Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 1. joulukuuta 2011

Marraskuun kirjoista - satuja, mielisairautta, tiikereitä ja esikoisia

Marraskuu oli taas siinä mielessä onnistunut kuukausi, että tutustuin moniin uusiin kirjailijoihin. Joukossa oli myös paljon esikoisteoksia, jotka eivät suinkaan olleet mitenkään huonoja (ainakaan kaikki).

Kaiken kaikkiaan luettuja kirjoja oli yksitoista. Suurin osa (10/11) oli romaaneita, mutta mahtui joukkoon yksi novellikokoelmakin.  Suomeksi luin kuusi romaania ja loput viisi englanniksi. Sivuja kertyi yhteensä 3095. Ja kirjathan olivat

Obreht, Téa The Tiger's Wife
Dumas Fils, Alexandre Kamelianainen
Adiga, Aravind The White Tiger
Müller, Herta Hengityskeinu 
Sillanpää, Frans Emil Elämä ja aurinko
Frame, Janet Faces in the Water
Hirvonen, Elina Että hän muistaisi saman
Dickens, Charles Oliver Twist
Kilpi, Eeva Noidanlukko
Byatt, A.S. The Children's Book
Malzieu, Mathias Sydämen mekaniikka

Tällä kertaa on vaikeaa päättää, mikä kirja oli paras. Pidin kovasti Kamelianaisesta, mutta ehkä helmiksi nostaisin Framen mielisairaalakuvauksen, Faces in the Waterin, ja Kilven herkän ja modernin Noidanlukon. Hienoja kirjoja, joiden lukemisesta nautin todella paljon. Näitä kehtaa suositella kenelle vain!

Kuukauden ehdoton inhokki olikin sitten Malzieun Sydämen mekaniikka. Piste, ja kannet visusti kiinni. En suosittele.

Kuukauden aikana blogi on käynyt läpi joitakin pieniä muutoksia, hienosäätöä. Ensinnäkin ensitunnelmia pohtivat postaukset poistuvat, ettei blogini tulvi turhista merkkinöistä. Lisäksi Book Candy -sarja kirjahankinnoistani muuttaa suomalaisemman Kirjakarkkia -otsikon alle (tunniste pysyy samana).  Saattaa myös olla, että blogi kokee pienimuotoisen muodonmuutoksen vuodenvaihteen jälkeen, mutta siitä en nyt vielä tarinoi enempää :P

Joulukuu saattaa alkaa bloggaamisen suhteen hieman nihkeämmissä merkeissä, sillä saimme juuri perheenlisäystä. Pörröinen, mustavalkoinen ja karvainen pikku Nuka-poika muutti tänään meille hetkeksi, ennen kuin löytää uuden kodin ja rakastavan omistajan. Ja Nuka on siis kissa :D Vielä poika on niin peloissaan, että piileksii sohvan alla, mutta uskonpa että kun herra tuosta rohkaistuu niin ei ihan heti bloggaaminen ole miulla mielessä päällimäisenä... :)

Pörröistä joulunodotusta kaikille,
- noora

PS. Ismo Leikolan näkökulmia lukemiseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti