä olevan ennemmin herkkä ja kaunis tarina...

      Poista
    3. Herkkä ja kaunis :DDD

      Miekin aina reagoin suitsutukseen niin, että odotan savun laskeutumista. Paitsi jos kyse on omasta suosikkikirjailijasta.

      Voisin kuvitella, että oma äitini olisi kirjasta jokseenkin samaa mieltä. Kun en minäkään, pieni kapinallinen, rumasta kielestä innostunut.

      Poista
  2. Raikas kirjoitus Kätilöstä! Harmi, ettet pitänyt aivan tavattomasti. Sotakuvaus ja nimenomaan ihmisyys siinä puhutteli minuakin, mutta kyllä uin siinä rakkaudessakin ja kaikissa niissä tunteissa varsin syvällä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Kun aloitin kirjan, en pitänyt siitä yhtään, juuri tuo rakkaustarina ja kieli työnsivät luotaan. Mutta sitten kirja alkoi kasvaa, ja vähän kirjan lopettamisen jälkeen siitä muotoutuikin minulle jo hyvä. Eihän sitä tiedä, jos kuukauden päästä pidänkin tästä jo ihan tavattomasti. ;)

      Poista
  3. Minulla on Kätilö juuri meneillään, joten en kovin tarkkaan tekstiäsi lukenut, en varsinkaan niistä hampaista :D Mutta siis, tähän mennessä en ole vielä oikein syttynyt niille rakkausasioille. Ovat rakkaus ja romanssi olleet kivaa luettavaa nekin, mutta ehken vielä ole edes tarpeeksi pitkällä kirjassa, kun ei sen suurempia ole vielä tapahtunut. Enemmän minua ovat kirjassa kiinnostaneet sotakuvaukset ja hauska kieli (tai pikemminkin murre).

    Ja ihan sama juttu, olen jo monesti hihittänyt kirjassa tapahtuville asioille ja sanavalinnoille :D Välillä on tullut ihan sellainen tunne, että onkohan tämä nyt aivan oikein tai reilua nauraa hohottaa jollekin vakavalle asialle, joka kuitenkin on kuvattu jotenkin niin hullunkurisella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hihitys! Istuin sohvalla ja luin Kätilöä, kun yhtäkkiä tuli juuri tuollainen kohta, ja tirskahdin. No, piti heti vakavoitua ja katoa ympärilleni jotenkin syyllisesti, että eihän kukaan kuullut... :D

      Poista
  4. Hyvä teksti! Mielenkiintoisia huomioita, etenkin tuo hammasasia.

    Olen kirjan kielestä aika samaa mieltä kuin sinäkin. En pidä ihan niin runsaasta kielestä ja se vieraannutti minua jonkin verran lukukokemuksesta. Silti Kätilö on mielestäni hyvä, vahvakin kirja. Sen ansiot voittavat sen heikkoudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja. Mietin pitkään, menevätkö hammashöpinäni liikaa analyysin puolelle, mutta päätin kuitenkin laittaa tänne kun vaivasi niin. :)

      Miulle ansiot ja heikkoudet asettuivat tasan. Mutta en minäkään kiistä, etteikö tässä kirjassa olisi juuri niitä ansioita ja paljonkin. :)

      Poista
  5. Virkistävä näkökulma! Mullakin on kirja vielä lukematta - luen "sitten joskus", kuten mulla tuppaa kaikkien kuumien uutuuksien kanssa käymään... :) Mielenkiintoista lukea näitä vähemmän ihastuneitakin arvioita, tuleepahan realismia omiin odotuksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu. :)

      Itsekin olen laiska ostamaan uutuuksia. Olen enemmänkin klassikko- ja undergroundbongailija. Ja yleensä odotan, että suositut kirjat ilmestyvät halvempina pokkareina. :)

      Postaustasi jään odottamaan! :)

      Poista
  6. En ole lukenut Kätilöä, mutta kirjablogeista olen lukenut paljon toisten ajatuksia siitä. Samaan aikaan tämä kirja kiehtoo (ihan jo nimensäkin perusteella), mutta samaan aikaan se tuntuu jotenkin epäviehättävältä. Nyt kun mainitsit tuosta ronskista kielestä ja kiimailusta, niin kiinnottavuus laski kuin lehmänhäntä.

    Kirosanat ja karu kieli voivat olla tehokeinoja, mutta liika on liikaa. En jaksa lukea tekstiä, joka on täynnä kirosanoja eikä kiimakirjat muutenkaan jaksa innostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiimakirja sopii kyllä Kätilölle hyvin nimikkeeksi, mutta on kirjassa toki lukemisen arvoistakin. Paitsi että on muitakin vaikuttavia sotakuvauksia olemassa, ei tämä ole se ainoa. Ei ainakaan miulle.

      Poista
  7. Löysinpäs muutaman mutkan kautta blogiisi ja törmäsin tähän Kätilö-arvioosi. Itse en myöskään lähtenyt suitsuttamaan Kätilöä (mullakin samansävyinen arvio omassa blogissani), etenkin se kielen ronskius suorastaan ärsytti. Tehokeinona siellä täällä se olisi toiminut, mutta näissä mittasuhteissa se vain vieraannutti minut tekstistä.

    Vertasin itsekin Kätilöä Puhdistukseen, jokseenkin samaa genreähän nuo ovat, mutta sillä erotuksella, että itse pidän Puhdistusta todella ansiokkaana teoksena. Siinä naturalismin tehokeinojen uusiokäyttö on siedettävissä rajoissa, ronskia kuvausta on käytetty juuri sopivasti ja se toimii. Rakkaustarinakin puhuttelee, koska se on kirjoitettu hyvin. Mielestäni rakkaudesta voi kirjoittaa loputtomasti - se mikä ratkaisee, on se, MITEN siitä kirjoitetaan. Kätilössä kaikki on vedetty överiksi ja kirja saa minut lähinnä pyörittelemään silmiäni.

    Tuo hammas-motiivi on muuten mielenkiintoinen enkä siihen huolimattomuudessani edes kiinnittänyt huomiota. Kiitos tästä antoisasta arviosta ja taidanpa liittyä blogisi lukijaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki rakkaudesta voi kirjoittaa, en ole niin väittänytkään - mutta tietenkin tarina itsessään vaikuttaa lukunautintoon. Eikä Puhdistus edes mielestäni ollut niin erikoisesti kirjoitettukaan. Kiitos siitä, että Oksasen kieli oli tuossa romaanissa nautittavaa ja kurkkaus Viron neuvostoliittoaikoihin oli sekin kiintoisa, mutta minua teos ei hurmannut. Miun suosikkirakkaustarinat löytyvät kai Durasilta. :)

      Kiitos, ja tervetuloa lukijaksi. :)

      Poista
  8. Ah ihana lukea jonkun muunkin ei-niin-rakastava arvio tästä kirjasta. Itselle kun tuli jo sellainen olo, että päädyn vielä mestatuksi kun en ymmärtänyt tämän kirjan hehkutusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sinun arviosi taitaa olla ensimmäinen ei-ihastunut, johon törmäsi :D Pitääkin kurkata tarkemmin nyt kun on tullut teos luettua.

      Poista