Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

perjantai 18. marraskuuta 2011

Että hän muistaisi saman

"Ota kaikki pois ja anna kaiken olla niin kuin ennen. Rakas rakas jumala. Ole kiltti ja anna kaiken olla niin kuin ennen."

Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman kiinnitti ensikertaa huomioni noin vuosi sitten kirjakaupassa. Kirjan nimi vetosi, mutta jostain syystä kirja jäi sitten hyllyyn. Vähän aikaa sitten törmäsin samaan kirjaan uudelleen kyseisessä kirjakaupassa ja tällä kertaa katsoin takakantta. Mielisairautta, Finladia-ehdokkuus ja otsikoissa ulkomailla. Ehkä tämä pitäisi sittenkin lukea, ajattelin ja vein kirjan mukanani kotiin.

Kirja on pienoisromaani, joka pohtii sodan perintöä ja yhdistää eri ihmisten kärsimykset universaaliksi tuskaksi, jota on mahdotonta yksin kantaa harteillaan. Päähenkilö Anna joutuu vaihtamaan lapsuutensa vaikenemiseen ja huolehtimiseen. Annan veli, Joona, ei jaksa kestää muistojen väkivaltapurkauksia, vaan menettää järkensä. Ian keksii Vietnamista palanneelle isälleen alter egon, superisän, ettei hänen tarvitsisi kohdata pelottavaa ja muuttunutta sotaisää. Sota vaikuttaa aina samalla tavalla, riippumatta sukupolvesta tai kansallisuudesta.


Että hän muistaisi saman oli kirja, josta olisin niin kovasti halunnut pitää. Mutta jostain syystä tunnelmat lukemisen jälkeen olivat vähän vaisut. Odotin kirjan koko ajan nousevan jollekin seuraavalle tasolle, mutta se jäikin tällaiseksi pikkukertomukseksi. Sota ja sen perintö, pahaolo joka siirtyy sukupolvelta toiselle, kun on aiheena sellainen, että se tarjoaisi paljonkin tilaa pohtimiselle. Tässä tehdään vain nopea matka ihmisen tuskaan.

Ei niin, että minulla olisi mitään kerronnassa olevia aukkoja tai romaanin lyhyttä vastaan. Päinvastoin, pidin siitä kuinka kirja hyppelehti ja kietoi eriaikakausien tapahtumat sulavasti yhteen. Eikä lukijan todellakaan tarvitse aina tietää kaikkea. Mutta alle 160 sivua ei vain riittänyt vakuuttamaan minua - ehdin kiinnostua, mutta mitään suurta oivallusta en kokenut.

Teemojen puolesta Että hän muistaisi saman on kovin monikutoinen ja taidokas. Lukijalle heitetään kysymys ihmisen oikeudesta lapsuuteen, elämään puhtaana tauluna, sekä kysymys vaikenemisesta. Vaikka sota ja sen tuomat kärsimykset ovatkin kirjassa isoimmassa osassa, myös vaikenemiseen tartutaan. Joona on hekilöistä ainoa, joka on mielestäni enemmän huutomerkki kuin suljettu vetoketju. Hän kieltäytyy hyväksymästä vääkivaltaa ja toisten kärsimyksiä itselleen. Kukaan ei romaanin aikana kysy Joonalta, miksi hänen on paha olla. Anna haluaa Joonalle normaalin elämän, ja isä lyö Joonaa kun tämä puhuu perheen kipupisteistä. Koska perhe ei pysty kohtaamaan Joonaa, se ei myöskän pysty kohtaamaan kärsimyksiään ja pääsemään niistä yli.

Jotta olisin pitänyt kirjasta enemmän, siinä olisi pitänyt olla roimasti enemmän sivuja. On miltei tuhlausta keksiä näin hyviä teemoja, käsitellä niitä näin hyvin ja sitten kuitenkin tiivistää ne 160 sivuun. Joskus tunsin myös etäisyyttä henkilöhahmoihin, en aina oikein pystynyt samaistumaan Annaan tai Joonaan. Ehkä sekin johtui osaltaan romaanin pituudesta - pieneen huoneeseen ei mahdu niin paljon henkilöitä kuin isoon. Jollain tavalla kaipasin kirjaan myös enemmän tunnetta, sillä näin raskaiden aiheiden odottaisi tuovan mukanaan ahdistusta. Ei tämä kuitenkaan mitenkään ahdistava kokemus ollut. No, ehkä tämä mielipide johtuu vain siitä että olen masokistinen.

MUTTA. Toisaalta romaanin lyhyys toimii myös edukseen. Nämä raskaat aiheet on nimittäin ympätty helppolukuiseksi yhden päivän paketiksi, ja näin ei jää mitään syytä jättää kirjaa lukematta. Että hän muistaisi saman kun kieltämättä nostaa esille hyvin tärkeitä aiheita, joista pitäisi uskaltaa keskustella enemmän. Lyhyesti: jos etsit kevyempää mutta silti täyttävää välipalaa, tartu tähän.

---
Muita näkökulmia:
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti