Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 29. joulukuuta 2011

Repaleiset siivet


Odotin Kiba Lumbergin Memesa-trilogian toista osaa silmät kiiluen, ensimmäisen romanitarinointi kun ihastutti niin kovin. Mutta eipä olisi kannattanut odottaa, niin laimeaksi jäi lukukokemukseni. Voi Kiba minkä teit.

Siinä missä ensimmäinen osa, Musta perhonen, herätti paljon kysymyksiä ja nosti riman korkealle, Repaleiset siivet osoittautuu varsinnaiseksi mahalaskuksi. Toisessa osassa romanitarinat on karsittu pois, ja jäljelle jää Memesan kehityskertomus ja selonteko "kaajeitten maailmasta". Mutta siinä se ongelma juuri onkin. Ensimmäisen osan kehityskertomus oli jo se mielestäni heikko, ja tämä oli vielä huonompi. Tekstiä vaivasi lapsellinen ja rauhaton ilmaisu, pelkkä liukuminen tapahtumasta toiseen. Voisi kuvitella, että Lumberg on kirjoittanut toisen osan kiireellä ja vastentahtoisesti. Mieleeni tulivat useat nuortenkirjat tai harlekiinilehtiset, jotka kiirehtivät vain kuvaamaan eri juonen käänteet syventymättä henkilöihin tai tarinaankaan sen paremmin.

Teemoina kirjoissa vilahtelee juurettomuus ja seksuaalisuus. Memesa ei ole enää romani eikä "kaajeitakaan", häntä ei hyväksytä missään, eikä hänestä tule kenenkään parasta kaveria.Tunnelma vaihtelee katkeruuden, halveksunnan ja vihan välillä. Pakeneminen osoittautuu turhaksi, eikä takaisinpalaaminenkaan ole vaihtoehto. Silti tarina ei tuo mitään uutta ulkopuolisuuden ja juurettomuuden teemaan, vaan kuvaa Memesan taivalta ummehtuneesti ja naivisti. Ainakaan minussa Repaleiset siivet ei herättänyt mitään uusia ajatuksia juurettomuudesta.

En haluaisi edes kommentoida Repaleisten siipien alkeellista ja siirappista kuvaa teinilesborakkaudesta. Muutaman kerran tuntui, että joku ihan kirjaimellisesti kaataa ylimakeaa mahlaa kurkustani alas. Onhan Lumberg toki kuvannut myös tyttöjen välisen suhteeseen liittyvää piilottelua, salailemista ja mustasukkaisuutta. Lisäksi lesbous nähdään kirjassa vaihtoehtona romanimiesten väkivaltaisuudelle ja pakottamiselle. Silti seksuaalisuuden pohtiminen jää tässä kirjassa vielä teiniromaanien tasolle.

Myöskään kaikki romaanin kaunokirjalliset keinot eivät vakuuttaneet minua. Kirjailija on päättänyt luoda Memesalle oikean Samu-sirkan, isoäidin, joka näyttäytyy hänelle silloin tällöin omatunnon äänenä. Ei sitten yhtään keinotekoista, kun mummeli ilmestyy ryyppyillan jälkeen valistamaan krapulasta ja alkoholismista. Hohhoijaa.

Päällimmäinen tunne koko kirjasta oli myötähäpeä. Kauhistelin mielessäni sitä, kuinka niin lupaava esikoisteos voi johtaa tällaiseen yksinkertaiseen jatko-osaan. Harmittelen vieläkin sitä, että ensimmäisen osan lupaavat ainekset oli niin tyystin unohdettu. Herkkyys oli muuttunut siirappisuudeksi.

Jos jotain hyvää pitäisi tähän loppuun Repaleisista siivistä sanoa, mainitsisin kirjan ehkä jopa lapsenomaisen rohkeuden. Vaikka se onkin kirjoitettu naivisti ja hieman huolettomasti, kantaa Lumberg ehdottomasti kädessään uskaltamisen soihtua. Ihailen sitä, että hän on uskaltanut kirjoittaa näistä asioista, tarttunut kulttuurinsa ehdottomiin tabuihin ja kuvannut niitä inhimillisesti. Se vain ei yksin riitä tekemään hyvää kirjaa.

2 kommenttia:

  1. Sarjan eka osakin on minulle ihan vieras, mutta täytyy sanoa että toinen kuulostaa aika luontaan työntävältä... Joka tapauksessa, voisin kuvitella lukevani ensimmäisen. Muistan vältellä toista :).

    VastaaPoista
  2. Ensimmäinen osa oli kyllä ihana, suosittelen sitä lämpimästi. Repaleiset siivet kyllä kannattaa skipata...

    VastaaPoista