Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 22. joulukuuta 2011

Huorasatu

"Hän alkaa rimpuilla mutta musta muovi vartalon ympärillä estää liikkumisen. Hän tunnistaa kantajan askelten kaiusta että he saapuvat kellarikerrokseen. Hän yrittää huutaa mutta ei saa suutaan auki."


Laura Gustafssonin Finladia-ehdokkaaksikin päässyt Huorasatu on kirja, joka on tänä vuonna herättänyt kenties eniten ajatuksia kaikista lukemistani teoksista. Voisin kuvailla Huorasatua miljoonalla eri sanalla, mutta ehkä totuudenmukaisin tiivistelmä olisi kapinan, parodian ja feminismin runsaudensarvi. Gustafsson hyppii pelotta tyylilajista toiseen ja alistaa myytit irvailulle ja raikkaalle uudelle tulkinnalle. Tämä teos ei välttämättä miellytä kaikkia - ja sehän ei ole tarkoituskaan - mutta ei varmasti myöskään tylsistytä.

Itse ihastuin Huorasatuun. Juuri tällaisen kirjan olisin halunnut lukea murrosiän pahimpina myllerrysvuosina (olisikin mielenkiintoista, millainen lukukokemukseni olisi ollut jos en olisi huomannut kaikkea parodiointia tai viittauksia). Teoksesta huokuu niin voimakas riskinotto, irvokas mutta säkenöivä huumori, että paikoittain oli ihan pakko nauraa ääneen. En olisi koskaan uskonut, että kukaan suomalainen kirjailija kirjoittaisi Richard Geren ejakuloinnista. :D Voisin luulla, että osa tästä kirjasta on syntynyt tyttöporukan kosteissa kappakkaillanistujaisissa. Huumori onkin kertojan työkalu tutustuttaa lukija rajuihin ja vaikeisiinkin yhteiskunnallisiin aatteisiin, ja toisaalta se ravistelee tehokkaasti näkemään asioita tuoreesta kulmasta. Överiksi mennään ihan tieten ja tyylikkäästi. Hyvä, Laura!

Mutta tietenkin kirjassa on myös traagisempia sävyjä. Jo antiikin varsin väritetty mytologia antaa osviittaa verisyyksistä, ja lisäksi kirjassa vilisee seksuaalista väkivaltaa. Välillä huumori katoaa kokonaan, ja tarina ikään kuin hidastuu ympäröivästä julmuudesta. Kiinnostavaa on, kuinka kirjailija ehdottaa keinoksi kostoa ja tuomitsee häpeän. Naisilla on oikeudet, eikä niitä oikeuksia puolusteta häpeämällä tai anomalla. Ne on otettava.

Gustafsson on ujuttanut teokseensa pippurista feminismiä, josta osa on varsin old schoolia à la de Beauvoir, mutta on ideoita toki työstetty myös moderninmpaan suuntaan. Gustafsson ravistelee siveää ja täydellistä naiskuvaa: naisella on seksuaalisuus ja oikeus omaan ruumiiseensa. Ja naisetkin vittu kiroilee!!! Mutta kyllä Gustafsson muistuttaa lukijaa tunnollisesti myös siitä, että nykypäivän hyvinvointiyhteiskunnan naiset ovat pitkälti itse vastuussa vallitsevasta epätasa-arvosta. Jokseenkin samanlaista mutta huomattavasti katkerampaa teoriaa löytää myös Virginie Despentesin teoksista. En tiedä, olisiko Madame de Beauvoir tästä räväkästä lähestymistavasta kovin innoissaan, mutta minuun kyllä tepsii!

Ei varmasti tule yllätyksenä, että kirjan mieskuvaa ei voi kehua. Ja, öh, on kieltämättä aika hankala kuvitella ketään miestä lukemassa Huorasatua. Vaikka mikäänhän ei estä lukemasta, kuka ties tämä voisi olla nautinnollinenkin lukukokemus kaksilahkeiselle, kurkistus girl powerin vaihtoehtoiseen maailmaan ;) Silti minua häiritsi erityisesti yksi mieshahmo, Aadam, joka tuntui ikään kuin väkisin kirjoitetulta, tylsältä ja tyhjänpäiväiseltä vitsiltä (kertokaa ihmeessä te viisaammat jos löydätte kyseiselle henkilölle jonkin olennaisen funktion teoksessa), joka ei vain enää jaksanut naurattaa. Naishahmoja taas ei voi muuta kuin kiitellä - Afrodite on himokas ja räävitön rakkaudenjumalatar, Milla ja Kalla ovat huoria, uuden feminismin lapsia. Siinä missä Millan elämä on mutkatonta, seksi seksiä tai kaupankäyntiä, Kallaa vaivaavat häpeä ja yhteiskunnan syrjintä. Siinä missä Milla on vahva, Kalla on heikko ja hauras. Välillä mietin, ovatko nämä kaksi henkilöä vain yhden ihmisen kaksi eri puolta.

Kirjan rakenne on sekin viihdyttävä ja lukijaystävällinen, vaikka välillä ihmettelinkin joitain ratkaisuja. Jokaisen luvun yläpuolella on pieni runollinen pätkä, jotka tuntuvat irallisilta muuhun tekstiin verratuna. Myös tekstissä on irrallisuuksia: pieniä tarinoita, ruokaohjeita ja kaavakkeita. Nämä tekevät lukemisesta toki mielenkiintoisempaa, mutta joitakin rakenteellisia tehokeinoja vain vilautellaan tekstissä sen kummemmin selittämättä tai ilman, että niiden käytöstä otettaisiin täysi teho irti. Näin ne ovat vain hauskoja ja pysäyttäviä yksityiskohtia.

Myös kirjan pituus tuntui varsinkin loppua kohden ongelmalliselta (tästä on kirjoittanut myös Booksy). Juonessa (mikäli sellaista edes kirjassa on) toistaan päättömämmät seikkailut seuraavat toisiaan, mutta viimeisimmät tuntuvat varmasti monesta lukijasta jo hieman laimeilta ja väkinäisiltä. Kun on lukenut 200 sivua silkkaa dynamiittia, alkaa tarvita jo varsin isoa pötköä jysäyttämään potin. Tai sitten kannattaa vain lopettaa ajoissa.

Mutta Huorasatu on ehdottoman piristävä suoritus keskelle flegmaattista suomalaiskirjallisuutta (ja vieläpä esikoinen!), ja ansaitsee kaikkien kykenevien naisten perehtymisen. Ja psst, jos teini-ikäinen tyttäresi odottelee vielä joululahjaansa, tämä voisi olla aikamoinen hitti ;P

PS. Pientä mutinaa täytyy ilmaista kirjan kannesta - tällä on haettu varmaan jonkinlaista sarjakuvamaisuutta, mutta lopputuloksena on ruosteenväristä tylsyyttä. Ei ollut minun mieleeni.

6 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta lukukokemukselta. Itselläkin tämä on suunnitelmissa, koska kaikenlainen häröily kiinnostaa aina. Ja yleensä myös paatos, muodossa jos toisessa. Kannesta en minäkään ole kovin ihastuksissani, mutta annettakoon se anteeksi ;)

    VastaaPoista
  2. Tutustu ihmeessä, häröilyä luvassa ja paaaljon ;)

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä arvio! Itselläni on pää niin sekaisin kirjasta, että minulta jäi puolet ajatuksista kirjoittamatta.

    Minä näin Aadamin sellaisena puolustushahmona. Kun ensin miehet on haukuttu täysin ja miesviha on kukkeimmillaan, niin sitten lyödään tuollaisella melkein täydellisellä miehellä. Vähän että "no on niitä hyviäkin miehiä, kunhan löytää sen yhden miljoonasta".

    Ja itseäni kirjan loppu alkoi puuduttamaan. Viimeiset sivut meni pakkopullana.

    VastaaPoista
  4. Hmmmn... eikös Aadam kirjassa ryyppää ja halua alistaa naiset? :O

    VastaaPoista
  5. Tuo, että Milla ja Kalla olisivat vain yhden ihmisen kaksi eri puolta, oli hyvä huomio. En tullut ajatelleeksikaan, mutta nyt kun pohdin. Millan ja Kallan pornonimetkin taisivat viitata siihen suuntaan, Kallahan taisi olla Mirkalla ja olikohan Milla peräti Karmilla. Tuosta jälkimmäisestä en nyt ole ihan varma enää.

    Odotan mielenkiinnolla, millainen nyt syksyllä ilmestyvä Anomalia on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anomaliaa odotan minäkin. Aion lukea kirjan heti, kunhan vain saan sen käsiini. Kuumottaa jo nyt!

      Poista