Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 31. lokakuuta 2011

Luettu: "Aivan kuin tämä ei olisikaan hyvä saari."


"Kaikkialla vallitsi helmenharmaa utuinen hiljaisuus, joka sai kaiken todellisenkin näyttämään mielikuvitukselliselta ja epämääräiseltä. Sisälmyksistä näkyi vain musta kärpästen peittämä keko, josta lähtevä voimakas surina muistutti sahan ääntä. Jonkin ajan kuluttua kärpäset löysivät Simonin. Kylläisinä ne laskeutuivat hänen hikeä pursuvalle iholleen ja sammuttivat janonsa. Ne ryömivät kutittaen hänen sieraimiensa alla ja loikkivat kuin sirkat hänen reisillään. Ne olivat mustia ja vihreänhohtoisia, ja niitä oli lukematon määrä. Ja Simonin edessä Kärpästen herra roikkui virnistellen seipäänsä kärjessä. Vihdoin Simon alistui ja kohotti katseensa. Hän näki valkoiset hampaat, himmeät silmät ja veren - ja sen ikivanha, väistämättömän kaikkitietävä tuijotus vangitsi hänen katseensa. Pieni valtimo Simonin oikeassa ohimossa alkoi jyskyttää."

Sain ahmittua William Goldingin Kärpästen herran (Lord of the Flies) muutamassa päivässä. Eikä ihmekkään, sillä kirja koukutti jokaisella sivullaan... tahdoin vain tietää kuinka lopulta käy.

Kärpästen herrassa lentokoneellinen poikia joutuu autiolle saarelle onnetomuuden seurauksena. Pojat luovat säännöt ja valitsevat johtajan, mutta lopulta laki ja järjestys saarella alkavat horjua. Päivänvalossa saari on kuin salaperäinen ja yltäkylläinen paratiisi, mutta yön tultua pojat näkevät painajaisia ja epäilevät, etteivät ole saarella sittenkään yksin.

Mielestäni tämä kirja käsitteli sivistyksen rappioitumista eristetyssä ympäristössä varsin karmaisevasti. Lisäksi kirja oli sijoitettu toisen maailman sodan aikoihin (taustalla heijastelivat esimerkiksi puhe atomipommista), joka heti antoi teokselle vertauskuvallista painoarvoa. Ja pieni vertauskuvahan romaani on - se on piilotettu täyteen symboleja, jotka merkitsevät jotakin sivistyneen yhteiskunnan arvoja tai pelkoja. Tämä antaa lukemiselle uutta vauhtia, sillä itsekin yhdistelin kiinnostuneena yksittäisiä esineitä tai ilmiöitä romaanissa paljon isompiin kokonaisuuksiin. Kuin täyttäisi ristikkoa, eikö?

Kärpästen herra vangitsee myös taidokkaalla miljöökuvauksellaan. Alussa saari todella kuvataan kuin paratiisiksi, mutta vähitellen (ja öisin) se alkaa muuttua kuin pimeämmäksi ja synkemmäksi. Eksotiikka katoaa, ja tilalle hiipii pelko.

Ihmisen pimeä puoli pääsee sekin esiin kirjassa. Onko saarella fyysistä petoa, vai onko "peto" ihmisen sisällä ja huutaa pääsyä ulos, toteuttamaan itseään? Jos poikien hurjistuvan leikin haluaa nähdä vertauskuvana, se antaa todella jotakin ajattelemisen aihetta. Onko pahuus todella lähtöisin ihmisestä? Vai voiko eristetty, pelottava ympäristö saada aikaan sen, että ihmiset palaavat primitiiviseen ja järjettömään käyttäytymiseen? Haluaisin myös nostaa esille kysymyksen syyttömyydestä ja syyllisyydestä. Kun pojat saarella tekevät pari rikosta, voidaanko ajatella että he ovat syyllisiä tai että he olisivat syyllistyneet samaan tekoon sivistyneessä yhteiskunnassa? Oliko toinen maailman sota juuri tätä - ihmiset menivät sekaisin ja alkoivat toteuttaa primitiivistä, pimeää puoltaan?

Kirja herättää kysymyksiä myös romaanin ja aikansa ulkopuolelta. Mitä sivistys todella on? Tekeekö juuri se meistä ihmisiä, ja kuinka vahvalla langalla se oikein on punottu? Onko sekin yhtä haurasta kuin romaanin saarella? Kun muutama yrittää ylläpitää sivistystä ja toivoo pelastusta saarelta, enemmistö haluaa leikkiä villiä naamiot kasvoissa ja mässäillä hedelmillä. Eikö tilanne ole vähän sama nyky-yhteiskunnassa? Ihmiset lihovat kolminkertaisiksi ja tyytyvät siihen mikä on hauskinta. Karkeasti, totta kai.

Myös poikien henkilöhahmot ovat osittain ongelmallisia, mikä on hyvä, sillä mielestäni jokaiseen lukijan kysymykseen ei tulisikaan vastata. En esimerkiksi käsittänyt ollenkaan, mikä oli erään pojan yöllisten hiippailujen funktio romaanissa, tai oliko päähenkilö niin sanotusti sitten kuitenkaan hyvä vaikka kertoja sen kuvan tuntui alkuun antavankin. Lisäksi poikien pelastuminen saarelta hämmästyttää lukijaa - siinä missä heidän olettaisi olevan helpottuneita, he hiljenevät. Ehkä tässäkin on vertauskuva aikuistumisesta, kun lapsuuden niin viattomalta tuntunut leikki loppuu, ja on jatkettava uuteen maailmaan jossa odottavat vastuu ja todellisuus. 

Eniten suosittelen kirjaa niille, jotka innostuvat jännityskertomuksista, eivätkä niinkään monimutkaisesta henkilökuvauksesta. Kirja tuntui keskittyvän enemmän tapahtumien todenmukaiseen kuvaukseen ja psykologisen jännityksen luomiseen kuin rakentamaan syviä ja perusteltuja ihmiskuvauksia. Pidin Kärpästen herrassa määrätietoisuuden tunteesta. Tuntui, että tekijällä on todellakin ollut selvä visio ja rajaus kun kynään on tartuttu.

(Ja huomio! Missään nimessä kyseessä ei ole mikään ainakaan ihan pienimmille vekaroille sopiva lukukokemus, vaikka henkilöt kirjassa ovatkin iältään 6-12 vuotiaita. Hyvä etten jo itse saanut tästä painajaisia!)

Uusi suomennos olisi tosin tästä kirjasta enemmän kuin paikallaan (ellei ole sitten jo ilmestynyt, mikä sekin hyvin mahdollista kun oma kirja on tuhottoman vanha). Satuin löytämään muutamia varsin hassuja kielikukkasia, kuten: "vakuuttauduttuaan", "etevämmyyttä" ja "kalpeihin" (viimeisestä en ole ihan varma, onko kyseessä nyt ihan oikea sana vai ei, mutta ainakin minun silmiini se särähti ja pahasti). Kuitenkin kokonaisuudessaan suomennos vaikutti ihan huolelliselta, mutta tietenkin tällaisia toivoisi aina löytyvän mahdollisimman vähän ettei usko suomalaiseen käännöstyöhön nyt ihan romahtaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti