Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Luettu: We Need to Talk about Kevin






Tämä kirja todellakin yllätti minut. Kaikesta hehkutuksesta päätellen suhtauduin tähän nihkeästi ennen kuin edes avasin kirjaa, mutta kuinkas kävikään. Teos osoittautui voimakkaaksi ja erittäin humaaniksi, vakuuttavaksi kuvaukseksi äitiydestä.

Onko äidinrakkaus olemassa jo ennen syntymää, vai syntyykö se ajan myötä? Kuinka inhimillistä on vaatia kiintymyssidettä johonkin, joka vain kasvaa sisälläsi? Missä määrin vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan? Näihin kysymyksiin kirja hakee vastausta rehellisyydellä, joka välillä hirvittää ja välillä huvittaa kaikessa synkkyydessään.
 
Toinen mielenkiintoinen elementti kirjassa on kertoja. Tapahtumia kertaillaan sekalaisessa järjestyksessä päähenkilön, äiti Evan kautta. Monessa mediajulkaisussa pohditaan Evan luotettavuutta kertojana - on kai selvää että Eva on epäluotettava kertoja. Alkuun Eva antaa lukijan ymmärtää, että hän juuri haluaa Kevinin, eikä hänen miehensä. Evan mielestä pariskunta on tullut siihen tilanteeseen, jossa lasten hankkiminen vain on normaalia. Hänellä on myös itsekkäitä haavekuvia tulevasta lapsesta (puhumassa illalliskutsuilla äitinsä matkaoppaista). Jossain vaiheessa Evan asenne kuitenkin muuttuu - hän muistelee kirjeissään ettei nauti raskaudesta, ja että Franklin haluaa lapsen mutta hän ei. Ja sitten, onko kaikki Evan kertoma Kevinin mahdollisesta pahuudesta totta vai syyllisyydentunnossa kierivän äidin vakuuttelua itselleen?

Tämä herättää myös mielenkiintoisen kysymyksen lukijan luonteesta. Onko meidän vaikea uskoa ihmisen synnynnäiseen "erilaisuuteen", pahuuteen? Haemmeko väkisinkin syitä äidistä, koska jonkun tähän täytyy olla syyllinen?

Minulle Kevinin teko kuvasi eksistentiaalista ongelmaa - se tapahtui ilman syytä, kuten olemassaolo. Kevin itsessään on jo jotakin tarkoituksetonta, sillä hänen olemassa oloonsa ei ole painavaa syytä, hän on todellakin vain Franklinin ja Evan yritys saada vastaus "eksistentiaaliseen probleemaan", itsekäs kokeilu. Valitettavasti Kevin kieltäytyy olemasta se, mitä hänen odotetaan olevan.

Onko maailmassa paikkaa Kevinin kaltaiselle ihmiselle? Onko Kevin todellakin vain äärimmäisen älykäs, vaiko sairas?

Myös kirjekonsepti oli mielestäni hieno ratkaisu romaanissa. Aluksi en epäillyt ollenkaan Franklinin kuolleen, mutta jossain vaiheessa aloin tulla varmemmaksi ja varmemmaksi siitä, ettei miestä enää ole. Vaikea sanoa miksi näin kävi, oliko romaanissa sitten vihjauksia, vai muuttuiko sävy? Myönnän, että kirja vaatisi toisen lukukerran että voisin vastata tähän kysymykseen. Innostuin ahmimaan tämän nautittavan romaanin hetkessä.

Loistava teos, joka herättää kysymyksen kysymyksen perään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti