Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 20. lokakuuta 2011

Luettu: Lolitan kuolettavan hauska viettelemys

Vladimir Nabokovin Lolita on ehkä tähän mennessä tämän vuoden hauskin lukukokemus! Herra Humbert Humbert tarjoili paljon mustaa huumoria jo pelkällä säälittävällä olemuksellaan.

En allekirjoita (kuten ei varmasti moni muukaan), että Lolita olisi rakkauskertomus. Mielestäni kyseessä on pikemminkin pakkomielle, jolla on hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. H.H. myöntää muistelmissaan, että hän oli muodostanut Lolitastaan kuvan - tämä kuva vastaa minun mielestäni hyvin vähän sitä todellista Lolitaa, Dolores Hazea. Ihanaa oli mielestäni se huvittava nurinkurisuus, jolla herra Humbert suhtautuu Lolitan kiukkuihin - hän syyttää Lolitaa "demonimaiseksi", vaikka lukijalle Doloresin oikut tuovat enemmänkin mieleen tavallisen lapsen uhmaiän.

Jännittävää oli romaanissa nähdä kerroksien kuoriutuminen, jokainen henkilö tuntui paljastuvan aivan toisenlaiseksi kuin mitä voisi ulkoapäin kuvitella. H.H. on ulkonäöltään kuin komea filmitähti, mutta todellisuudessa neuroottinen "pervertikko", juonittelija. Lolita taas viaton "nymfetti", joka paljastuukin varsinnaiseksi miestennielijäksi ja jopa katalaksikin kakaraksi. Jopa H.H. ensimmäinen vaimokin muuttuu avioliiton aikana - nukkemainen viehätys muuttuu "lehmäksi", jota voi riepottaa miten vain ja joka lopulta lähtee toisen miehen matkaan (ironista tämäkin, sillä kyseistä toista miestä H. luulee ensin pelkäksi taksikuskiksi). Ranskalainen pikkuviettelijätärkin on rutinoitunut huora. Ainoa henkilö, joka ei tunnu muuttuvan on Humbertin ensirakkaus Annabel (huomaa viittaus Poen kuuluisaan runoon!). Ja kenties juuri siksi Humbert ei koskaan saavutkaan ihannetyttöään, tai onnistu löytämään tätä toisista ihmisistä.

Totta kai Lolita on myös traaginen teos. Humbert Humbertin pakkomielle on synkkää ja tuomittavaa, eikä hän sen kautta voi koskaan tulla onnelliseksi. Päinvastoin, seksuaalinen viehtymys tuntuu tekevän hänet vain entistä onnettomammaksi. Vaikka hän kenties rakastaakin Lolitaansa, Humbert Humbert ei voi koskaan pelkällä rakkaudellaan saada tyttöstä omakseen, vaan ainoat keinot ovat pakottaminen ja juonittelu.

Silti - nauroin ääneen kuin luin tämän kirjan. Ainoastaan loppu läsähti, mutta vieläkin on pakko hymyillä kun ajattelen Nabokovin mestariteosta. Suosittelen myös kaikille Stanley Kubrickin elokuvaversiota Lolitasta: Humbert Humbertin valkokangaskasvoa ei voi olla rakastamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti