Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 26. joulukuuta 2011

Mies joka luuli vaimoaan hatuksi


Mies joka luuli vaimoaan hatuksi on neurologi Oliver Sacksin kokoelma potilaskertomuksia, jotka on kirjoitettu inhimilliseen sävyyn. Sacksin tavoite on esittää aivovammautuminen vähemmän kliinisenä, ja palauttaa neurologiselle tutkimukselle sen kadottama humaani näkemys. Ja siinä välissä herra yhdistelee potilaittensa ongelmiin Wittgensteinia ja-ties-mitä-ihmeen-filosofiaa.

En suosittele tätä teosta niille, jotka eivät ole kiinnostuneita psykologiasta tai neurologiasta, vaikka Sacks tekstissään pyrkiikin unohtamaan liian tieteellisyyden. Alkeet riittävät, tai sitten on parempi kaivaa sanakirja esiin jo valmiiksi. Nimittäin teksti vilisee neurologian termejä, jotka voivat tuottaa päänvaivaa asiaan perehtymättömälle. Ja jos aihe ei vielä kiinnosta, niin tuskin kiinnostaa tämä teoskaan. En minäkään jaksaisi lukea selontekoa kvanttifysiikasta, ellei siinä olisi jotain kutkuttavan pervoa.

Toinen hieman pureskelua vaativa sektori kirjassa on filosofisuus. JA SITÄ ON PALJON. Välillä puudutti, kun kirjailija yhdisti jokaisen potilaansa tarinaan filosofisen kannan, ja pohti ongelmia laajassa näkökulmassa. Kirjan rakenne muistuttikin vähän tv:n sairaalasarjoja: samalla tavalla, kun pystyt kellosta katsomaan, milloin Dr. House selvittää kiperän punahukkatapauksen, pystyt kertomaan, milloin alkaa Sacksin filosofiajunttaus. Oh kuinka aitoa ja kevyttä! Jotkut huuhaat ja yliteoretisoinnit skippasin ihan suosiolla.

Mutta onhan tämä inhimillinen ja outo teos. Itse kun olen sen verran perverssi, että kaikki outous on makeaa, niin tämä kirja sitä kyllä tarjoili - etkö itse haluaisi tietää lisää esimerkiksi naisesta, joka joutuu pyydystämään kätensä käyttääkseen sitä? Ja pitäähän nostaa vaimoa - ei kun hattua - siitä, että kirja tosiaan piirtää tärkeää uraa. Aivovammat ovat kauheita, mutta vain, jos me haluamme nähdä ne sellaisina. Mikään vamma ei saisi ikinä määrittää ihmisten välisiä suhteita. Viimeinen tuomio kirjasta taitaakin olla: kiinnostava (miinusta kaikki turha ylipohdinta), muttei mieleenpainuva. Ja vähän puuduttava.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Luin juuri samaa aihetta sivuavaa Siri Hustvedtin The Shaking Woman: A History of My Nerves -teosta, joka on myös paikoin raskasta luettavaa neuropsykologiatermistön takia, mutta mukana on todella mielenkiintoisia potilaskertomuksia. Esimerkiksi on tapauksia joissa aivovaurion takia ihminen ei tunnista itseään peilistä... Suosittelen lukaisemaan :)

    VastaaPoista
  3. Ala kun kiinnostaa niin aivan varmasti tutustun, vaikka Hustvedtistä en niin perustakaan :)

    VastaaPoista