Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kamelianainen: nautittavaksi kera nenäliinojen ja macaronejen

"Mitähän nyt mahdettaisiin maksaa ruumiistani, joka on joskus ollut niin paljon arvoinen?"

Alexandre Dumas Nuoremman Kamelianainen osoittautui suloiseksi ja taidokkaaksi pikku leivokseksi. Se todella toi mieleeni pariisilaiset taidokkaat kakut, jotka maistuvat suussa niin suloisilta... Yhtä lailla oli suloinen ja makea tämä romaanikin. Toisaalta on ehkä väärin sanoa näin, koska vaikka kirja käsitteleekin rakkautta, se käsittelee sitä täyttymättömänä ja kuoleman varjossa.

Kirjan päähenkilö, Armand Duval (huomaa A.D --> Alexandre Dumas, varsin omaperäistä!) rakastuu kauniiseen kurtisaaniin, Marguerite Gautieriin. Kuitenkin jo alussa lukija saa tietää Margueriten kuolleen, ja niin jännitys kohdistuu lähinnä siihen mitä kahden nuoren rakastavaisen välillä on tapahtunut. Kirjailija on valinnut tarinan rakenteeksi sisäkertomuksen, takaumat ja kirjeet, eli varsin monimuotoista kerrontaa ja useita kertojaääniä. Vähän ennen loppua näkökulma tuodaan esille Margueriten kautta, ja samalla myös tapahtumien todellinen kulku selviää lukijalle. Lukija saa myös varmuuden kurtisaanin todellisesta luonteesta.

Mielestäni oli jännittävää huomata, että vaikka kirja lähti liikkeelle toivottomista lähtökohdista ja sisälsi niin sairautta kuin sairaanloista mustasukkaisuuttakin, se onnistui silti välttämään synkkyyttä. Jotenkin kuvaus oli niin rehellistä ja hellää, että en voinut synkistellä koko ajan. Elin todella mukana henkilöitten rakkaudessa, niin hienosti se on mielestäni kirjassa kuvattu.

Ennen lukemisen aloittamista tutustuin Marie Duplessiksen tarinaan. Hänellä ja Dumas'lla oli suhde, ja Marien on useissa lähteissä oletettu olleen pääasiallinen inspiraatio Kamelianaisen Marguerite'lle. Googlatessani kyseisen naisen ihastuin todella hänen kauneuteensa. Suosittelen neidon muotokuvan guuggelointia muillekin teoksen lukeneille tai sitä aikoville. Tämä auttoi minua jotenkin värittämään romaania elävämmäksi lukiessani - näin Margueriten silmieni edessä, ihastelin yhdessä Duval'n kanssa hänen kauneuttaan ja upeita pukujaan. Muutenkin kirja sattuu sijoittumaan lempikaupunkiini, Pariisiin, ja esittää sen juhlien, oopperoitten ja teatterin valossa. Erittäin kaunis lukukokemus, joka passaa hyvin pariisinreissua suunnittelevalle.

Kamelianainen on myös kieltämättä riipivä kuvaus sairaudesta - repivä yskänpuuska keskeyttää päähenkilöiden riehakkaat karkelot, valkaisee kasvot marmoriksi ja muistuttaa läsnäolollaan lukijaa tarinan surullisesta päätöksestä. Viimeiset kirjeet tekevät tästä toivottomuudesta käsinkosketeltavaa ja julmaa luettavaa.

Avoin puhe pariisilaisesta elämänmenosta toimii jotenkin mustana vastaparina sairaudelle. Ihmisten tarve elää ylitsepursuavassa luksusrihkamassa hyvinvoinnin kustannuksella ihmetyttää modernia naista, samoin kuin löyhä moraali. Ajattelin että löytäisin kirjasta jonkin verran pidättyväisyyttä, mutta sen sijaan napit lennähtävät auki heti ensimmäisissä luvuissa, ihmiset ylpeillen tanssittelevat kauniita rakastajattariaan ja kurtisaanit marssivat itseään esitellen eessuntaassun Pariisin katuja. Varsinnaista seurapiirihurmosta! Mutta kuitenkin tuon kaiken intohimon ja loistokkuuden takaa alkaa paljastua kylmyys ja laskelmointi: rakkaussuhteet ovat pelkkää tinkimistä ja tarjontaa, niihin ei sisälly todellista tunnesidettä tai välittämistä. Menetettyään kauneutensa naisen on ryhdyttävä haaskalle toisen naisen kauneuden äärelle ja menetettyään puolestaan terveytensä mikään ei enää pidä velkojia loitolla.


En osaa sanoa, oli kirja feministinen vai sovinistinen, kenties se oli kumpaakin. Toisaalta Duval nauttii rakkaudestaan eniten nähdessään sen maaseudun sinitaivasta vasten valkoisessa puvussa (tämä neitsytvertaus herätti minussa jo jonkin verran hilpeyttä), toisaalta hän taas puolustaa Margueritea kurtisaanina. Tämän rakkaus on arvokkaampaa, koska viattomuus ei sumenna hänen arvostelukykyään, eikä mies näin ollen voi huijata häntä rakastumaan. Silti teoksen juoni pohjautuu naisen uhraukseen miehen vuoksi, josta kumpuaa tämän henkilön jalous ja arvostus toisen sukupuolen silmissä.

Sitten vielä kirjan intertekstuaalisuudesta: Mielestäni ennen tätä kannattaa lukea Abbe Prevost'n Manon Lescaut (hassua, että päädyn nyt suosittelemaan kyseistä teosta, koska viime vuonna sen lukiessani tunsin niin suurta kuvotusta että kiikutin sen viimeisen sivun jälkeen suorinta päätä Pelastakaa Lapset Ry:n kirpputorille). Kamelianaisessa on kuitenkin niin paljon yhtymäkohtia ja ihan mainintojakin Manon Lescaut'sta, että se kannattaa ehdottomasti lukea ettei sitten tarvitse ihmetellä että mistä tässä nyt sitten on kyse. Tai ainakin tarkistaa netistä Prevost'n klassikon perusfaktat ennen kuin aloittaa Armandin ja Margueriten tarinan. Kirjassa oli mielestäni myös tietynlaista Wertheriläisyyttä, samanlaista nuoren sydämen epävarmuutta ja kiihkoa mustasukkaisuuden, vihan ja rakkauden välillä. Kliseiset vertauskuvat ja tunnemyrskyt saattavat aiheuttaa samankaltaista huvitusta ja naurunpyrskähdyksiä lukijassa kuin Goethen kirjeklassikko.

Suosittelisin kirjaa romantiikasta kiinnostuneille, pariisilaisesta fiiliksestä innostuville ja tietenkin ranskalaisen kaunokirjallisuuden faneille. Kamelianainen on myös kevyempi valinta klassikoksi, sillä kieli on sujuvaa ja rivien väliin ei ole kätketty kovin monimutkaisia teemoja.  Jos melankolia, romantiikka ja kosiskelukulttuuri aiheuttavat kuvotusta, suosittelen jättämään tämän kirjan hyllyyn. Kyseessä kun on ennen kaikkea dramatiikalla höystetty kuvaus nuoresta rakkaudesta, joka ei koskaan saa täyttymystään.


 ---
Ylempi kuva, kirjan kuvitusta muokattuna,
alempi Wikipedia Commons Camellia.

5 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä postauksesta! Luin tämän pari vuotta sitten ja pidin minäkin. En kyllä tiennyt mitään Manon Lescaut'sta tai tarinan tosipohjaisesta inspiraatiosta... En hoksannut edes tuota A.D.-juttua :)

    VastaaPoista
  2. Luru: Kiitos kiitos ihanaa että jaksoit kommentoida :) Manon Lescaut'ssa on myös kaunis tyttönen, jota seuraa ritari - vuoroin Manon lankeaa rahan toivossa jonkun vanhemman miehen syliin ja vuoroin taas palaa rakastettunsa kainaloon. Eli jotain samaa voi huomata :> Minusta tutustuminen kirjailijan taustaan väritti ainakin omaa lukukokemustani... toisaalta olisihan se ollut ihan mielenkiintoista nähdä että miten teoksen sitten olisi ottanut vastaan ilman biografista olettelua. :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista, täytyypä tutustua tuohonkin kirjaan! Voin kyllä kuvitella, että tämä tausta antoi mukavaa lisämaustetta lukemiseen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta bloggauksesta. Itse luin Kamelianaisen jokin aika sitten ja olin yllättynyt sen rakenteesta, kun omat siihenastiset mielikuvani olivat vanhan Garbo-filmin varassa. Pidin siitä, kun vertasit kirjaa leivokseen.

    MInun kirjablogini löytyy täältä, jos kiinnostaa käydä kurkkaamassa.
    http://wwww.sheferijm.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kehuistasi ja kiva että löysit blogiini! :) Kamelianainen on todella erilainen kuin elokuva, vaikka Garbo onkin ihan lyömätön. Kuten aina. :)

      Käynpä kurkkaamassa blogiasi. :)

      Poista