Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 24. lokakuuta 2011

Luettua: Mustekala sisälläni ja appelsiinien tylsyys




"She stroked my head for a long time, and then we hugged and it felt like drowning. Then I was frightened but I couldn't stop. There was something crawling in my belly. I had an octopus inside me."

Oi kuinka ihana, jännittävä, kipeä ja erilainen romaani Jeanette Wintersonin Oranges Are Not the Only Fruit olikaan! Luin sen viikonlopussa, ja täytyy sanoa että yllätyin. Minulla oli toki odotuksia kirjalle, siihen tuntuu törmäävän jokaisessa lesbokirjallisuutta käsittelevässä artikkelissa, mutta ihan tätä en odottanut. En voi muuta kuin nostaa hattua näin erilaiselle teokselle - vieläpä esikoisteos. 

Kirjan päähenkilö, Jeanette, kasvaa uskonnollisessa yhteisössä. Hänen äitinsä harjoittaa Jeanetteen tyranniaa, haluaa tästä lähetyssaarnaajan eikä anna tyttärelle lupaa kysellä. Puhuessaan ensimmäistä kertaa tälle rakkaudesta ja seksistä äiti kertoo varoittavan tarinan ja käyttää sanoja:

"So just you take care, what you think is the heart might well be another organ."

Rakastin sitä, kuinka Jeanetten seksuaalinen herääminen vain tapahtui kirjassa. On raikasta lukea, kuinka joku erilainen ei tunne syyllisyyttä minuudestaan. Herääminen ei tarkoita kirjassa pelkästään seksuaalista valveutumista - samalla Jeanette kyseenalaistaa yhtisön säännöt ja hänelle asetetut odotukset. Päähenkilö rikkoo puhtoisen lapsipyhimyksen rajat, ja herää epätäydelliseksi mutta inhimilliseksi ihmiseksi. Jeanetten eteen aukeaa uusi maailma, josta löytyy muitakin hedelmiä kuin appelsiineja. Hienoa!

Oranges Are Not the Only Fruit ei ole pelkästään kehityskertomus, vaan se on myös kuvaus suljetusta yhteisöstä ja sen ihmisistä. Uskonnollista ryhmää käsitellään enemmänkin mustan huumorin kautta eikä sormella osoitellen. Totta kai tiukkoihin sääntöihin liitetän myös hulluutta, ahdistusta, epäreiluutta. Silti kuvaus yhteisöstä ei ole mielestäni kylmä - se on enemmänkin kuvaus hyvistä ihmisistä, jotka yrittävät väärin keinoin täyttää tyhjyyttä itsessään. 

Kirjaa voi myös lähestyä äiti-tytär -kuvauksena. Tyttären rooli muuttuu koko ajan tämä kasvaessa, ja kirja käsitteleekin loistavasti kyseenalaistamista ja kapinaa. Samalla se sivuaa täyttä ymmärryksen puutetta kahden eri sukupolven välillä. Jeanette kaipaa välillä oikeaa keskustelua äitinsä kanssa, ymmärrystä siitä kuinka äiti näkee maailman. Mutta äiti osoittautuu kuin kiviseksi seinäksi, joka ei suostu edes kuulemaan pienten käsien koputuksia.

Kertomus keskeytyy aina välillä pieniin sisäkertomuksiin, satuihin, joissa käsitellään samaa teemaa kuin romaanissa sillä hetkellä. Kirjan kertomukset ovat myös vertauskuvia päähenkilön vaiheista: yhdessä tarinassa loitsija sitoo oppilaansa nappiin ohuen langan seuratakseen tämän liikkeitä karkotuksen jälkeen - samoin Jeanette kokee menneisyyden ja äidin seuraavan häntä hänen lähtönsäkin jälkeen. Tämä tuo lyhyeen romaaniin syvyyttä ja mielenkiintoisuutta. Kenties ne myös toimivat päähenkilön työkaluna ymmärtää itseään ja omia kokemuksiaan?

Parasta teoksessa oli kieli. Kirja käytti röyhkeästi uusia ja ennakkoluulottomia kielikuvia (lue lainaus alussa - käsittelee Jeanetten rakkautta Melaniehen). Tiivistettynä: Puhdasta ja helppoa mutta nerokasta. 

Hieno ja askarruttava kirja, jonka varmasti luen joskus toiseenkin kertaan. Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti