Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Leski vuoden verran


Ihan ensiksi selvennys kuvaan: en lukenut kirjaa englanniksi, mutta kansikuvaa käännöksestä en löytänyt mistään, niin, että olisin saanut sen näppärästi kopioida. Ja kirja kun oli äidiltä lainassa ja ehdin jo palauttaa sen.

John Irvingin Leski vuoden verran kertoo Marion ja Ted Colen, suositun lastenkirjailijan, avioliiton kariutumisesta. Samalla se on myös tarina menetyksestä - Marionin ja Tedin kaksi poikaa, Thomas ja Timothy ovat kuolleet onnettomuudessa. Avioeroa vauhdittaa kesäapulaiseksi, tai kenties "puutarhanhoitajaksi", palkattu Eddie. Kun Eddie vielä sattuu olemaan kuolleiden poikien kanssa samanikäinen, herää Marion hiljalleen vuosia jatkuneesta koomastaan...

Voin ihan ylpeästi tunnustaa, että jätin Lesken kesken. Olin nähnyt tähän Irvingin teokseen perustuvan elokuvan jo aiemmin, ja pidin siitä kovasti. Myös kirjasta pidin - aluksi. Tässä kohtaa on tarpeen paljastaa elokuvaan tutustumattomille, että leffa loppuu noin tasan siinä kohtaa kun Eddien kesätyökin Colen perheessä. Valitettavasti kirja ei lopu tähän, vaan jäljellä oli vielä jotain 400 sivua. Mahtaako elokuvan tekemä vaikutus sitten olla syynä lukukokemukseni kehnouteen vai ei, tiedä häntä. Jotenkin vain tuntui, että kirjasta katosi kaikki jännite, kun kesä saapui päätökseensä. Sen jälkeen jaksoin vielä lukea muutama kymmenen sivua, mutta huomasin, että oma lukudraivini oli hiipunut niin vähiin että oli vain parempi lopettaa siihen. Ja hyvä niin.

Leski vuoden verran kietoo yhteen sylillisen tärkeitä teemoja, joita Irving käsittelee monipuolisesti. Välillä tunnelma on traaginen, mutta sitten kertoja onnistuu taas löytämään tilanteesta jopa decameronilaista rehevää naurua. Aiai niitä lenteleviä pornopiirrustuksia ja uutta urheilukenttää. On vaikeaa ainakaan tällä hetkellä keksiä mitään kirjaa, joka yhtä toimivasti liukuisi tummista vesistä vilpittömään nauruun. Jotain todella naiivia ja samalla niin viisasta on Irvingin tavassa näyttää elämä...

Tämä on neljäs teos John Irvingiltä, jota luen. Owen Meanyn ja Garpin maailman olen jättänyt kesken, koska kirjailijan tyyli alkoi ärsyttää ihan pirusti. Kaikki isäni hotellit luin ollessani seitsemännellä luokalla, ja pidin siitä kovasti. Tosin en enää muista kuin että veljellä oli joku seksuaalinen intoutuminen siskoonsa ja joku ruma nainen kieri ympäriinsä karhupuvussa. Varsinnaista nannaa angstiteinille. Voi olla, että nyt vanhempana sekään ei enää jaksaisi innostaa.

Irving on ehdottomasti tarinankertoja ja karikatyyri. Ihailtavan taitavasti kirjailija luo mielenkiintoisia, noloja ja reheviä tapahtumia sekä pieniä yksityiskohtia henkilöhahmoihinsa. Siitä kehut ja taputukset. Mutta jotenkin tuntuu, että aina Irvingin kirjoissa kertoja on hullaantunut näistä hassuista tapahtumista siinä määrin, että niiden merkitykset nousevat jopa mytologisiin mittoihin - tapahtumia ennakoidaan ja vihjaillaan vaikka kuinka, ja niillä on usein suuri vaikutus koko kirjan juoneen tai kyseessä olevaan henkilöhahmoon. Voisin kuvitella, että joitakin lukijoita tällainen kerronta toimii lähentävästi. Mutta minua tyyli työnsi poispäin - huomaan alkavani niin raivoisasti kyseenalaistamaan näiden tapahtuma-on-syy-tähän-ja-tuohon -suhteiden mittaa, että lukunautintoni on tipotiessään. Tämä tapahtumien rehevyys ärsytti minua myös täysin toisen kirjailijan, Jeffrey Eugenidesin, Booker-palkitussa Middlesexissä.

Ja toisesta aiheesta, Irvingin vinksahtaneista naishahmoista, voisin pitää luennon! Marion on etäinen venus primavera, muut naiset taas niin arkisia että ne koettelevat jo uskottavuuden rajoja. Haluaisinpa tietää, kuinka paljon Irving itse on lainannut tuntemiaan naisia romaaniensa hahmoissa. Tai sitten minä vain haluan nipottaa, kun kerran pääsin jo vauhtiin.

Muttamutta, olihan tässä paljon hyvääkin. Jaloilla on Lesken jälkeen minulle aivan uudenlainen merkitys, ja viisaana voin todeta että kyllä neljäs kerta toden sanoo. Eli heihei Irving.

16 kommenttia:

  1. Minulle tämä kirja on yksi elämäni parhaita ja Ruth Cole on alter egoni.

    Elokuva oli syvä pettymys, sillä siinä missä filmi loppui, alkoi kirjan syvin syvyys.

    Irving on kiinnostava kirjailija, jolta voin suositella myös kirjoja Kunnes löydän sinut ja Oman elämänsä sankari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ostanut äidilleni kaikki Irvingit, ja hän on niihin kovasti tykästynyt. Luulen kuitenkin, että miun osalta Irving jää taakse.

      Niin tuntuu, että toiset kirjat jakavat mielipiteitä, ja kenties se juuri tekee niistä omista suosikeista ja mahtavista lukukokemuksista itselleen niin tärkeitä ja läheisiä. Luulenpa, että jätän Irvingin pysyvästi taakseni, mutta äidilleni saan toivottavasti vielä useat uudet irvingit kantaa :)

      Poista
  2. Hih, arviosi sai minut hymyilemään :) En ole lukenut tätä Irvingin kirjaa, vain Garpin, Owen Meanyn ja Kaikki isäni hotellit.

    Irving on silti ehdoton lempparikirjailijani ja minun on jo kauan pitänyt lukea lisää hänen kirjojaan, mutta taidan vältellä niitä. Garp, Owen Meany ja Kaikki isäni hotellit olivat niin huikean hyviä lukukokemuksia, että pelkään pettyväni muihin teoksiin. Etenkin Garp ja Kaikki isäni hotellit lienevät yleisesti ottaen olevan Irvingin pidetyimpiä kirjoja ja se lisää paineita hänen ns. tuntemattomampien kirjojen lukemiseen. Hyllyssähän niitä olisi, kunhan uskaltaisi vain tarttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini hehkuttaa Owen Meanya myös :)

      Kuulostaa ihan samalta ongelmalta, jonka kanssa mie olen painiskellut Angela Carterin kanssa. Ne muutama carteria, jotka olin ennen tätä kuuta lukenut, olivat tehneet niin suuren vaikutuksen, että pelkäsin ihan kamalasti pettyä joihinkin hänen teoksiinsa. Ja kun sitten kohtasin pelkoni niin pitihän sitä pettyä. Mutta toisaalta esimerkiksi Saints and Strangers osoittautui niin räjäyttäväksi lukukokemukseksi, että olen ihan kiitollinen niistä parista pettymyksestäkin. Nyt vain Laura rohkeasti loputkin irvingit auki! :D

      Poista
  3. Heh, meillä on aika samanlainen Irving -historia, tosin eri kirjojen kohdalla :). Minulle tämä Leski vuoden verran oli ensimmäinen lukemani Irving, luin sen koulua varten, ehkä kahdeksannella luokalla. Mielestäni se oli hyvä, mutta tosiaankin erittäin pitkä. Sittemmin yritin lukea Kaikki isäni hotellit, mutta se jäi kesken aika alussa enkä vaan onnistunut jatkamaan vaikka siitä periaatteessa pidinkin. Myöhemmin olen kuitenkin lukenut vielä Garpin maailman, josta pidin. Pitkä sekin kyllä oli. Muistelen, että monet Irving -fanitkin ovat nimittäneet miehen viimeisimpiä kirjoja aika pitkiksi, joten niihin en kyllä ainakaan uskalla tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jätän suosiolla viimeiset kirjat väliin, äidille olen kantanut ne ja vaikuttivat sen verran tiiliskiviltä että huh :D

      Poista
  4. Minä pidin kyllä sekä Leski vuoden verran elokuvaversiosta, että kirjasta. Katsoin myöskin elokuvan ensin. Ja vaikka elokuvakin on hyvä, niin kirjan tarinaahan se ei kerro. Tarinan ydin nimittäin on loppujen lopuksi ihan muussa.

    Minä pidän Irvingin kirjoista kyllä muutenkin paljon. Olen lukenut Irvingiltä nopean laskutoimituksen perusteella 5 kirjaa. Mutta en tiedä miten olen niitä lukenut, kun en kyllä löydä yhteyttä sinun ajatukseesi: "Mutta jotenkin tuntuu, että aina Irvingin kirjoissa kertoja on hullaantunut näistä hassuista tapahtumista siinä määrin, että niiden merkitykset nousevat jopa mytologisiin mittoihin - tapahtumia ennakoidaan ja vihjaillaan vaikka kuinka, ja niillä on usein suuri vaikutus koko kirjan juoneen tai kyseessä olevaan henkilöhahmoon."

    Mutta tietenkin kaikki lukevat eri tavalla ja minä nyt olen usein niin syventynyt tarinaan, etten välttämättä jälkikäteen edes muista, miten koko kirja oli kirjoitettu :D

    Irving on niitä kirjailijoita, jotka jakavat rankasti mielipiteitä. Toiset rakastaa ja toiset tuntuu vihaavan. Ehkä siinä välimaastossakin on muutama. Itse ihastuin Garpin maailman myötä niin suuresti Irvingin mielikuvitukseen, että ei siitä pääse yli eikä ympäri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kyllä itse törmännyt moneenkaan Irving-vihaajaan - ja huomaathan, että en miekään siihen kastiin kuulu. Irving ei vain ole minun kirjailijani. Sen olen huomannut kyllä nyt niin selvästi että ei tarvitse enää kokeilla :D

      Miulle taas leffa oli juuri hyvä - kiinnostuin eniten Marionista ja Tedistä, en suinkaan Eddiestä / Ruthista. Marionin lähtö jätti kaiken niin avoimeksi, kysymyksiä vaikka toikin tullessaan vastauksia, että en oikeastaan enää halunnutkaan lukea Ruthista ja Eddiestä.

      Poista
  5. Voi ei noora, tällaista kauheaa jumalanpilkkaa täällä vaan harrastetaan! ;)

    Joo, minullehan John Irving on siis jumalan asemassa oleva kirjailija, eikä mikään voi sitä asemaa heiluttaa. Elämäni mieleenpainuvimpia kokemuksia on hänen tapaamisensa pari vuotta sitten. Huh. Vieläkin värisyttää.

    Mutta ymmärrän ja jopa hyväksyn sen, etteivät kaikki voi rakastaa Johnia niin kuin minä. Ja jopa jossain sieluni sopukassa tiedän, miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua älä lyö! :D

      Totta kai ihmisillä on aina erilainen maku - ja mielestäni se, että joku ei pidäkään toisen suosimasta kirjailijasta, tekee tuosta kirjailijasta itselleen entistä tärkeämmän.

