Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 13. helmikuuta 2012

The Sadeian Woman & Justine


"Women do not normally fuck in the active sense. They are fucked in the passive tense and hence automatically fucked-up, done over, undone. Whatever else he says or does not say, Sade declares himself unequivocally for the right of women to fuck - as if the period in which women fuck aggressively, tyranniously and cruelly will be a necessary stage in the development of a general human consequences of the nature of fucking; that if it is not egalitarian, it is unjust. Sade does not suggest this process as such; but he urges women to fuck as actively as they are able, so that powered by their enormous and hitherto untapped sexual energy they will then be able to fuck their way into history and, in doing so, change it."


Tästä kirjasta on varmaan mahdotonta blogata ilman, että kirjoittaisi mitään Sadesta. Nerosta, kuvottavasta ja mustasta Marquis de Sadesta. Miehestä, joka kirjoitti mitä kuvottavimpia fantasioita, joihin hän onnistui lirauttamaan annoksen kyynisyyttä ja mustaa huumoria. Saden tekstille joko oksentaa tai sitten sitä ihastelee.

Ensimmäisen kerran, kun luin Saden pakollisen klassikon, Justinen, olin järkyttynyt. En tiennyt Sadesta mitään, ja kahdeksantoistavuotiaalle tytölle romanttinen kansikuva ja (taas kerran hieman harhaanjohtava) takakannen loruilu antoivat varsin siloisen kuvan sisällöstä. No, luvassa oli kunnollista poskien helotusta, kun eteen levittäytyivät niin lukuisat ruoskinnat, suoneniskennät, sairaat seksikohtaukset ja ties mitkä muut kauheudet ja irstailut. Ja silti ne onnistuivat lumoamaan siinä määrin, että olen palannut tuohon kirjaan monet kerrat.

Toisella lukukerralla pystyin jo ihastumaan Justineen (älkää nyt ajatelko että ihastelisin kirjan kuvailevaa toimintaa, vaan ihastelin kirjaa). Tätä sairautta varten kun on keksitty ihan vedenpitävä ideologia, ja kaikki mitä nauttien kärsivä neitsyt saa palkaksi raiskauksistaan on se, että hän saa pitää henkisen puhtautensa. Vaikka siinä matkan varrella voisi pelastaa ihmishenkiä tai säästyä kidutukselta, neito erittäin fiksusti pitää henkiset haaransa suljettuina. Ei voi muuta kuin ihailla tätä pyhää hölmöyttä. Kolmannella kerralla päähenkilön tekopyhä hyveellisyys tosin alkoi jo ärsyttää: Eikö alapäänsä sijaan voisi vaikka ajatella aivoillaan? Ei voi.

Ja samalla sydämetön ja himokas sisko huorittelee ja myrkyttää itselleen lokoisat olot.

Justinen herättämän kiinnostuksen myötä tutustuin Sadeen myös filmatisointina, Pier Paolo Pasolinon näkemykseen teoksesta Sodoman 120 päivää (joka muuten aiheutti pysyvät traumat miehelleni). Jos en vielä ennen elokuvaa Saden lumoissa, niin leffa kyllä järkytti minusta esiin vannoutuneen fanin. Ja herätti kysymyksen: Miten tulkita Saden tekstiä muutenkin kuin groteskina inhofantasiana? Tästä pohdinnasta edettiinkin sitten toiseen teokseen.

Angela Carterin The Sadeian Woman - An Exercise in Cultural History on eräänlainen mielikuvaharjoitus, joka venyttää lukijan käsitystä Sadesta. Carter jopa taivuttaa vanhan elostelijan tuotannosta esiin feminismiä, mitä ei ihan heti sunnuntailukijana tule näistä teoksista etsineeksi. Samalla Carter katsastaa lyhyesti pornografian motiiveja, historiaa ja paljastaa Saden kirjoittaman antisankarittaren pontentiaalin. The Sadeian Woman on kevyt myytinmurtaja, ja samalla ehdoton luettava Saden naislukijoille (ja miksei miehillekin). 

