Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

perjantai 27. tammikuuta 2012

Crossing the Water

 "I want to be looking at them when they come,
Picking among the dumb minerals, the roots."

Muistelin, että olisin tämän kokoelman joskus lukenut, mutta enpäs ollutkaan. Sen sijaan olen tutustunut osaan kokoelman runoista aikaisemmin, ja vaikuttunut niistä syvästi. Myös vuonna 2010 lukemani Sylvia Plathin romaani The Bell Jar (suom. Lasikellon alla) kosketti ja ihastutti minua ihan mielettömästi. Kieli oli niin puhdasta ja soivaa, että halusin lukea lisää.

Plathin runojen tunnelmat ovat synkkiä - usein puhuja kaipaa kuolemaa. Yllättävintä runoissa on se sävy, jolla tämä kuolemankaipuu sitten esitetään. Sävy ei ole synkkä tai pelokas, vaan yksinkertaisesti jopa tyhjän puhdas. Plathin kieli kun on parhaimmillaan modernistista, muotojen täyttämää kudelmaa, joka maustetaan silloin tällöin muutamalla mystillisellä elementillä. Kuolemaa ei siis esitetä tässä kokoelmassa mitenkään lopullisena tai kammottavana, vain pikemminkin ainoastaan vaiheena, jonka puhuja haluaisi jo käydä läpi.

Crossing the Water käsittelee myös minuuden katoamista. Milloin sielu voi livahtaa pois, milloin peilistä katsova ihminen ei olekaan itse. Pakko sanoa, että yhdessä varsin neutraalin sävyn kanssa mielestäni näiden aiheiden käsittely on yksi Plathin vahvuuksia runoilijana, koska hän kirjoittaa myös psykologista runoutta, joka menee ihmisen sisälle eikä lopu ainoastaan tunteisiin tai vaikutelmiin. Plath tarjoaa kiinnostavan, erilaisen ja oudonkin vaihtoehdon perusrunoudelle. Välillä tuntuikin, kuin lukisin Freudin potilaskertomuksia.

Mutta ei tämä ihan täydellinen kokoelma ole. Siinä missä runojen sävy on parhaimmillaan puhdas ja kylmä, osa runoista vaikutti minusta jopa halveksivilta ja ylimielisiltä. Lisäksi Plathin erikoinen ja tuore kieli karkaavat välillä omiin sfääreihinsä, ja runot tuntuvat pelkiltä sanaleikeiltä. Ihan kuin runoilijalla olisi ollut päässään täydellinen idea, joka olisi kärsinyt toteutuksessa liiasta työstämisestä. Kaikki runot eivät ole aitoja tai soljuvia, vaan osa tökkii ja pahasti. Itse odotin ennakkotutustumisteni perusteella Crossing the Waterilta vähän enemmän, mutta taso jäikin kokoelmassa varsin vaihtelevaksi.

Silti kannustan kaikkia edes vähänkään kiinnostuneita tutustumaan Plathin runouteen, koska sieltä ihan varmasti löytyy jokaiselle oma helmensä, joka jää pään sisälle kimmeltelemään. Crossing the Waterista suosittelisin runoja I am Vertical, Two Campers in Cloud Country, The Surgeon at 2 A.M. ja Crossing the Water. Ja jos runous ei kiinnosta, niin kannattaa tarttua Plathin ainokaiseen romaaniin.

2 kommenttia:

  1. Luin viime viikolla Arielin, joka oli minulle ensimmäinen Plath. Pidin. Samanlaisia tuntemuksia puhtaudesta ja kirkkaudesta. Vaikea tuo kokoelma silti oli, koska en ole vieläkään ihan sinut lyriikan kanssa.

    Itse en varmaan ikinä pystyisi lukemaan runoja englanniksi, kun suomeksikin se on vaikeaa. Mielenkiintoista oli siis kuulla arviosi alkukielisestä!

    VastaaPoista
  2. Englanniksi lukeminen vaatii toki kielitaitoa, mutta ennen kaikkea on kyse tottumuksesta. Pitää hyväksyä, ettei kaikkia sanoja voi tuntea, mutta puuttuvat palaset voi usein päätellä sanayhteydestä - lause tulee ymmärretyksi, vaikka yksi sana jää ymmärtämättä. Kuitenkin runoudessa tuo yksi sana voi sävyttää lausetta paljon, ja siksi itsekin turvauduin googlen kääntäjään useampaankin otteeseen :) Onneksi runot ovat usein varsin lyhyitä, niin niitä suomentelee päässään vaikka yhden illassa :)

    VastaaPoista