Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

The Catcher in the Rye

 "Anyway, I keep picturing all these little kids playing some game in this big field of rye and all.  Thousands of little kids, and nobody's around - nobody big, I mean - except me.  And I'm standing on the edge of some crazy cliff.  What I have to do, I have to catch everybody if they start to go over the cliff - I mean if they're running and they don't look where they're going I have to come out from somewhere and catch them.  That's all I do all day.  I'd just be the catcher in the rye and all.  I know it's crazy, but that's the only thing I'd really like to be."

Ihan ensiksi pahoittelen sitä, että viimeisestä postauksesta on vierähtänyt tovi. Nyt on vain ollut niin, että töitä on ollut ihan riittämiin, ja elämä on hieman muuttunut tulleen uuden vuoden myötä (terveellisempään, mutta myös hektisempään suuntaan). Enkä ole kovasti ehtinyt runoihinkaan perehtyä tässä kuussa, voi minua :D Mutta asiaan.

Luin J.D. Salingerin klassikon jouluaattona, ja tuohon ajankohtaan kirja sopii varsin hyvin koska sekin sijoittuu joulun tienoille. The Catcher in the Rye (suom. Sieppari ruispellossa) kertoo siis nuoresta pojasta, joka viettää muutaman jännittävän päivän New Yorkissa. Kaupungissa vietetty aika opettaa hänelle yllättävän paljon.

Salinger on ehdottamasti taivava luomaan henkilöhahmoja, sillä harvoja henkilöitä kuvaillaan yksityiskohtaisesti, vaan heidän luonteensa tulee esiin enemmänkin dialogin ja tekojen kautta. Joku käyttää samoja sanoja kerta toisensa jälkeen, toinen taas puhuu vanhahtavasti ja kolmas slangia. Hieno ja taitoa vaativa ratkaisu kirjailijalta, joka tässä kirjassa kantaa hienosti. Vaikka koinkin esimerkiksi kirjan päähenkilön jyrkäksi ja ärsyttäväksi, on hänet silti rakennettu uskottavaksi. Näitä lisää!

Holden ei ole ehkä luotettavimpia kertojia (jonka hän itsekin myöntää), ja tämä heiluttaa lukijan käsitystä tarinasta koko lukuprosessin ajan. Puhuuko kertoja totta vai ei? Toisia lukijoita tämä voi ärsyttää, mutta oma pieni sisäinen masokistini nauttii tällaisista pulmallisista kertojista.

Kehityskertomuksena The Catcher in the Rye on vuoroin ahdistava, hauska ja - ikävä kyllä - tylsä. Se, mikä saattoi olla nuoresta ihmisesti jännittävää 1940-luvulla, on valitettavasti jopa tympäisevää nykylukijasta. Itse ainakin kirja sai minut odottamaan jotakin, jonkinlaista rajuutta tai räjähdystä. Kun jännitys sitten laukeaa kirjassa, olo oli jokseenkin pettynyt. Odotin vähän hurjempia seikkailuja, mutta ehkä minun olisi pitänyt vilkaista ilmestymisvuotta paremmin, eli mikään ajanviete kirja tämä ei todellakaan ole... Mutta mutta. Kirjan musta huumori kompensoi tylsyyttä jokseenkin kiitettävästi. Tapahtumat muuttuvat odottamattomaan suuntaan, ja henkilöhahmoista paljastuu uusia puolia. Eikä pidä unohtaa alaikäisen päähenkilön ratkiriemukkaita aikuismaisia elämänohjeita :D

Traagisuuttakin löytyy. The Catcher in the Rye muistuttaa minua paljolti omasta nuoruuden etsiskelystäni, siitä tunteesta, ettei mikään riitä, ettei tiedä vielä mitä elämältä haluaa. Samalla punastelen omaa taannoista ylimielisyyttäni, sitä samaa jota löysin Holdenista. Ehkä eniten tässä kirjassa minua silti kosketti päähenkilön yksinäisyys, joka toimii vahvana kontrastina henkilön muille tunteille/ominaisuuksille (viha, ylimielisyys, uhkarohkeus). Luultavasti siinä piileekin kirjan tärkein sanoma: myös rohkeimmat, ylimielisimmät ja päättäväisimmät ihmiset tarvitsevat toista ihmistä matkallaan.

Toisaalta voin suositella kirjaa esimerkiksi joululukemiseksi (jouluista kehitystä kuten Saiturin joulussa), toisaalta taas neuvoisin karttamaan tätä kirjaa mikäli etsit vain ajanvieteromaania. Nuorten kirjat mielletään yleensä kevyeksi lukemiseksi, mutta The Catcher in the Ryen suurin nautinto syntyy eri kirjallisuuden keinojen havaitsemisesta, ei niinkään tarinasta itsestään. Ja varoitus: päähenkilö on kenties yksi kirjallisuuden historian ärsyttävimmistä.

7 kommenttia:

  1. Haha, sinulla on tästä paljonkin sanottavaa. Minä kun luin tämän ja multa ei meinannut irrota kuin, että "no voihan helvetti" :D Tuolloin en blogia pitänyt, mutta goodreadsista pongasin kirjoittaneeni näin:

    "Koko kirjan odotin, että mitä tässä tapahtuu, ja petyin aika pahasti kun mitään ei koskaan tapahtunutkaan. Tai ei ainakaan sitä käännekohtaa. Kiitos siitä, että kirjan luki melko nopeasti (tai olisi lukenut nopeamminkin, jos olisi ollut aikaa).

    Saa tulla kertomaan, mikä se juttu tässä kirjassa on, koska itse en sitä keksinyt. "

    Eli kiitos. Nyt ehkä minäkin tajuan. Tosin, en silti suosittelisi tätä kenellekään :D

    VastaaPoista
  2. Minuakaan Sieppari ruispellossa ei hätkäyttänyt, pitkästytti eniten. Lukukokemuksesta on jo vuosia aikaa, mutta hyvin on muistiin painunut se, miten syvässä kahlasin sen kanssa. En silloinkaan osannut jättää kirjoja kesken, mutta tämän olisi vaikka voinutkin. :-D Tulipahan kuitenkin klassikko luettua!

    VastaaPoista
  3. Hyvä, en siis ollut ainoa, jota tämä kirja tylsistytti :D

    VastaaPoista
  4. Tämä olisi mielenkiintoista lukea uudestaan. Luin joskus kauan sitten (koulussa ehkä?) mutten yhtään muista mitä pidin - eli todennäköisesti jätti vähän kylmäksi. Sallan blogissa oli jokin aika sitten mielenkiintoinen suomennosvertailu tästä: http://sbrunou.blogspot.com/2011/02/jd-salinger-sieppari-ruispellossa.html

    VastaaPoista
  5. Olipas tosiaankin mielenkiintoinen vertailu O.o

    VastaaPoista
  6. Sama juttu kuin Lurulla. Muistan lukeneeni kirjan joskus (jokunen vuosi sitten?) mutta itse kirjasta ei ole kuin joku hyvin hatara yksittäinen muistikuva. Ei ilmeisesti suuremmin ihastuttanut minuakaan.

    VastaaPoista
  7. Nyt kun aloin itse miettimään, mitä muistan kirjan tapahtumista, niin enpä paljoakaan :O Onpa kiintoisaa huomata, ettei tämä kirja tunnu jäävän kenenkään mieleen sen kummemmin.

    VastaaPoista