Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 2. helmikuuta 2012

Selected Poems of Anne Sexton

 
I have gone out, a possessed witch,
haunting the black air, braver at night;
dreaming evil, I have done my hitch
over the plain houses, light by light:
lonely thing, twelve-fingered, out of mind.
A woman like that is not a woman, quite.
I have been her kind.

I have found the warm caves in the woods,
filled them with skillets, carvings, shelves,
closets, silks, innumerable goods;
fixed the suppers for the worms and the elves:
whining, rearranging the disaligned.
A woman like that is misunderstood.
I have been her kind.

I have ridden in your cart, driver,
waved my nude arms at villages going by,
learning the last bright routes, survivor
where your flames still bite my thigh
and my ribs crack where your wheels wind.
A woman like that is not ashamed to die.
I have been her kind.
 
Jos mitään muuta en ole oppinut tammikuun runoilusta, niin ainakin sen, että kannattaa uuteen runoilijaan tutustuessa valita kyseisen kirjailijan valitut runot, sen sijaan että tarttuisi umpimähkään johonkin yksittäiseen kokoelmaan. Kuten Helvin Hämäläisenkin Valituissa runoissa, myös Selected Poems of Anne Sextonissa on paljon hajontaa. Kaikki kokoelmat eivät kosketa samalla tavalla, mutta omista suosikkikokoelmistaan innostuu niinkin paljon, että haluaa lukea kaikki niiden runot. 

Anne Sexton on kirjoittanut aika paljon aikansa tabuista: itsemurhasta, avioerosta, abortista, lääkkeistä ja kuukautisista. Ennen lukemista olin kuullut, että esimerkiksi Sylvia Plath luki Sextonin runoutta (opiskelivat jopa jollain samalla seminaarilla). Odotinkin, että nämä kaksi naista kirjoittavat samanlaista runoutta. Ja samoja aiheita ja teemoja toki löytyy, mutta tyylistä on turha hakea yhtäläisyyksiä. Plathin runous jätti parhaimmillaan jälkeensä kylmän ja neutraalin puhtauden tunteen, mutta Sextonin koskettavimmissa runoissa on jotakin henkilökohtaista, jonka takaa välkkyy säikehtivä äly. Siinä missä Plathin runouden voi lajitella modernismin alle, ei Sextonille tunnu löytyvän mitään omaa kategoriaa. Lukija huomaakin törmänneensä omaleimaiseen, rehelliseen ja paljaaseen runoilijaääneen.

Ensimmäinen tunteeni Sextonin kanssa oli hämmennys. Usein puhuja osoittaa runoja lapsilleen, joissa näitä puhuteltiin nimillä. Eivätkä ne runot ole kauniita, vaan tuovat mieleen Lionel Shriverin We Need to Talk About Kevinin - en ole aikaisemmin törmännyt tällaiseen. Ensin luulin että tässä teoksessa eniten järkyttäisivät aiheet, mutta lopputuloksena olikin järkytys näkökulmasta. Jotta pääsin alkukankeudestani, minun täytyi siis muuttaa koko suhtautumistani runouteen, ei pelkästään Sextoniin. Että näinkin voi siis kirjoittaa...

Mutta kyllä se henkilökohtaisuus välillä tympikin. Joskus tuntui, että pitäisi tietää enemmän Sextonista, jotta pääsisi avaamaan hänen runojaan enemmän. Eikä minusta ole mitenkään houkuttelevaa tutustua kirjallisuuteen tekijän kautta, vaan ikään kuin puhtaana tauluna. Joskus myös Sextonin älykkyys lähtee (Plathin tavoin) liian innokkaille tutkimusmatkoille, ja tuloksena on pistäviä, tökkiviä kielikuvia. Rakastan tuoretta kieltä, etenkin runoudessa. En silti halua, että yksittäinen mutkikas metafora saa minut unohtamaan, mitä oikein olin lukemassa. Kaikkia asioita ei vain voi mielestäni yhdistää niin, että niillä saisi aikaan järjellisen ja toimivan kokonaisuuden. Piste. 

Pientä hiipumista aiheutti myös tammikuun lopun hiipiminen. Kun helmikuussa odottaa Angela Carter, oma suosikkikirjailijani, on vaikeaa yrittää keskittyä avaamaan uutta kirjailijaa. Joten ei kai ole ihme, etteivät loppupään runot jääneet mieleen sitten mitenkään... Damn you, Carter!

Ja sitten taas epäsulava paluu aiheeseen. Aina saa motkottaa, ettei tärkeitä kirjailijoita suomenneta tarpeeksi. Runouden kohdalla vielä jotenkin ymmärrän tämän epäkohdan (onhan runouden lukijakunta varmasti verrattain pienempi, kuin romaaneilla), mutta silti (!): Anne Sextonin runous on niin erilaista, hätkähdyttävääkin, että ihmetyttää, miksei tarjolla ole ainoatakaan käännöstä hänen kokoelmistaan. Jopa suomenkielinen wikipedia-artikkeli on ihan ulapalla Sextonista (toisaalta voisin tokaista tässä kohtaa sarkastisesti, että mistä aiheesta wikipedia sitten on perillä), vaikka nainen kuuluukin aikansa tunnetuimpiin naisrunoilijoihin. Esimerkiksi Sextonin kokoelma Transformations on palkittu Pulitzerilla, ja jo hänen ensimmäinen kokoelmansa oli ehdolla USA:n National Book Awardille. Kyllä saisi suomalainen käännös/kustannustyö tässäkin asiassa ottaa itseään niskasta kiinni.

Mutta onneksi itse osaan englantia, sillä Selected Poems of Anne Sexton oli todella lukemisen arvoinen. Kirja sisältää lyhyen biografian, johdannon, kronologian Annen elämästä ja tietenkin sisällysluettelon. Etenkin kronologia oli hyödyllinen apukeino Sextoniin perehtymättömälle lukijalle, eipähän tarvinnut kaivaa googlea esiin kun uteliaisuus iski :P Uskon, että tulen vielä hankkimaan tulevaisuudessa joitakin yksittäisiä kokoelmia Sextonilta omaan hyllyyni, ja toivon, että Suomessa vielä joku päivä havahduttaisiin ja suomennettaisiin jonkinlainen läpileikkaus tältä yhdysvaltalaiselta runoilijalta.

Suosittelen myös tutustumaan Sextonin hypnoottiseen ääneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti