Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 3. marraskuuta 2011

The White Tiger


Sain sitten Kamelianaisen loppuun. Päätin kuitenkin edellisen postauksen jälkeen, etten enää postaa heti lukemisen jälkeen. Itse ainakin näytän tarvitsevan noin vuorokauden ajatusaikaa. Ärsyttää nimittäin jos tulee heti kirjoittamisen jälkeen hyvä idea, jota sitten olisi halunnut työstää...

No mutta asiaan. Yritän nyt taas sitten Kamelianaisen vastapainoksi lukea jotain vähän uudempaa tekstiä, ja mikäs sen sopivampi kuin jo päälle vuoden hyllyillyt Aravind Adigan The White Tiger. Intiasta kotoisin oleva kirjailija on tällä esikoisteoksellaan napannut Man Booker Prizen vuonna 2008 (huomaa yhtymäkohdat äskettäin luettuun teokseen - sanat palkittu, tiger ja esikoisteos). Adiga kuuluu niihin harvoihin esikoiskirjailijoihin, joille on myönnetty kyseinen tunnustus.

Olen muutamaan kertaan aikaisemminkin yrittänyt aloittaa kirjaa, mutta jostain syystä en ole onnistunut pääsemään muutamaa sivua pitemmälle. Teoksesta tuntui (ainakin silloin) puuttuvan niin sanottu tarttumispinta, toivottavasti nyt lykästäisi vähän paremmin. Yritän pitää odotukset mahdollisimman hyvin kurissa, ehkä tämä kirja saisi siten paremman mahdollisuuden tehdä vaikutus kuin edellinen tiikeriromaani. Nähtäväksi jää.
--
Kirjasta ja kirjailijasta :
Guardian
Youtube

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti