Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 21. marraskuuta 2011

Noidanlukko

"Piirongin laatikosta löytyi pussillinen kuivattuja omenoita ja pengottuaan kyllikseen he istahtivat lattialle jauhosäkkien viereen niitä natustelemaan. Ne maistuivat Ennistä niin ihmeen hyviltä, ja mene ja tiedä vaikka juuri näillä omenoilla olisi ollut ratkaiseva vaikutus syntiinlankeemuskertomuksessa. Joka tapauksessa hänen niitä pureskellessaan ja imeskellessään kova pala hänen sydänalassaan tuntui sulavan ja hän päätti hyväksyä tuon uuden tytön."

 Oih. Ensimmäinen asia, mitä tuli mieleeni luettuani Eeva Kilven Noidanlukon, oli todellakin "oih". Tämä kirja oli ihan mielettömän kypsä, ihana ja salaperäinen seikkailu lapsuudessa. Harvoin törmää näin lumoaviin esikoisteoksiin. Miten ihmeessä joku oli kiikuttanut tämän kirpparille, ja laittanut vielä hinnaksi vaivaiset kaksi euroa? Ei varmaan ollut lukenut koko kirjaa. Ja vielä niin ihanat kansipaperitkin, oih ja oih!

Noidanlukko on sarja novelleja erään karjalaisen tytön, Ennin, lapsuudesta. Tarinat fokalisoituvat Ennin kautta ja liittyvät tiiviisti yhteen. Kirja kertoo niin lapsuuden pienistä iloista, orastavista ihastuksista kuin lähestyvästä aikuisten maailmasta. Ja ennen kaikkea, lapsuuden äkkinäisestä ja epäreilusta lopusta.

Tässä välissä on pakko poiketa raiteilta - en jotenkin ihan allerkirjoita kustantajan/kirjailijan tekemää lajimääritystä, että kyseessä olisi sarja novelleja. Nämä novellit kun liittyvät niin tiiviisti yhteen, että mielestäni on kyse enemmänkin pienoisromaanista. Toisaalta Noidanlukon novellit kyllä kertovat aina yhdestä tapahtumasta kerrallaan, muttei tämä minusta mikään novellikokoelma ollut.

Odotin kirjoitusajankohdan perusteella Kilveltä jotakin koukeromaista kieltä, mutta sitten tuli mieleen että 1950-lukuhan oli modernismin kukoistuskautta Suomessa (tähän kohtaan kysymysmerkki, lukiosta kun alkaa olla  kulunut jo vähän liikaakin aikaa :D ). Ja onneksi niin. Kilpi tavoittaa kirjassaan hienosti lapsuuden tunnelman ja lapsen kielen - päähenkilö havainnoi maailmaa lapsen näkökulmasta todella aidosti. Tuli ihan vedet silmiin, kun muistelin omaa lapsuuttani lukiessani kirjaa. Myös kirjan aukottainen rakenne sopii lapsuuteen: lapsuusmuistot kun eivät rakennu yhteneväksi jatkumoksi, vaan enemmänkin kalaverkoksi, jossa monet asiat ovat kiinni toisissaan, mutta silti muistojen sekaan mahtuu ammottavia reikiä. Samoin myös lukijan mielenkiinto pysyy aukkojen avulla yllä läpi kirjan, koska koskaan ei voi tietää, mistä seuraava tarina kertoo.

Ennin maailma on koko ajan törmäyskurssilla aikuisten maailman kanssa. Kirjassa aikuisuuteen kuuluu julmia, järjettömiä asioita, sekä epäreiluja ja perustelemattomia sääntöjä. Myös se mittakaava, jossa lapset maailmaansa mittaavat, osoittautuu aikuisten maailmassa varsin erilaiseksi. Vuoroin pienemmäksi, vuoroin isommaksi. Kotileikki voi aiheuttaa isojakin konflikteja, koiran ampuminen taas unohtuu saman tien. Raja näiden maailmojen välillä hämmästyttää ja ihmetyttää Enniä, ja tarjoilee aina ajoittain lukijalle komiikkaa. Mutta on siinä rajassa jotain traagistakin - vaikka Enni on lapsi ja hänellä on paljon opittavaa, hän ymmärtää kuitenkin enemmän kuin kukaan uskoisi.

Pieni pervo minussa kiinnitti huomiota kirjan tyttöjen välisiin suhteisiin. Muutamissa kohdissa, kun kerrotaan Ennistä ja muista tytöistä, on kuvaukseen ujutettu omenoita. Suhteet tyttöihin ovat paljon ymmärtäväisempiä, kun taas minua vaivasi Ennin poikaihastuksissa jokin alienmaisuus, ihan kuin pojat olisivat olleet jossain omissa ulottuvuuksissaan eikä heihin saa mitään yhteyttä. Onko kirjassa siis myös jonkinlaista lapsuuden esiseksuaalista etsintää/kokeilua?



Koskettavinta Noidanlukossa on mielestäni ihmisten ja eläinten suhteiden symboliikka. Enni jotuu luopumaan rakkaista lemmikeistään ja tottumaan siihen, että aikuisten maailmassa kissanpennut pannaan säkkiin. Ennin kokemus ennakoi hienosti kirjan äkkinäistä loppua, samalla se kasvattaa koko kirjasta isomman allegorian lapsuuden lopulle. Lopulta eläinten pentujen tappamisesta tulee niin arkipäiväistä ja ehdotonta, ettei se enää nostata kyyneliä silmiin. Ja niiden menettämistä osaa jopa odottaa.

Evakkokertomuksena  Noidanlukko kiinnittää lukijan huomion onnen haurauteen ja sodan äkillisyyteen. Se kertoo ajasta ennen evakkoa, mutta ei siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen. Herää kysymys: Minne mennä? Mitä nyt tapahtuu? Varmaan juuri näitä kysymyksiä evakkoonlähteneetkin miettivät mielissään. Sota kun ei antanut vaihtoehtoja, eikä ilmoittanut itsestään varoitusajalla. Isäni vanhemmat olivat myös siirtokarjalaisia, ja mielestäni tässä tarinassa oli paljon samaa kuin mitä mummo joskus kertoi, samaa äkillisyyttä ja tiedottomuutta. Jos olet kiinnostunut evakkotarinoista, suosittelen tätä kirjaa. Tai jos haluat muuten vain lukea jotakin koskettavaa, tuoretta ja yllättävää.

Ainoa miinus, jonka tästä kirjasta löysin, oli takakansi. Siellä selitettiin jo innokkaasti parilla lauseella noidanlukko -kasvin symboliikka, vaikka en ollut edes avannut kirjaa! Pieni intro juoneen on mielestäni ihan hyväksyttävää, mutta hölmöä jos kirjan perusidea riisutaan paljaaksi. Tuntui vähän ilkeältä, etten itse lukijana saanut ottaa selvää kyseisen kasvin merkityksestä novellikokoelmassa, vaan se oli pitänyt jo takakanteen valmiiksi tulkita. Taas yksi syy lisää jättää takakannet kirjoista rauhaan, mitäs kurkinkaan...

---

Kuvat on otettu vanhempieni takapihalla avautuvalta pellolta. Täällä satoi tänään ensilumi, maa oli kovin kaunis, ja pienet lätäköt olivat jäätyneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti