Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

perjantai 3. helmikuuta 2012

Andien mainingit

VAROITUS: Tämä arvostelu saattaa sisältää ärsyyntyneen mielipiteen, joka ei välttämättä houkuttele lukemaan kyseessä olevaa kirjaa.

Pablo Nerudan Andien mainingit oli ehdottomasti koko runokuun pohjalasku, ja täytyi kyllä huokaista että onneksi tämä nyt loppui tähän. Tai itse asiassa piti huokaisin kyllä jo puolessa välissä, ja lopetin lukemisen helpottuneena. Kiitos hyvästä uudenvuodenlupauksestani, saan nyt hyvällä omallatunnolla jättää kesken ne kirjat, jotka eivät uppoa. Aikaisemmin olisin kirskutellut hampaita ja hannannut tämän läpi.

Tai no upposihan tämä. Syvälle paksuun kuraan, josta en sitä halunnut enää tonkia. Alkuun vaivaannuin kirjailijan rakkausrunoista - ne tuntuivat tunkkaisilta kaikkine kuluneine metaforineen. Jos saisin jonkin Nerudan rakkausrunoista mieheltä, en varmaan vilkaisisi kahdesti enää. Ja sitten siirryttiin johonkin chileläisiin maisemiin, mutta mieleni pysyi tyhjänä. Ei syntynyt sitten mitään mielikuvia runojen miljööstä. Ehkä tämä johtui kyseisen maan täydellisestä tuntemattomuudesta (öö, sieltä tulee hyviä viinejä), tai sitten runot eivät vain toimineet. Tässä vaiheessa olin jo niin uupunut Nerudan koukeroista, etten jaksanut edes sen kummemmin pohtia, että miksei nyt nappaa.

Ja sitten poliittisuus... oivoi. Ihan rehellisesti voin nostaa tassut pystyyn ja myöntää, että hieno historiantuntemukseni päättyy tasan antiikin aikojen loppumiseen. Eikä Chilen historia tosiaankaan ole ihan tuoreimmassa muistissa... :D Jos itse suunnitelet lukevasi Nerudaa, suosittelen ehkä ennakkoon tutustumaan hieman maan historiaan, jotkut runot avautuvat silloin kenties paremmin.

Kun sitten törmäsin Macchu Picchun huiput -runoon, jossa odotti 12 osaa, aloin jo ihan oikeasti kauhistua. En ole moniosaisten runojen ystävä, ja eivät ne tässäkään teoksessa vaikutusta tehneet. Enemmänkin täystyrmäyksen ja lukeminen loppuikin vähän tämän ahmineen järkäleen jälkeen. Huh, selvisin jättiläisrunosta hengissä! Toipumiseen on määrätty roima annos Angela Carterin maagisrealismia ;P

Mitä opinkaan?
Kaikki klassikot eivät voi olla hyviä (tämä opittu jo aiemmin). Modernistinen runous on se minun juttuni (tämäkin todettu jo aikaisemmin). En tiedä Chilestä mitään?

---

Kirjaan on mieltynyt enemmän Suketus.

2 kommenttia:

  1. Haha, oivallinen arvio :D

    Itse siis tosin tykkäsin Andien mainingeista, etenkin siitä poliittisuudesta, eli juurikin kokoelman loppuosasta. Ja koska koen jonkinlaista syvää henkistä kaipuuta Chileen (jossa en ole koskaan käynyt, mutta jonka viinituotteita nautin kyllä säännöllisin väliajoin), hyppäsin kyllä ronskisti Nerudan kyytiin. Rakkausosio ei minuunkaan aivan täysillä purrut, mutta vähäsen kuitenkin.

    On jotenkin todella raikasta saada lukea eriäviä mielipiteitä ja huomata, miten eri tavalla lukemista voi kokea ja tulkita. Itse olen tässä hämmentynyt siitä, että Vieras kartanossa voitti Globalian, koska itse en pitänyt kyseisestä kirjasta sitten yhtään. Onkohan mun kirjamaussa jotain pielessä?

    Mutta hyvähän se vaan on, ettei ole pakko olla samaa mieltä, eikä kukaan silti tapa :D

    VastaaPoista
  2. Sanopa muuta! Nyt uskallan kurkistaa sinunkin Neruda bloggaukseen... Joskus kirjat vain näyttäytyvät eri tavoin eri ihmisille. Tärkeintä on, että jakaa oman & rehellisen mielipiteensä, sehän bloggauksesta & blogejen seuraamisesta juuri tekeekin mielenkiintoista ;P

    Sanopa muuta! Miekin ihmettelin Sarah Watersin kirjan kovaa suosiota. Olen alkanut jopa epäillä, että olenko mie nyt lukenut eri kirjan kuin kaikki muut, miusta siinä oli hetkensä mutta kertoo ehkä jotain kun kiikutin kirjan välittömästi lukemisen jälkeen kirpparille :D Pääsipähän parempaan kotiin :D

    VastaaPoista