Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 15. marraskuuta 2011

Elämä ja aurinko


Ohhoh. Huomaan nyt, että olen kovasti jäljessä postauksissa - bloggaamatta jäävät vielä Framen Faces in the Water ja Hirvosen Että hän muistaisi saman. Äkkiä kirjoittelemaan siis.

Frans Emil Sillanpään Elämä ja aurinko on voimakkaasti symbolinen ja impressionistinen teos, joka kertoo nuoresta miehestä, Eliaksesta, hänen kesästään ja kahdesta rakkaudestaan. Lyyli, on nuori ja neitsytmäinen uneksija, kun taas Olga on jo 35-vuotias, kihloissa ja hyvinkin tietoinen omasta viehätysvoimastaan. Kirja sitten pallottelee Eliasta näiden kahden naisen välillä utuisissa kesätunnelmissa.

Voin jo heti sanoa, ettei tämä teos päässyt suosikkeihini. Alkuun tunsin ehkä jopa jonkinlaista hurmosta, sillä Sillanpään tyyli on hyvin vaikuttavaa. Hän todellakin onnistuu luomaan ihmisistä etäisiä kuvia, jotka ikään kuin liitelevät kauniissa suvimaisemissa. Ehkä sillä, että kirja kerrotaan preesensissä on jotain tekemistä asian kanssa - se luo jonkinlaista elokuvamaisuutta kirjan kohtauksiin (kontrastina lopun ratkaisu vaihtaa kerronta imperfektiin). Tuntui, kuin olisin katsellut henkilöitä hieman sumuisen ikkunan takaa. Jossain vaiheessa etäisyys alkoi sitten kuitenkin ärsyttää. Kirja tuntui karkaavaan minulta yhä enemmän ja enemmän kohti loppua, ja jouduin oikein keskittymään lukemiseen. Ei hyvä.

Minua myöskin häiritsi kertojan "kaikkitietävyys". En oikein innostunut kaikista vertauskuvista, kuten ihmisestä pelkkänä hyönteisenä nurmikossa tai naisista kukkina. Nainen=kukka - ehkä kliseisin ja typerin vertauskuva naisesta ikinä (ellei sitten lasketa kyykäärme-vertausta), kertoja kun pohtii naisien olevan joko kauniita tai myrkyllisiä, jotka vain pulpahtelevat maasta sinne tänne sattumanvaraisesti. No jopas on hieno ja omaperäinen oivallus.

Henkilöhahmot olivat nekin mielestäni enimmäkseen tyypiteltyjä: Elias on nuori ja viriili mies, joka hakee seksuaalisia kokemuksia; Taave mustasukkainen ja osaton kesähuumasta; ja Lyyli taas neitsyt, joka tekee kirjassa uhrauksen. Jonkinlaista oivaltamista on kuitenkin Olgan hahmossa, minua kiehtoi jopa Olgan seksuaalinen tietoisuus ja haluttomuus mennä naimisiin. Olga onkin teoksen edes vähän kiinnostava hahmo, mutta loppua kohden Olgan rooli valitettavasti vähenee. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin Olgasta ja tämän tulevaisuudesta. Sen sijaan lopussa tarinaan astuvasta "runoilijasta" en pitänyt ollenkaan - ylimääräisen henkilön funktio ei todellakaan avautunut minulle.

Pieni perverssi myös pettyi minussa, kun kirjan eroottisuus paljastui jokseenkin laimeaksi kiihkoksi. Ainoa seksikohtaus kirjassa ohitetaan aitanoven kuvauksella, eli mikään kohuttava seksikirja Elämä ja aurinko ei todellakaan ole. Enemmänkin paino on ihmissuhteilla ja seksuaalisten kokemusten merkityksellä yksilölle. Höh. Ja minä kun odotin jotain ihan muuta... :P

Hyönteisestä vielä sen verran, että kirjassa on koko ajan läsnä eräänlainen turhuuden tunnelma. Teoksessa ihmisen rakkaus, ihminen itsessäänkin, on vain pikku murunen keskellä universumin loputonta ja ajatonta virtaa. Nuoren rakkauden henkilökohtainen ainutlaatuisuus heijastetaan hienona kontrastina tälle turhuudelle. Ehkä rakkaus on todella ainoa mahdollisuus ihmiselle kokea jotakin suurempaa, vaikka silläkään ei sitten ole lopulta mitään merkitystä.

Suosittelen Sillanpään Elämää ja aurinkoa niille, jotka hakevat vähän erilaista kotimaista kertojaa. Mielestäni Sillanpään tyyli oli ihan tutustumisen arvoinen, joskaan en mistään muusta oikein jaksanut innostua. Olisin toivonut enemmän rohkeampaa tarttumista aiheisiin ja liian symbolismi/vertauskuva-hömpän unohtamista. Nyt kirja lähinnä soljui lävitseni välillä karaten ja välillä ihastuttaen suvitunnelmillaan.

---
Ja pahoittelut: postaus jäi vähän tyngäksi kun mahataudissa ei ole niin mukavaa kirjoitella mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti