Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 6. helmikuuta 2012

Fireworks


"Soon, either to be rid of them, or, simply, for pleasure, she took to murdering her lovers. From the leg of a politician she poisoned she cut out the thighbone and took it to a craftsman who made it into a flute for her. She persuaded succeeding lovers to play tunes for her on this instrument and, with the supplest and most serpentine grace, she danced for them to its unearthly music." 

Angela Carterin novellikokoelma Fireworks on monitasoinen allegorioitten kudelma, jossa vilisee intertekstuaalisuutta. Lukijalle avataan mystinen maailma niin nykypäivän Japanista kuin primitiivisestä satumaailmastakin. Nimi kokoelmalle on osuva, sillä tarinoita värittää Carterin räjähtelevä mielikuvitus.Taas kerran lukemisen jälkeen piti melkein itkeä, kun Carterin satumaailmaan ei ole saatavilla äkkilähtöjä. Huoh.

Vaikka pidin Carterin tyylistä tässäkin teoksessa, tarinoiden erilaisuus pääsi yllättämään. Pari novellia, Flesh and the Mirror ja A Souvenir of Japan tuntuivat enemmänkin esseemäiseltä muistelulta, eivät niinkään novelleilta. Nämä jäivät jotenkin paljon heikommiksi verrattuina Carterin mustaan satumaailmaan, novelleihin The Executioner's Beautiful Daughter, The Loves of Lady Purple, Master ja Penetrating to the Heart of the Forest. En halua arvostella, ovatko toiset novellit toisia vahvempia - etenkin kun hän todella vangitsee vierauden tunteen Tokiossa - mutta ehkä Carterin satumaailma vain on  niin paljon herkullisempi matkakohde lukijalle kuin todellisuuden tarjoama eksotiikka. 

Oli myös kiinnostavaa huomata, että vaikutuin eniten Carterin novelleista, joissa kertoja oli kaikkitietävä eikä minä-kertoja. Esimerkiksi novelli Reflections, jonka kerronta suodattui minä-kertojan läpi, ei tehnyt minuun mitään vaikutusta vaikka sijoittuikin satumaailmaan. Ehkä tälläkin oli jotain tekemistä satumaisuuden kanssa, tai sitten ongelma oli samaistumisessa. En tiedä.

Nyt kun olen perehtynyt kirjailijan tuotantoon laajasti (vain muutama teos odottaa enää lukemista), on ilo huomata pieniä eroja kirjailijan aikaisemmassa ja myöhemmässä tuotannossa. Verrattuna kirjailijan kahteen ensimmäiseen 60-luvulla kirjoitettuun romaaniin Fireworksin kieli on paljon värikkäämpää, jopa elävää. Jouduin lukemisen lomassa tarkastamaan monta sanaa Googlen kääntäjällä (suosittelen kaikille, jotka tarvitsevat nopeita suomennoksia lukemisen keskellä). Välillä tuntuu, että Carterin kieli on todellakin elollinen olento, jolla on oma tahto ja joka on kiemuroissaan sangen oikukas. Tällaista ärhäkkää mutta maagisen tenhoavaa ilmaisua saa muilta kirjailijoilta etsiä. Eikä se ole ollenkaan huono asia, mutta asettaa varmasti kääntäjälle haasteita. Onko edes mahdollista tavoittaa alkukielen rikasta ja vivahteikasta ilmaisua? Tuskin, täydellisesti ainakaan.

Mikäli olet kiinnostunut kirjallisuudesta muutenkin kuin lukunautintona, tarjoaa Fireworks varmasti sinulle yltäkylläisesti mielihyvää eri intertekstuaalisten viitteiden bongaukseen. Miltei suoraa raamattulainausta on havaittavissa, mutta myös hienompia vaikutteita voi löytää esimerkiksi Marquis de Saden sankarittarista ja yhteiskuntarakenteista. Useimmat novelleista voi myös tiivistää oveliksi allegorioiksi, jotka ihastuttavat lukijaa vuoroin julmuudellaan ja toisinaan satumaisella naamiollaan. Fireworks antaa tarkkaavaiselle lukijalle piikkikimpun feminismiä ja oman kantansa paratiisista. Yhtä kylää hallitsee tyrannia, josta ihmiset eivät pyri pois, mutta kun ihmisellä on mahdollisuus asua edenissä, hänen luontonsa juoksuttaa hänet kiirenvilkkaa mahdollisimman kauas. Carterin sankarittaret eivät tyydy olemaan kauniita nukkeja tai piipunkiillottajia, vaan syövät isäntänsä. Hurraa, sanoisi Virginie Despentes ja minä myös.

Mutta vähemmän kiitosta on pakko antaa kokoelman sekavuudesta. Täydellinen novellikokoelma ei ole pelkästään täynnä irallisia pieniä helmiä, vaan sen tulee myös muodostaa sujuva kokonaisuus. Näissä helmistä oli välillä aika vaikeaa havaita yhteistä nauhaa, teemaa tai aihetta, jolla ne olisi kutonut yhteen. Verrattuna esimerkiksi Angela Carterin toiseen novellikokoelmaan, The Bloody Chamberiin (suom. Verinen kammio) Fireworks on paljon hajanaisempi kokonaisuus. Ihan kuin kustantaja olisi päättänyt että noniin tehdäänpä vähän rahaa ja lätkäistään kaikki ylimääräinen yksiin kansiin! Olisin kaivannut tarinoihin jotakin rajausta, kehystä, enkä haluaisi tarinoiden hyppivän näin paljon eri tasoille. Mutta voihan olla, että toinen lukija nauttii tarinoiden erilaisuudesta ja irallisuudesta.

On vaikea sanoa, missä määrin Fireworks osoittautuu nautinnoksi pelkälle juonilukijalle, tai Carteria tuntemattomalle. Vaikka esimerkiksi The Loves of Lady Purple nousi tämän kokoelman myötä yhdeksi Carterin suosikkikertomuksekseni, en innostunut novellikokoelmasta kokonaisuutena kovinkaan paljon. Tällä kertaa voin kai ihan rehellisesti myöntää, ettei kokoelma lunastanut odotuksiani. Fireworks tarjoaa pari hienoa lukuelämystä, intertekstuaalibongausta ja vehreitä allegorioita, mutta kirkkainta ilotulitusta en nähnyt. Tämä teos on hyvä lisä täydentämään Carter-kollaasiani, mutta tuskin tulen tätä hehkuttamaan jokaiselle vastaantulijalle.

Paitsi ehkä ihanaa kantta, taas kerran.


Ps. Muistakaa osallistua Ystävänpäivän kenkäarvontaan!

2 kommenttia:

  1. Angela Carter on valloittavan ärhäkkä! Pidin itse erityisesti romaanista Night at the Circus, joka sukeltaa sirkusmaailmaan lintunaisen siivellä. Toki sekin on Carterille tyypillisesti novellimainen kudelma.

    Googlen kääntäjän lisäksi kannattaa usein tarkastaa jännäsanoja jonkin synonyymisanakirjan avulla, esim. www.thefreedictionary.com on tosi hyvä, laaja ja helppokäyttöinen. Samankielisten synonyymien (ja selitysten) avulla ymmärtää usein sanan merkityksen hienovaraisemmin kuin englanti-suomi-sanakirjan avulla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos sivuvinkistäsi, ei ole jostain syystä tullut mieleenkään että noita synonyymisanakirjoja löytyisi netistä... mie ja miun pieni pää :O

    Ihanaa, että joku toinenkin on lukenut Carteria. Olen myös tuon teoksen lukenut (tosin 17-vuotiaana, mutta ehkä se upposi siksikin niin hyvin), tosin suomeksi. Ja pakko sanoa, että ainakin tässä vaiheessa Sirkusyöt kuuluu Carterin top3 -listalle. :)

    VastaaPoista