Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 27. helmikuuta 2012

Metsäläiset


John Irvingin jälkeen etsin käsiini kuumeisesti jotakin sellaista, mihin en joutuisi pettymään. Jotenkin Päivi Alasalmi on onnistunut vakuuttamaan minut niin moneen kertaan, että päätin tarttua hänen romaaniinsa Metsäläiset. Eikä tarvinnut katua. Huhhuh.

Metsäläiset on miltei kauhun puolelle lipsahtava kertomus Ollista ja Sallasta, jotka muuttavat maaseudulle tehdäkseen toisensa onnellisiksi. Mutta eihän sieltä löydy onnea, vaan tapionkuusi, juoruilua. ketunrautoja portailta ja Sika-Olli. Sallan ja Ollin yhteinen toive kyllä täyttyy, nimittäin Salla tulee raskaaksi. Mutta mistä johtuvat Sallan pahaolo, päänsärky, muistikatkokset ja piilevä vironkielisyys? Ja kuka on Lydia, Sika-Ollin entinen vaimo, jonka ainoa poika on kuollut Sallan ostamaan ladaan?

Paha karma tarttuu tarinaan jo alkumetreillä, kun lukija huomaa Ollin aggressiivisuuden ja Sallan hiljaisen kutomisen kontrastin. Olli on ääni, mutta romaanin edetessä pitää miettiä, onko Sallan sisällä kuitenkin enemmän patoutunutta huutoa? Parin välillä ei ole minkäänlaista kaksisuuntaista kommunikaatiota, ja siksi on hämmentävää, miksi ihmeessä he haluavat lapsen. Mutta valitettavasti niin kirjallisuudessa kuin tosielämässäkin lapsen osaksi usein lankeaa sovittaa yhteen kaksi sopimatonta tai tehdä rikkonaisesta kokonaista. Ei siis tule yllätyksenä, että lapsen idea on Metsäläisissäkin tuhoon tuomittu.

Toinen seikka mikä hämmensi lukukokemustani, oli Sallan taustattomuus. Sallan kerrotaan olevan kuvittaja, hänellä on ystäviä, mutta ovi Sallan muuhun menneisyyteen pysyy kiinni. Välillä olisin halunnut tietää enemmän, ja ihmettelin, miksi kirjailija on päättänyt pitää Sallan pimennossa, vaikka suurin osa tarinasta fokalisoituukin hänen kauttaan. No, sehän selvisi kun paljastui ettei Salla olekaan se tarinan keskeisin hahmo vaan Lyydia. Varsinnainen märkä pyyhe puolenvälin jälkeen. Oma uteliaisuuteni virisi tuossa vaiheessa oikein roihuun.

Fokuksen vaihtuminen yllättäen henkilöstä toiseen pakotaa lukijan uusiin tulkintoihin ja ohjaa uusiin johtopäätöksiin. Käännekohtia Metsäläisissä siis tosiaankin riittää, ihan viimesivuille asti. Toisaalta fokuksen vaihtumisen ja tiheiden käännekohtien voisi ajatella hyvinkin häiritsevän toisia lukijoita,  ja ehkä itsekin olisin halunnut yhden juonenkäänteen vähemmän ja enemmän perusteluja toiselle. Mutta ympäripyöreästi yhteenkäyden hyvä näinkin.

Teemoiltaan ja aiheiltaan Metsäläiset on aika synkkä suomalaiskuvaus. Ulkopuolisuuden teema on koko ajan läsnä Ollin ja Sallan yrityksissä sopeutua pieneen uuhijärveläiskyläyhteisöön, ja samoin Lyydian virolaisuus toimii muurina naapureitten välillä. Onnea ei löydykään, vain karsastamista ja kiusaamista. Lopulta tuo karsastaminen ajaa ihmisestä pedon esiin. Älkää menkö metsään, voisi sanoman ironisesti tiivistää.

Metsäläiset ei anna myöskään kovin lämmintä kuvaa ystävyys/parisuhteista. Olli ja Salla eivät kommunikoi, eikä Sallalla ole ainoatakaan ystävää, jolle hän pystyisi puhumaan tunteistaan. Riitta, joka toimii hetkellisenä tukipuuna, katoaa hänkin takaisin kaupunkiin. Yksinäinen ja pelokas Salla samaistuu Lyydian rääkättyyn hahmoon, ja näiden kahden naisen välille muodostuu suhde, joka sekin perustuu pelkälle manipuloinnille ja päättyy varsin verisesti. Tuntuu siltä, että nyky-yhteiskunnassa jokainen tavoittelee vain omaa onneaan, vaikka sitten toisen kärsimyksen kustannuksella, ja mikäli erehtyy antamaan itsestään jotakin tärkeää toiselle ja luottamaan, huomaa menettäneensä sein tärkeimmän.

Lyydia ei suostu olemaan uhri. Metsäläiset onkin myös kertomus siitä, miten silloin, kun ihmiseltä riistetään kaikki, ei ole enää mitään menetettävää. Jossain vaiheessa ihmisen kerääntynyt tuska ja kipu hakevat liikerataa edespäin, jolloin kierivä piikkipallo saattaa viedä ohikulkijankin mennessään. Kosto esiintyy kirjassa verisenä ja julmana, mutta samalla hyvin alkukantaisena, kuin ylimääräisenä viettinä. Kosto ei tarjoa lohdutusta tai sovitusta, vaan eräänlaisen primitiivisen täyttymyksen. Mielestäni Alasalmi tarjoaa tuoretta (joskaan ei välttämättä ihailtavaa) naiskuvaa - nainen petona, joka repii rikki kaiken tielleen sattuvan. Eikä se peto kumarra mitään sopimuksia.

Ainoa asia, mistä en Metsäläisissä pitänyt, oli aukottuneisuus. Tarinassa on muutamia selittämättömiä tapahtumia, jotka jätetään avoimiksi. Nämä kyllä toimivat, sillä pidän erityisesti niistä kertomuksista, joissa lukijaa ei johdateta kädestä. Ja mikäs sen mieleenpainuvampaa kuin jättää kysymyksiä. Mutta heikkoutena aukot näyttäytyvät esimerkiksi henkilöhahmoissa - Sika-Ollista olisi voinut tehdä vieläkin kuvottavamman ja hirvittävämmän, eikä esimerkiksi Riitan kaupunkimuutto tuntunut aivan uskottavalta (tosin Riitan kohdalla kirjailija varmaan tietoisesti taas huojuttaa lukijan muodostuneita käsityksiä).

Lukukokemuksena Metsäläiset oli kuitenkin varsin vauhdikas kokonaisuus. Yksi ilta lukemisen jälkeen hirvitti mennä nukkumaan, kun Metsäläisten tunnelmat olivat niin imaisseet mukaansa. Eikä koskaan voi olla varma, mitä seuraavaksi tapahtuu. Teos vaatii useaan otteeseen lukijaa tarkastelemaan odotushorisonttiaan uudelleen ja muokkaamaan jo syntyneitä käsityksiä. Tämä, yhdessä aukkojen kanssa, korostaa romaanin epävarmaa ja kauhunsekaista odotusta. Ja pitää myös taputtaa Alasalmelle pienestä ekokritiikistä, kun suomalaisessa metsässä ei hypikään mitään serla-oravia. Lisäksi kirjan kieli on varsin kepeää, ja sivut kääntyvät nopeasti. Oivaa ja kauhistuttavaa ajanvietettä, josta voi halutessaan kuitenkin löytää painavaa sanottavaa.

2 kommenttia:

  1. Päivi Alasalmi on yksi mun suosikkikirjailijani! Kiva kun nostit esiin hänen kirjan, olen varmaan joskus lukenut tämänkin, vaikka en ole ihan varma =) Hienoja tarinoita.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! :) Alasalmi on ihan liian vähän arvostusta saanut kirjailija, miusta hänen teoksensa ovat niin upeita, että ansaitsisivat enemmänkin näkyvyyttä. Hienoa, että joku muukin diggaa Päiviä :)

    VastaaPoista