Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Helvi Hämäläisen Valitut runot

"Korven lähteessä siellä on yhä suomalaisen sotilaan kuva,
Hänen verensä vuoti lähteeseen ja hänen kuvansa jäi
                                                      iäksi vedenpintaan.
Hän katsoi lähteeseen kuollessaan, ei niinkuin
                                           Narkissos omaa kuvaansa
                    rakastaen,
vaan lähde katsoi häneen ja rakastuen kätki hänet sydämeensä."

Jostain syystä olen viime aikoina suhtautunut varsin skeptisesti suomalaisiin runoilijattariin. Kenties siksi, että minulle jo ennestään tutut Aino Kallas ja Saima Harmaja ovat kirjoittaneet sellaista runoutta, että se on mennyt luihin ja ytimiin, hämmästyttänyt ja ihastuttanut. Ehkä siksi ei enää uskalla toivoa, että Suomen historiasta voisi löytyä lisääkin näitä vaikuttavia lyyrankantajattaria. Vaan voipas sittenkin...!

Helvi Hämäläisen Valitut runot on kattava läpileikkaus runoilijattaren tuotannosta. Kirjailija itse on valinnut osan teoksen runoista, ja uuteen painokseen on liitetty Finlandia-palkittu kokoelma Sukupolveni unta. Ensimmäisten kokoelmien runoissa vilisee eläimiä ja kansanuskomuksia, mutta myöhemmät runot ovat hieman modernistisempia ja karsittuja. Viimeinen ja ehkä vaikuttavin kokoelma palaa jossain määrin ensimmäisten runojen herkkyyteen, mutta samalla se myös kirpaisee aiheillaan.

Jos pitäisi vertailla Hämäläisen runoutta jonkin toisen kirjailijan runouteen, olisi vaikeaa keksiä mitään sopivaa vertailukohdetta. Hämäläinen kun kirjoittaa niin koskettavia, ikään kuin saturunoja, joissa eläimet, luonto ja ihmiset ovat aivan kummallista, ihanaa ja elävää. Varsinkin alkupuolen runot kokoelmassa olivat yksinkertaisesti niin mielettömän söpöjä, että tuntui kuin äiti olisi lukenut minulle eläinsatuja. Ja vielä niin omaperäisiä - osa kielikuvista on niin tuoreita ja ennakkoluulottomia, että ilokseen niitä ihmettelee.

Loppua kohden satumaisuus vähenee, ja runot muuttuvat karsitummiksi ja kenties henkilökohtaisemmiksi. Harmi, sillä rakastuin niin kovin Helvin sinisiin hevosiin! Sen sijaan Sokeat lähteet -kokoelman jumalallisuus lähinnä tylsistytti minua. Itse olen huomannut, että minusta on kovin vaikeaa suhtautua objektiivisesti kristillistä jumaluutta käsitteleviin runoihin, koska itse olen ateisti. Jokin näissä runoissa jää aina etäiseksi, ja jälkikuva henkii nytkin paatosta. Ehkä se johtuu yksinkertaisesti siitä, että aihe ei vain kiinnosta. Onneksi viimeinen kokoelma, Sukupolveni unta, hätkähdytti kyllä sitten siitäkin edestä.


Sukupolveni unta on takakannen mukaan sotasukupolven puheenvuoro. Ajattelin, että tästä innostun varmaan vähiten, mutta itseasiassa Sukupolveni unta oli tässä kirjassa se palanen, joka sai minut itkemään. Lukiessani runoa Muistot herkistyin hauraasta ja kauniista surusta, ja Hevosille, jotka kaatuivat sodassa sai hevoshullun pikkutytön sisälläni puristamaan kaikkia sotaan uhrattuja hevosia rinassaan. Miten joku voikaan kirjoittaa näin herkästi, näin kauniisti! Normaalisti kartan sota-aiheita, mutta Hämäläinen on kirjoittanut niistä niin koskettavasti, että suosittelen jokaista lukemaan. Sukupolveni unta näyttää sodan niin sotilaitten, korpilähteitten, hevosten ja taideteostenkin puolesta, ja onnistuu paljastamaan tappamisen järjettömyyden ja sen tuottaman mittaamattoman menetyksen. Vakuuttava vaihtoehto Tuntemattomalle sotilaalle.

Kokonaisuutena Helvi Hämäläisen Valitut runot jätti jälkensä, vaikka joukkoon mahtuikin pari kokoelmaa, joita en ihan omakseni ottanutkaan. En osaa sanoa, olivatko nämä kokoelmat jotenkin heikompia, mutta ne veivät minut ehkä turhankin kauas mukavuusalueeltani, eivätkä tarjonneet mahdollisuutta samaistua. Eniten pidin Hämäläisen tavasta käsitellä sotaa, sekä hänen satu/eläinrunoistaan. Ehkä jopa niin paljon, että voisin tämän jälkeen sanoa Helviä yhdeksi suosikkirunoilijakseni...

4 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostava lukea arviosi, sillä ostin tämän kirjan juuri parilla eurolla alennusmyynneistä!

    VastaaPoista
  2. Ei kun lukemaan, ehdottomasti kannattaa! :)

    VastaaPoista
  3. Luin Helvi Hämäläisen päiväkirjat ja ne olivat kiintoisat, väliin oli runoa. Runoteokset ovat joskus nopeasti luettuna minulle himean vaikeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tuntuu, että runot vaativat paljon enemmän aikaa ja keskittymistä. Työstämistä. Kai se kuuluu jo runon perusluonteeseen, että se vaatii tulkintaa, johon kuluu joskus ihan tuhottomasti aikaa...

      Miulla on Helvin päiväkirjat myös hyllyssä, mutta niin järkäleinen kokoelma on kyseessä että keräilen vielä rohkeutta aloittamiseen! :) Päiväkirjoista innostuneille voin tähän väliin vinkata Aino Kallaksen päiväkirjoja, mielenkiintoisia ja löytyypä sieltä uteliaille ikkunoita Leinoonkin ;)

      Poista