      Minä haluaisin tavata Marguerite Durasin tai Jean Rhysin - enkä voi. Se mahtaa olla jotain ihan ainutlaatuista, kun pystyy katsomaan rakkainta kirjailijaansa silmiin :)

      Ja Cunninghamista olen kyllä kateellinen! :D

      Poista
  6. Voih. Minusta Leski vuoden verran on upea kirja. En ole nähnyt siitä tehtyä elokuvaa, sillä en tiennyt sellaista olevankaan. Garpin maailma on toinen Irving-suosikkini.

    Ymmärrän kyllä (vaikkakin vastahakoisesti), ettei Irvingin tyyli kaikkiin uppoa, mutta minusta hän on mielettömän hyvä. En myöskään ole kokenut yhtään hänen kirjoistaan liian pitkäksi, sillä niissä tapahtuu kaiken aikaa jotakin niin mielenkiintoista, ettei lukemista millään malttaisi lopettaa.

    (Ja nyt mua hirvittää lukea sitä Angela Carteria, vaikka yhden jo kirjastosta kotiin kannoinkin ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee miltei syyllinen olo kun lukee näitä Leskeen ihastuneita kommentteja, apua.

      Miulle Irvingin kirjoissa tapahtuu kyllä ihan liikaa. Ehkä siitäkin tulee sellainen tapahtumaähky, että rupeaa ihan huutamaan että ei enää kiitos. Mutta makunsa kullakin.

      (Eikä! Nyt luet heti carterisi, ja kerrot mitä mieltä olit! ;)

      Poista
  7. Leski vuoden verran on ainoa lukemani Irving. Minäkään en oikein syttynyt. Muistan, että kirja alkoi lupaavasti, mutta en sitten oikein imaistunut mukaan. Luin kuitenkin sitkeästi eteenpäin, jos vaikka kuitenkin innostuisin Irvingistä. Ehkä pitää kokeilla jotain toistakin miehen kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, en ollut siis ihan ainoa kuitenkaan :) Kannattaa varmaan vielä varmuuden vuoksi testata vaikka yksi, äitini varauksettomat suosittelut voin ainakin antaa ;)

      Poista
  8. Hmm. :) Minä taas kuulun siihen porukkaan, jolle Leski vuoden verran on sellaista keskitien Irvingiä. Jos sen päähenkilö ei olisi nainen (mikä on poikkeus Irvingin tuotannossa, vaikka hänellä vahvoja naishahmoja onkin miltei kaikissa teoksissaan), ei kirja olisi mitenkään erikoinen - Irvingin kirjaksi.

    Mutta minä pidän toki tästäkin, olen pitkän linjan Irving-fani. Löysin Irvingin kirjat lukiolaisena ja nyt vuosien ja vuosienkin jälkeen rakastan hänen tuotantoaan. Joihinkin Irvingin kirjoihin palaan aina ajoittain, kuten suosikkeiheni Oman elämänsä sankariin ja Kaikkiin isäni hotelleihin. Toiset taas ovat menneet sellaisella lukihan-tämän-nyt-ihan-mielellään-meiningillä.

    Ymmärrän kuitenkin hyvin, etteivät kaikki lämpene Irvingille eikä onneksi tarvitsekaan. Hänellä tosiaan on toisinaan liikaakin tavaraa kirjoissaan, mutta mielestäni hän osaa kertoa tarinoita ja sitoa lopulta ne rönsytkin yhteen.

    VastaaPoista
  9. Hmmmn... nyt jäi kutkuttamaan tuo Oman elämänsä sankari.:D

    Tuntuu muuten, että juuri lukioikäisenä suurin osa löytää suosikkikirjailijansa. Esimerkiksi itse kuulun tähän joukkoon.

    VastaaPoista