Carter tarkastelee ja analysoi Saden teoksia samalla referoiden, joten kaikkia teoksia Sadelta ei tarvitse lukea voidakseen nauttia tästä teoksesta. Jo yhdellä teoksella pärjää varsin hyvin. Referoinnissa on myös se etu, että alkuperäistä tekstiä ei ole tarpeen pitää käsillä, vaan voi keskittyä vain analyysiin. Jos Sade ei ole ennestään tuttu, suosittelen pikaista Justinen silmäilyä. Sadeakaan ei tarvitse perinpohjaisesti googlettaa, koska Carter kertaa myös herran lyhyen biografian ilahduttavine anekdootteineen. Kaiken kaikkiaan tekstissä näkyy perehtyneisyys niin miehen tuotantoon kuin elämäänkin, mutta myös ihailu ja eräänlainen kiintymys. Kuin Carter kertoisi hupaisasta (mutta samalla traagisesta) sedästään. Uskoisin, Carterilla on varmasti ollut intensiivinen suhde Saden töihin, sillä ainakin yhteen teokseensa Carter on kirjoittanut ilmiselvän Sade-hahmon (tähän palaan seuraavassa carterpostauksessa).

Sinällään The Sadeian Woman ei sano mitään radikaalia feminismin suhteen - onhan jo niin moni muukin feministinen teos kuuluttanut sen perään, että kiltit tytöt eivät saa elämässä mitään.  Tasa-arvo edellyttää valtaa ja ottamista, ei alistumista tai ristiinnaulintaa. Sen sijaan Carter hätkähdyttää sillä, että naisten potentiaalia haetaan aidosti vastenmielisistä henkilöistä, väkivallasta ja pornografiasta. Julie, Justinen sisko, ei ole ihannenainen tai sympaattinen hahmo, mutta hän on noussut orpolapsen alennustilasta yhdyskunnan yläportaille. Tällä Carter kysyy, eikö Julien hahmossa piilekin potentiaalia ja energiaa, jonka voi suunnata siveydensipuloinnin sijaan johonkin vallankumoukselliseen? Keskellä verisiä orgioita ruoskia pitelevät naiset ovat yhtälailla vallankahvassa kuin miehetkin. Tämä on varsin tuore ja rohkea tapa lähteä murtamaan sinisilmäistä neitsytmyyttiä. En muista, että olisin vähään aikaan ollut näin innoissani jostain kirjasta (no, muistanpas - Shriverin Kevinit). The Sadeian Womanista jäi vahva ja innostava jälkimaku, niin vahva, etten ihmettelisi jos se kärkkyisi vuoden parhaan kirjan paikkaa.

Voisin kuvitella, että tähän teokseen kannattaa tarttua erityisesti silloin, jos puuduttava analyysi ei iske. Kieli kun on Carterin tapaan elävää, ja analyysin keskelle on sijoitettu kevennyksiä, joita ehkä ei löydy teoreettisemmasta tekstistä. Tarkennus kirjan nimelle - An Exercise in Cultural History - on osuva, sillä mikään pystyynkuivunut tutkielma tämä ei ole. Enemmänkin on juuri kyseessä harjoitelma, jolla avataan silmiä ja pyritään näyttämään Saden naisnymfomaanejen potentiaali. Itselläni oli tämän kirjan parissa useitakin hauskoja oivalluksia, ja varmasti Carterin rohkea ja ärhäkkä huumori myös puree toisiinkin lukijoihin. The Sadeian Woman varmasti myös auttaa avaamaan Sadea niille, joilla minun tapaani on ongelmia lähteä purkamaan kirjailijan teksteistä esiin syvempiä merkityksiä. Carterin kulttuurintaivutustunti toimii hyvänä adrenaliinipiikkinä ja silmänavaajana. Ainakaan minulle Saden tekstit eivät enää ole ennallaan.

Ja psst: Ehdottomasti yksi parhaita tunteita lukemisen jälkeen on se, että tuntee kaiken mahdolliseksi. Ihan vaan siksi, että on nainen.

4 kommenttia:

  1. Kiintoisa bloggaus tämä. Laitan kirjan muistiin. Opiskelen sivuaineena naistutkimusta ja tämä tuntuu sivuavan mielenkiinnonkohteitani sopivan läheltä.

    Syytän Justinea siitä, ettei oikein mikään enää jaksa kirjallisuudessa järkyttää. :D Toinen kammotus oli poikaystäväni hyllystä löytynyt Hirveä Hospodar.
    Joskus mietin, että kaikella sitä pitääkin ihmisen mennä itsensä pilaamaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin kommenttisi vasta nyt! Justine on tosiaan aika mielenkiintoinen. Mutta kyllä Sadelta löytyy lisää samanlaista settiä. ;)

      Poista
    2. Olen pitkään miettinyt mutta en ole löytänyt täysin järkevää selitystä sille, miten Markiisi de Sadesta on tullut feministien ja yleensä nuorten älykkäiden naisten suosikki ympäri maailmaa. Tosin de Saden pääteoksia, joiden keskeisin sisältö eli grotesti väkivältaporno menee äärimmäisyyksiin, ei ole suomennettu. Olen itse lukenut niitä muilla kielillä.

      Yli tuhatsivuisessa Juliettessa de Sade pääsi toteuttamaan visionsa kokonaisvaltaisesti. Puuduttavien antihumanististen dialogien lomassa kuvaillaan orgioita, joiden yleisin kaava on, että ensin harrastetaan puuduttavan mekaanisesti ryhmäseksiä, minkä jälkeen orjia raiskataan, kidutetaan ja teloitetaan seksuaalisen nautinnon vuoksi mitä erilaisimmilla tavoilla. Juliette ja hänen ystävättärensä auttavat pyöveleitä kidutuksissa ja raiskauksissa tai suorittavat ne itse, käyttäen monesti apuna erilaisia välineitä.

      Rajaton ja dominoiva naisten seksuaalisuus onkin kai asia, josta feministit pitävät suosikkiteoksessaan Juliettessa. Tosiasiassa de Sade pelkäsi hirvittävästi naisen seksuaalisuutta, mikä näkyy orgiakohtauksissa tiettyjen asioiden korostumisena. Vaikka väkivatakuvauksia on kaikenlaisia ja uhreina on sekä poikia että tyttöjä ja naisia, korostuneen tyypillinen uhri on kuitenkin sidottu tai kahlittu nainen tai tyttö, jonka äärimmilleen levitetty vagina on vihollinen, jonka kimppuun hyökätään. Äärimmäisen kärsimyksen tuottaminen maksimoi sadistien nautinnon, kuin uhrien vaginoita poltetaan kynttilöillä, ruoskitaan, pistellään neuloilla, ja niin edelleen. Teinitytöiltä revitään usein häpykarvat irti.

      Professori Lucienne Frappier-Mazur on kirjoittanut feministisen tulkinnan Juliettesta keskittyen rehellisesti orgiakohtauksiin, jotka ovat kuitenkin de Sadella pääasia. Pitänee perehtyä aiheeseen.

      Poista
    3. Lisäyksenä edelliseen kommenttiin totean, että mielestäni Pasolinin Sodoman 120 päivää -filmatisointi on yhtä puuduttava ja iljettävä kuin esikuvana oleva kirjakin, mutta pornografinen lataus puuttuu suurimmaksi osaksi. Seksuaalinen sisältö on pääasiassa väkinäistä.

      Ihmisvartalon seksuaalisuudella mässäilyn Pasolini tavoittaa mielestäni alkupuolen kohtauksessa, jossa yksi vanhoista huorista esittelee nuoren tytön miehille: taluttaa tytön paikalle, vetää paidat ja hameen alas, laskee rauhallisesti tytön pikkuhousut ja esittelee tämän ruumiin herkullisia osia molemmilta puolilta. Muut kohtaukset eivät säväytä pornon tasolla, vaan tuntuvat aika tympeiltä.

      Poista