Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Oliver Twist


"Thank Heaven upon your knees, dear Lady" cried the girl, "that you had friends to care for and keep you in your childhood, and that you were never in the midst of cold and hunger, and riot and drunkenness, and - and something worse than all - as I have been from my cradle. I may use the word, for the alley and the gutter were mine, as they will be my deathbed."
 
Oliver Twist oli minulle tuttu jostain vanhemmasta tv-sarjasta, jota seurailin kotisohvalla joskus vanhempien kanssa. Suloisia muistoja toi kirja mieleen, vaikka juoni olikin aika paljolti unohtunut. Yhteiset lapsuuden illat tulivat jotenkin niin kovin selkeästi silmien eteen...

Charles Dickensin Oliver Twistissä nuori samanniminen orpo seikkailee läpi Lontoon joutuen aina toistaan itsekkäämpien ja ilkeämpien ihmisten käsiin. En viitsi referoida enempää, jos joku innostuu kirjan lukemaan, koska Dickensin kirjoissa juoni on usein pääosassa. Oliver Twist ei ole poikkeus, päinvastoin: "Twist", käänne, on oiva nimi kirjalle. Kirja vääntyilee ja kääntyilee koko ajan, ikään kuin kävelisikin pitkin Lontoon sokkeloisia ja vieraita kujia. Juoniromaaneista pitävät voivatkin huoletta tarttua tähän romaaniin, jännitystä tässä pienessä tiiliskivessä kyllä riittää useamman sadan sivun edestä.

Rakenteeltaan ja idealtaan kirja lainaa paljolti satua. Viatonta lasta koetellaan, tämä yrittää löytää kotiin, ja lopuksi paha saa palkkansa. Tämä toi mielestäni kirjaan jo jonkilaista ennalta-arvattavuutta, ja sai minut turhautumaan aina välillä lukemiseen. Mietin, että mikä järki on tuhansissa kiemuroissa ja kauheassa labyrinttijuonessa, kun lukija jo kuitenkin edeltäkäsin tietää että mihin päädytään? Kaikki käänteet kun eivät olleet tarinalle edes mitenkään oleellisia, ja olisin mieluusti karsinut kirjasta useammankin luvun pois.

Kerronnaltaan kirja tavoittelee mielestäni jotakin satumaisen ja humoristisen välimaastoa. Jos pitäisi verrata johonkin, yhtyisin ehdottomasti erään luennoitsijani mielipiteeseen, että Dickensin tyyli on varmasti (ainakin jossain määrin) eksynyt Harry Pottereihinkin. Dialogi on terävää ja kertoo usein paljon hahmojen luonteesta, jopa joskus enemmänkin kuin itse henkilökuvaukset. Oliver Twistin kieli onkin helposti ymmärrettävää, nuoremmallekin lukijalle soveltuvaa, jos ei halua vielä tarttua niihin raskaimpiin klassikoihin.

Jo pelkkiin Dickensiläisiin hahmoihin kannattaa tutustua: useat henkilöt ovat hyvinkin värikkäitä ja koomisia. Lisäksi kertoja kuvaa henkilöitten välisiä suhteita ja valta-astelmia varsin koukuttavasti. Oliver itse esiintyy tarinassa mielestäni yllättävän vähän ja toimiikin enemmän ikään kuin kokoavana köytenä, johon kiedottuja henkilöitä kertoja sitten esittelee lukijalle. Itse ainakin nautin Oliver Twistissä eniten henkilöhahmoista, en niinkään tarinasta itsestään. Suntio on ehdoton suosikkini.

Mutta löytyy tästä kirjasta se satujen pimeä puolikin, eikä Oliver Twist missään nimessä ole mikään ihan pienempien lasten kirja. Kirjassa kuvataan murhaajia, köyhyyttä, nälkää, murhaa, kuolemantuomiota, veljeskateutta, väkivaltaa ja kuolemaa. Lontoon kadut ovat synkkiä ja toivottomia. Selviytyminen ilman rikoksia tuntuu mahdottomalta. Kirjassa on ainutlaatuista, rehellistä nurinkurisen Lontoon kuvausta, joka herää henkiin lukijan mielikuvituksessa. Realistisen tyylisuuntauksen edustajana tämä kirja nostaa paljon aikansa yhteiskunnan epäkohtia esiin: köyhien lasten olot, lapsen oikeuden lapsuuteen ja ihmisen itsekkyyden. Dickensin romaani ei olekaan pelkkä hauskuuden pursuama, vaan enemmänkin runsauden sarvi, johon on ängetty paljon synkkiäkin asioita. Kirjan tunnelma vaihtuu useasti hyvin nopeasti ilosta suruun ja onnesta jännitykseen ja pelkoon. Lukukokemusta voisikin todella verrata öisellä kujalla kävelemiseen - vuoroin lukija ohittaa kauniisti loistavan  katulampun, vuoroin astuu sysimustaan varjoon.

Olin Oliver Twistin luettuani järkyttynyt, sillä ajattelin kirjaa ihan erilaiseksi. Pidin tätä lasten kirjana, mutta sitä se ei todellakaan ole. Vielä en tiedä, palaanko Dickensiin enää koskaan uudelleen, vaikka tämä kirja olikin ihan viihdyttävä ja paikoin (masokistista sisäistä lukijaani) hivelevän synkkä. Ehkä Oliver Twistin tarinassa oli vähän liian monta kiemuraa minulle, että jaksaisin kahlata toisen samanlaisen läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti